Karri Koira

Hartaasti odotettu

Sue 11/2012

Karri Koiraa on sanottu Suomen r’n’b-pioneeriksi. Se on hänestä huvittavaa.

– Se on helppo joululahja kaikille ihmisille.

Kyseinen lahjavinkki tarkoittaa Karri Koiran ihka ensimmäistä soololevyä. Ja on sitä odotettukin. Ennakkomyynti alkoi jo kesällä. Levyn ilmestymisajankohdaksi lupailtiin syksyä, mutta se venyi lopulta vuoden loppupuolelle.

Ensimmäiset kappaleet ovat valmistuneet jo puolitoista vuotta sitten. Karri Koira, oikealta sukunimeltään Sirén, on aiemmin tehnyt räppiä. Siirtyminen r’n’b:hen on tuonut omat kommervenkkinsä.

– Kun aletaan tehdä tällaista musaa, missä lauletaan koko biisi, tuotanto on täysin erilainen kuin aikaisemmin ja monta ihmistä tekee töitä levyn eteen, ideoiden kypsyttely saattaa kestää. Säädetään ja mennään edestakas. Kyllä sitä aikaa vaan menee. Toki olisi ollut hauskaa, jos olisi saanut levyn ulos heti silloin kun on kelannut, mutta mieluummin tekee valmiin levyn ja laittaa sen vasta sitten ulos.

Sirén myöntää olevansa perfektionisti. On vaikeaa sanoa, milloin biisi on valmis. Usein ne pitääkin pakottaa valmiiksi.

– Välillä se on vaikeaa ja välillä helppoa, mutta yksinkertaista se ei ole missään nimessä.

Levynteon ohessa Karri Koira on keikkaillut ahkerasti. Fanilauman pääluku on kasvanut hurjaa vauhtia. Kun levyä odottaa yhä useampi nälkäinen kuuntelija, voisi kuvitella paineen käyvän kovemmaksi. Sirénin onneksi hänen faninsa ovat kärsivällisiä ja jaksavat edelleen olla kiinnostuneita tulevasta levystä. Suurimmat odotukset löytyvät peiliin katsomalla.

– Kun itse kelaa, että sen levyn pitää olla täydellinen, niin se paine tulee ennemminkin omista eikä muiden odotuksista.

OLEMASSAOLON SYY

Karri Koira iskeytyi suuremman yleisön tajuntaan viimeistään Ruudolfin kanssa tehdyn Mammat riivaa -kappaleen myötä kesällä 2011. Uuden levyn ensimmäinen single Amerikankotka liitää ilmestyi tämän vuoden helmikuussa ja sai loistavan vastaanoton.

Kotimaisen hiphopin kuuntelijoille Karri Koira on kuitenkin vanha tuttu. Hän aloitti uransa jo 1990-luvun lopulla perustetussa Vähäiset äänet -ryhmässä. Lisäksi hän on vieraillut vuosien varrella muiden suomalaisten rap-artistien, kuten Kemmurun ja JVG:n biiseissä.
Useimmin Karri Koira on kuitenkin duetoinut Ruudolfin kanssa. Miehet tutustuivat jo Vähäisissä äänissä ja ovat sittemmin tehneet paljon yhteistyötä. Missä nykyään puhutaan Karri Koirasta, mainitaan yleensä myös Ruudolf.

Ruudolf on K.O.I.R.A.-levyn vastaava tuottaja ja ollut mukana ”vähän niinku kaikessa”. Ruudolf on myös se, joka on koko ajan sanonut Sirénille, että soololevy kannattaa tehdä. Oikeastaan Ruudolfia on kiittäminen siitä, että artisti nimeltä Karri Koira ylipäänsä on edelleen olemassa.

– Ruudolf on pyytänyt mua mukaan biiseihinsä tässä vuosien varrella, pitänyt Karri Koiran elossa. Jos se ei olisi kysynyt mua mukaan, niin mä en ole varma olisinko välttämättä tehnyt musaa omalla tahollani. Mä tarvitsen siihen musan tekemiseen ystäviä, joiden kanssa teen sitä. Jos mä olisin yksin jossain autiolla saarella, en tiedä laulaisinko ja tekisinkö tekstejä.

RÄPISTÄ LAULUUN

K.O.I.R.A.-albumia on jo ehditty kutsua ensimmäiseksi suomalaiseksi r’n’b-levyksi. Siréniä luonnehdinta vähän hämmentää.

– Mua kiinnostaa, miksi ihmiset ajattelee, että tää on ensimmäinen suomalainen r’n’b-levy. On Suomessa aiemminkin tehty jotain r’n’b-suuntaisia juttuja.

Häntä naurattaa ajatus siitä, että hän olisi jonkin sortin pioneeri.

– Tuntuu, että on etulyöntiasema, kun monet sanoo, ettei vastaavaa ole kukaan tehnyt. Ihmisiä kiinnostaa ehkä enemmän se, että tehdään tällainen kuin joku räppilevy.

Miten Karri Koira sitten tuli laajentaneeksi repertuaariaan räpistä varsinaiseen laulamiseen?

– Ei tätä musatyyliä ole valittu. Musatyyli valitsi minut. Se on ollut luonnollista kehitystä, kun on kuunnellut tietynlaista musaa ja on ollut tiettyjä edellytyksiä. Olen esimerkiksi aina kelannut, että mä pystyn laulamaan.

Ruudolfin Kaipaan vaimooni oli ensimmäisiä biisejä, joissa Karri Koira lauloi kertosäkeistön. Hyvät melodiat, räpeissäkin, ovat aina tuntuneet hyvältä hänen korvaansa. Pikku hiljaa kertosäkeet ovat laajentuneet kokonaisiksi kappaleiksi. Laulamalla Sirén kokee voivansa ilmaista itseään monipuolisemmin.

– Laulubiiseissä on enemmän ulottuvuuksia kuin räppibiiseissä. Räpissä on vaan teksti ja räppäri ja räppärin tyyli. Laululla pystyy ilmaisemaan enemmän erilaisia fiiliksiä: laulaa hevityylillä tai superpehmeällä soul-tyylillä. Siinä on niin suuri ero välissä, isompi skaala. Räpit vaan kirjoitetaan ja sitten ne räpätään, hyvin yksinkertaistettuna. Laulubiiseissä on enemmän mietittävää, että miten se homma toimii.

KOKO KANSAN KOIRA

Hiljattain Karri Koira sijoittui toiseksi Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä, jossa musiikkialan ammattilaiset listaavat Suomen lupaavimmat tuoreet artistit. Ammattilaisten lisäksi myös tavikset tykkäävät: Karri Koira on kesästä asti esiintynyt täpötäysille saleille. Hän on raivannut tiensä hiphop-ympyröistä kaiken kansan kuuluville.

– Keikoilla yleisö ei ole enää niin spesifiä, ei pelkkää räppiyleisöä vaan kaikkea muutakin porukkaa. On tosi siistiä, että muunlaisetkin ihmiset kuin vaan räppidiggarit on löytänyt meidän musiikin. Se on tosi positiivinen juttu. Mä luulen että se on ihan yleinen ilmiö nyt, että räpistä ja r’n’b:stä on tullut valtavirtaa.

Karri Koiran matka marginaalista kohti valtavirtaa on käynyt nopeasti. Vuodet rap-kuvioissa antoivat hieman osviittaa siitä, millaista on olla tunnettu. Nyt Sirén tunnistetaan jo kadulla. Se tuntuu erikoiselta siksi, että hän itse ei koe olevansa julkkis.

– Ei tämä ole mitään äkkijulkisuutta kuitenkaan eikä mun naama missään iltapäivälehdessä ole. En voi sanoa olevani häkeltynyt, että miten musta tuli yhtäkkiä hirveä julkkis, koska ei musta tunnu siltä. Tää on tapahtunut niin nopeasti, ettei sitä osaa oikein edes ajatella. Huomaa vaan, että muut alkaa suhtautua eri tavalla. Ihmiset tulee juttelee jossain ruokakaupassa.

Karri Koiran kuuntelijoiden joukossa on paljon nuoria. Mitä enemmän ikää on karttunut, sitä enemmän Sirén on alkanut tuntea vastuuta siitä, millaisia asioita hän välittää musiikillaan. Musiikilla voi vaikuttaa.

– Kun nuorempana tehtiin jotain räppejä, sitä vaan tehtiin, ei mietitty juuri mitään. Sanottiin vaan mitä sylki suuhun tuo. Nyt vanhempana sitä miettii, että jos jotkut nuoremmat kuuntelee tätä, niin onko tää soveliasta niitten korville. Että minkälaista musaa mä haluan ihmisten kuulevan? Haluanko mä viedä jotain hyvää juttua eteenpäin, vai haluanko mä sanoa jotain nihkeitä asioita. Nyt vanhempana tiedostan sen, että on olemassa ihmisiä, jotka kuuntelee tätä musaa.

Karri Koiran ensimmäisen soololevyn kohdalla voisi lausua kuluneen totuuden: hyvää kannattaa odottaa. On selvää, Karri Koiralla on lahjoja, ystäviä joiden kanssa tehdä töitä ja vuosien kokemus musiikin tekemisestä. Miksi sooloura on siis alkanut vasta nyt?

– Elämässä on ollut kaikennäköistä muuta. Olen keskittynyt muihin asioihin. Enkä ole koskaan ajatellut, että olisi yksi varteenotettava vaihtoehto elättää itsensä musiikilla. Olen aina kelannut, että pitäisi tehdä jotain muuta. Mutta nyt on tosi hyvä tilanne sen suhteen. Kaikki merkit on tosi positiiviset.

Karri Koiran ura sooloartistina on nyt hyvässä vauhdissa. Toivottavasti se kestää kauan.

ANNI KEMPPAINEN

Virallisen tanssin viraali menestys

Kaikki kisut yrittää Koiraa tanssilattialla ahdistaa/pitää linnotusta vahvistaa, kun naiset on jahdissa / onko ketään ketä pystyis Koiraa ja Ruudolfii suojella? / Ne haluu meidät elävänä tai kuolleena…

Ruudolfin ja Karri Koiran hulvaton Mammat riivaa soi ensi kerran Bassoradion Aamushow’ssa heinäkuussa 2011. Biisi on kekseliäs käännösversio puertoricolaislaulaja Don Omarin Danza Kudurosta. Se alkoi levitä nopeasti ensin verkossa, pian myös radioaalloilla ja yökerhoissa.

Kappaleessa on kaikki kesähitin ainekset: trooppinen reggaeton-soundi, tanssimiselle optimaalinen vajaan 130 iskun minuuttitempo, hymyn huulille nostavat sanat joita on helppo laulaa mukana ja välissä kiihkeää karjuntaa.

Myöhemmin samana kesänä kuvattiin vielä musiikkivideo, jossa Ruudolf, Karri Koira ja muutama muu tunnettu nuorimies esittävät ”virallisen Mammat riivaa -tanssin” Helsingin Aurinkolahdessa. Meri kimmeltää, lokit lentelevät ja kaikilla on suu messingillä. Tanssikoreografia näyttää hauskalta ja on tarpeeksi helppo, jotta joka ikinen kankikaikkonen voi oppia sen.

Tähän mennessä tanssivideota on katsottu YouTubessa yli 1,3 miljoonaa kertaa. Harva kotimainen musiikkivideo yltää samaan. YouTubesta löytyy todisteita myös siitä, että virallista Mammat riivaa -tanssia on esitetty tänä vuonna useammankin lukion vanhojen tansseissa. Ei hassumpaa.

Kommentointi on suljettu.