6Portlandin doomryhmä on tuottoisassa moodissa. Kun bändin kakkoslevyä South of Salemia piti odotella lähes vuosikymmen, tärvähtää kolmas täyspitkä tästä vain vuoden jälkeen. Jos South of Salemin tunnelma oli onnistuneen velhomainen, uusi Cauldron of the Wild on takovampi, raaempi ja kokonaisuutena keskeneräisempi.
Levyltä löytyy kasapäin hyvää riffittelyä, mantramaisuutta ja monotonista synkkärynkytystä. Meiningillä haettaneen pakanallista messukinkeritsydeemiä; sanoituksetkin kierivät veressä ja arveluttavissa kohtaloissa.
Valitettavan ulkokultaisiksi nuo lupaukset kuitenkin jäävät useastakin syystä. Tunnelman saa sekunnissa pilalle zakkwyldemäisillä squeek-venytyksillä riffien perään. Pitäisi olla laki, joka kieltää squeekit doom-bändeiltä. Myös bassonrämppäys ilman, että basso varsinaisesti herää henkiin, on yhtä suuri synti. Ikävintä kuitenkin on se, että naissolisti Uta Plotkinille tekisi mieli tiuskaista ’Oos ny hiljaa välillä’, sen verran repivää on äänenkäyttö.
Shelter on levyn kuuntelukelpoisin biisi, jossa perhosmainen kepeys ja perkeleellinen junttaus kohtaavat. Pitkä kuulas Aurelia on venyvyydessään ja äitelyydessään kuin viimekuinen luumusoppa, kertakaikkista obsoliittia.
Onkohan tämän albumin kanssa nyt vähän hosuttu? Oikeita elementtejä, horjuva lopputulos.
Annika Brusila
