Jason & The Scorchers

Yhä oleellinen

Sue 8/2012

Jason & The Scorchers tulee Suomeen syyskuussa. Sue jututti yhtyeen toista alkuperäisjäsentä Warner E. Hodgesia elämästä, muutoksista ja asenteesta.

Lehmipunkkia, countrya ja perinteistä rock’n’rollia sekoittava, Nashvillessä alkunsa saanut ja kantripääkaupungissa yhä majaansa pitelevä kulttiyhtye Jason & The Scorchers on todellinen pitkän linjan kulkija. Se julkaisi debyyttilevynsä jo vuonna 1985 julkaistuaan sitä ennen kaksi eepeetä. Tänä vuonna yhtye viettää (ainakin oman laskentatapansa mukaan) 30-vuotisjuhlaansa.

Sue tavoitti yhtyeen kitaristin ja toisen alkuperäisjäsenen (laulaja Jason Ringenberg on se toinen)  Warner E. Hodgesin puhelimen päästä Chicagosta, missä yhtye oli juuri edellisenä iltana soittanut jälleen yhden tuhansista ja taas tuhansista keikoistaan. Hodges istuu bussissa matkalla lentokentälle ja kuulostaa todelliselta vanhan ajan herrasmieheltä. ”Oh my Lord” on miehen suosikkisanonta, jota hän toistelee lähes jokaisen vastauksensa alussa. Usein hän päättää lauseensa hyväntahtoiseen, kähisevään nauruun, joka rahisee elettyjä kilometrejä ja viskishotteja.

– Oh my Lord, muistan hyvinkin! Kaupunki oli Helsinki, ja paikan nimi taisi olla Tavastia Club? Muistan yhä, miten mieletön meininki keikalla oli. Rakastuimme Suomeen välittömästi. Siksipä olemmekin yrittäneet vierailla maassamme niin usein kuin mahdollista.

Kuten Hodgesin heti alkuun suorittamasta spontaanista vuodatuksesta voi päätellä, Jason & The Scorchersilla on hyvät muistot Suomesta. Jo Hurriganesista lähtien Suomi onkin aina ollut otollista maaperää rock’n’rollille, joka ei ota itseään turhan vakavasti ja joka sopii mitä parhaiten kaljanjuonnin taustalle.

– Minusta tuntuu, että olemme aina olleet samalla tasolla ja taajuudella faniemme kanssa. Emme ole koskaan kuvitelleet olevamme mitenkään parempia kuin he. Olemme kiertäviä muusikoita ja se on työtä, joka pitää nöyränä. Emme me rundaisi maailmaa nyt kolmattakymmenettä vuotta ilman fanejamme, heidän ansiosta koko juttu on yhä mahdollinen. On ollut myös hieno huomata kuinka joka vuosi keikoillemme löytää yhä uusia ja uusia sukupolvia, joten emme ole vain vanhojen partojen juttu, häh häh!

Jason & The Scorchersin kenties suurin hitti on vuonna 1985 julkaistulta debyyttilevyltä Lost & Foundilta löytyvä White Lies, joka ei millään tavalla häviä sävellyksenä vaikkapa The Replacementsin ja Big Starin kaltaisten kaanonyhtyeiden suurimmille hiteille. Hodges kuitenkin toteaa, ettei radiosoitto tuo liikoja tuloja yhtyeelle.

– Kyllähän joku White Lies soi täälläkin radioissa, mutta kuten sanottua, olemme kiertäviä muusikoita, ja kiertueilla me elämämme rahoitamme. Jasonilla on vielä Farmer John -projektinsa, jossa hän laulaa kantria lapsille, ja siitä on tullut hänelle todella iso osa hänen toimeentuloaan. Toisaalta alamme olla jo niin vanha yhtye, että saamme silloin tällöin kaikennäköisiä pokaaleita ja kunnianosoituksia ihan vain siitä syystä, että olemme vielä elossa, häh häh!

Punkin juuret

Jason & The Scorchers aloitti toimintansa vuonna 1981. Tuolloin Englannista pari vuotta takaperin rantautunut punk oli kova juttu jopa Nashvillessä.

– Sex Pistols oli tuolloin suuri vaikuttajamme, kuten toki myös Ramones. Toisaalta omalaatuinen soundimme syntyi siitä, että meillä oli myös paljon kantrivaikutteita. Nashvillen poikia kun olemme, kuuntelimme paljon Hank Williamsia, Johnny Cashia ja muita kantrilegendoja.

Jason & The Scorchers teki tietä useille vaihtoehtoisen countryn artisteille. Tänä päivänä lukuiset yhtyeet sekoittavat tyylilajeja vaivattomasti keskenään, mutta tuolloin Jason & Scorchersin cocktail oli jotain ennenkuulumatonta.

– Juuri eilen soitimme puistokeikan Chicagossa Jefferson Memorial Parkissa. Illan toinen esiintyjä Smoking Popes kiitteli meitä kolme kertaa lavalla ollessaan siitä, että inspiroimme heitä tarttumaan kitaroihin nuorella iällä. Kai meillä sitten jotain vaikutusta on ollut nuorempiin soittajiin, häh häh.

En usko, että esimerkiksi Ryan Adamsin vanhaa yhtyettä Whiskeytownia olisi ollut olemassakaan ilman Jason & The Scorchersia.

– Oh my Lord, tuosta en osaa sanoa mitään. Olin tosin hyvä ystävä Ryanin Cardinals-yhtyeen basistina toimineen Chris Feinsteinin kanssa, ja ainakin hän oli fanimme. Hän oli todella lämmin ja hieno ihminen, joka valitettavasti kuoli muutamia vuosia sitten.
Jason & The Scorchers on luovinut läpi myrskyjen ja maailmalla vallitsevien musiikkityylien muutosten pää pystyssä ja ylpeänä omasta jääräpäisestä asenteestaan. Kaksi vuotta sitten Jason & The Scorchers julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa 14 vuoteen. Halcyon Timesin julkaisu onkin oivallinen vertauskuva sille, kuinka omatoiminen ja -peräinen oman tiensä kulkija Jason & The Scorchers on aina ollut.

Musiikillisesti uusin albumi on ajaton, ja se olisi yhtä hyvin voitu tehdä 80-luvun alussa kuin 2000-luvulla.

Halcyon Times oli kädenojennus faneille, joista osa on matkannut yhtyeen mukana koko kolmekymmentä vuotta kestäneen uran ajan. Tuolloin Jason Ringenberg kertoi Suen haastattelussa Ari Väntäselle, että yhtyeen uudelleenkasaaminen studioon oli nimenomaan Hodgesin idea.

– Kaipa tuo on tunnustettava. Olin tuota levyä edeltävän tauonkin aikana sitä mieltä, että Jason & The Scorchersilla on vielä paljon annettavaa musiikillisesti. Aikataulumme sopivat tuolloin hyvin yhteen, ja olemme keikkailleet tuosta lähtien ahkerasti. Tulevalla kiertueellamme soitamme kappaleita myös Halcyon Timesilta, mutta tietenkin pääpaino on vanhoissa biiseissä. Niitähän ihmiset tulevat keikoille kuuntelemaan.

Mikä kahdeksasta studioalbumistanne on oma suosikkisi?

– En minä tuohon suostu vastaamaan, levyjen arvottaminen on sinun hommaasi. Minusta kaikki albumimme seisovat yhä tukevasti omilla jaloillaan, ja ne ovat kaikki yhä yhtä relevantteja kuin julkaisuvuotenaan. Jos eivät olisi, tuskin meille olisi enää niin paljon tilausta.

Yhtye tulee Suomeen syyskuussa ja heittää peräti kolme keikkaa. Mitä keikoilta voi sitten odottaa?

– Rockia, punkia, asennetta ja hyvää menoa. Annamme lavalla aina kaikkemme, ja se alkaa pikkuhiljaa jo tuntua kehossani. Silti soitan aina täysillä. Ja luojan kiitos en ole rumpali, sitä rääkkiä kroppani ei millään kestäisi!

Jarkko Fräntilä

Ke 5.9. Klubi, Tampere
To 6.9. Klubi, Turku
Pe 7.9. Virgin Oil, Helsinki

BÄNDI TULESSA

Suen Jason & The Scorchers -enthusiasti Jyrki Mäkelä kertoo, miksi nashvilleläisyhtye on koettava ainakin kerran elämässään.

Jason & The Scorchers, Klubi, Tampere, 12.5.2010. Kyyneleitä on mahdoton pidätellä. Jason Ringenberg, Warner E. Hodges ja uusi rytmisektio Al Collins ja Pontus Snibb vetävät stetsoneistaan klassikkobiisin toisensa jälkeen. White Lies, Broken Whiskey Glass, Pray for Me Mama (I’m a Gypsy Now), A Bible And a Gun. Kuka voisi olla itkemättä?

Olin liian nuori todistaakseni Scorchersin legendaarisia 80-luvun keikkoja, mutta bändin 90-luvun paluun myötä olin uskollisesti paikalla joka kerta kun Jason ja kumppanit saapuivat räjäyttämään Tavastian palasiksi. Mutta koskaan ei bändi ei ole ollut niin tulessa kuin nyt Tampereella.

Jasonilla ja Warnerilla oli muitakin syitä olla elämänsä vedossa kuin uusi rytmisektio. Jason & The Scorchers nimittäin kiersi maailmaa promotoimassa uutta albumiaan Halcyon Timesia. Se oli vailla epäilyksiä paras Scorchers-levy sitten legendaarisen Lost & Foundin. Ja bändi tiesi sen hyvin itsekin. 80-luvun legendabiisien lomaan oli settiin otettu mukaan peräti yhdeksän kappaletta uunituoreelta levyltä. Ja mikäpä oli ottaessa. Mona Lee, Golden Days ja Days of Wine And Roses seisovat pystypäin Scorchers-klassikkojen joukossa. Mother of Greed avaa kyynelkanavat yhtä takuuvarmasti kuin Far Behind.

2010-luvun Jason & The Scorchers on elämänsä vedossa. Yhtyeellä on klassikkomateriaalia kolmelta vuosikymmeneltä ja elävänä se teurastaa kaikki. Eturivissä tavataan syyskuussa.

Kommentointi on suljettu.