Slash

Kaukana täydellisestä

Sue 2/2013

Slash ei ole kiinnostunut tähteydestä tai itsensä tuhoamisesta. Hän tahtoo kehittyä.

Jos taloni olisi tulessa, pelastaisin perheeni ja eläimet. Mikään muu ei ole kovin tärkeää. Uusia kitaroita saa aina.

Se talo on Los Angelesissa, mutta synnyin Englannissa. Isäni Anthony on britti. Äitini Ola, joka oli amerikkalainen, muutti pian syntymäni jälkeen Yhdysvaltoihin. Ehdin aloittaa koulun Englannissa Stoke-on-Trentissä, ennen kuin muutimme isän kanssa äidin perässä Los Angelesiin. Olen asunut Losissa kuusivuotiaasta lähtien.

Minulta kysytään usein, onko minussa jäljellä enää lainkaan brittiläisyyttä. En juuri ajattele koko asiaa. Kun käyn Englannissa, tunnen oloni kotoisaksi. Olen kuitenkin asunut Kaliforniassa niin kauan, että minussa on myös paljon LA:ta. Sillä ei ole paljon väliä, sillä suurimman osan ajastani olen kiertueilla.

Äitini oli vaatesuunnittelija, hän teki esiintymisasuja muun muassa Ringo Starrille. Isäni oli kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija, joka on tehnyt esimerkiksi Joni Mitchellin For the Rosesin ja Jackson Brownen For Everymanin kannet.

Vaikka molemmat vanhempani olivat tavallaan mukana musiikkibisneksessä, en koskaan haaveillut, että tulisin rocktähdeksi tai että edes soittaisin mitään. Se on oikeastaan aika huvittavaa, sillä rock’n’roll oli aina läsnä elämässäni. Minulla on muistikuvia lapsuudenkodistani Englannista, ja niihin liittyy aina musiikki ja sen tuottama ilo. Jostain syystä en vain lapsena pitänyt musiikkia asiana, jota voisin itse tehdä.

Kolmetoistavuotiaana tapasin Steven Adlerin, joka halusi perustaa bändin kanssani. Steven halusi, että alkaisin soittaa bassoa. Hän itse oli silloin aloitteleva kitaristi. Menin soittotunneille yksikielisen akustisen kitaran kanssa. Aioin soittaa sitä kuin bassoa. Kun kuulin opettajan soittavan Rolling Stonesin Brown Sugaria kitaralla, päätin vaihtaa soitinta. Aloin opetelle kitaransoittoa vähän ennen kuin täytin viisitoista. Se muutti elämäni täysin. Lähdin tälle tielle epäröimättä.

EI STARAILULLE

Kymmenen vuotta myöhemmin minä ja Steven olimme Guns N’ Rosesissa. Hän oli rumpali, minä soolokitaristi. Ensimmäinen albumimme Appetite for Destruction julkaistiin heinäkuussa 1987. Vuotta myöhemmin se oli Amerikassa albumilistan ykkösenä. Tähän päivään mennessä Gunsin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa.

Guns N’ Rosesissa minusta tuli rocktähti. Kuuluisuutta ja ihailua voi romantisoida. Sen päälle voi ripottaa niin paljon kimalletta, että lopulta itsekin uskoisi olevansa tosi mahtava tyyppi. Minä en tunne olevani mitenkään erityinen. Ehkä se on jatkoa sille, että en lapsenakaan haaveillut tulevani kuuluisaksi. Liityin bändiin, koska halusin soittaa ihmisille. Soitan bändissä vieläkin samasta syystä.

Ei jalkojen maassa pitäminen ole vaikeaa, vaikka elämä muuttuisikin. Se onnistuu, kun pysyy rehellisenä itselleen ja tiedostaa oman rajallisuutensa. Todellisuus pitää ihmisen maan pinnalla. Minä tiedän, mitä tämä ammatti on ja mitä se vaatii. Tässä pitää tehdä paljon töitä. Olen kaukana täydellisestä ja haluan oppia koko ajan lisää.

Erosin Guns N’ Rosesista vuonna 1996 ja jatkoin soittamista Slash’s Snakepitissä, Velvet Revolverissa ja sooloartistina. Uusimman levyni Apocalyptic Loven julkaisin nimellä Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators. Voisin levyttää ja keikkailla pelkällä Slash-nimellä, mutta näin on parempi. Jos teen musiikkia muiden ihmisten kanssa, haluan, että he saavat tunnustusta tekemisistään. Myles on vokalisti ja keulakuva, joka ansaitsee saada nimensä esille. Myös Todd Kernz ja Brent Fitz ovat soittaneet kanssani jo pitkään. Kaikilla on merkitystä.

FOKUS MUSIIKKIIN

Vaikka yritinkin muuten pitää jalat maassa, juhlin parikymmentä vuotta kuin rocktähti. Tai ei sitä voinut juhlimiseksi sanoa, ei ainakaan loppuvaiheessa. Silkkaa itsensä tuhoamista se oli. Kun olin 35, minulle piti laittaa sydämentahdistin.

Raitistumiseni saattaa näyttää äkilliseltä, mutta ei se ollut. Jo 1990-luvun lopulla minulla oli paineita siitä, kuinka kauan pystyn tekemään sitä mitä haluan selkä suorana. Silloisten elämäntapojeni vuoksi en ollut lainkaan varma, pystyisinkö enää pitkään ottamaan vastuuta omasta urastani. Olin elänyt rajua elämää ja se tyyli toimi aikansa, mutta lopulta se ei enää sopinut yhteen musiikin kanssa. Tajusin, että minun täytyy muuttua.

Se ei loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa. Tylsät asiat on helppoa jättää taakseen. Juominen ja kaikki muu oli lakannut olemasta kivaa jo kauan sitten. Se, mitä aiemmin pidin rentoutumisena ja hauskanpitona, tuntui yhä useammin tosi väsyneeltä touhulta. Mietin ottamiani yliannostuksia ja ajattelin, että kun en ilmeisesti ole lähdössä tästä elämästä vielä mihinkään, niin miksi en keskittyisi sen parhaisiin puoliin. Päätin lakata roikkumasta vanhoissa tavoissani ja keskittyä musiikkiin.

Musiikissa on hienoa, että siitä oppii koko ajan uutta. Kiertue-levy-kiertue-syklissä ehtii kehittyä vaikka kuinka paljon. Aina voi tulla paremmaksi soittajaksi, biisintekijäksi ja esiintyjäksi, jos vain haluaa.

ELÄINRAKAS ISÄ

Musiikki ei ole minulle työ siinä mielessä, että tekisin vapaa-ajallani mieluummin jotain muuta. Tykkään kyllä monista asioista, kuten dinosauruksista ja pokerista ja autoista ja piirtämisestä, mutta en keskity mihinkään niistä samalla tavalla kuin musiikkiin. Kotona teen uusia biisejä tai ihastelen hienoja kitaroita.

On jännää, että joillakin on harrastuksia. Esimerkiksi ystäväni Joe Walsh on seonnut täysin vanhojen radioiden keräilemiseen. Siinä vasta kunnon harrastus!

Pidän myös eläimistä. Olen mukana hyväntekeväisyyshankkeissa ja olen Los Angelesin eläintarhan johtokunnassa. Se oli minulle tärkeä paikka lapsena ja nuorena, ja päädyin sen toimintaan mukaan yhden tutun kautta.

En ole aina pitänyt eläintarhoja hyvinä paikkoina eläimille, mutta nykyisin pidän. Eläintarhat ovat erittäin tärkeitä uhanalaisten lajien säilymisen kannalta. Nykyiset eläintarhat suhtautuvat eläimiin eri tavalla kuin entisajan tarhat. Ennen se olivat vähän kuin sirkuksia, nykyisin niissä ajatellaan ensisijaisesti eläinten hyvinvointia.

Minulla ja vaimollani on kaksi poikaa. Vanhempi on kymmenen. Kotonamme on paljon soittimia, ja pojat touhuavat niillä mielellään. He ovat vielä pieniä, ja heille soittaminen on vielä leikkiä, juoksemista pianon ääreltä kitaraa rämpyttämään ja niin pois päin. Vielä en ole huomannut, että kumpikaan olisi herännyt soittamiseen niin kuin itse heräsin 14-vuotiaana. En aio patistaa heitä soittamaan. Pojat saavat tehdä juuri sitä mitä haluavat tehdä.

Lähden pian kiertueelle. Tulemme Suomeen helmikuussa. Siellä on varmaan tosi kylmä silloin?

ARI VÄNTÄNEN

Saul ”Slash” Hudson
s. 23.6.1965 Hampsteadissa, Englannissa
Kitaristi, sooloartisti
Asuu Los Angelesissa
Perhe: vaimo Perla, pojat London ja Cash
Bändejä: Guns N’ Roses, Velvet Revolver, Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators
Perustanut kauhuelokuvia tuottavan Slasher Films -yhtiön
Ajankohtaista: Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators ja Michael Monroe yhtyeineen esiintyvät Helsingin Hartwall Areenalla 19. helmikuuta.

Kommentointi on suljettu.