Puntala-Rock

27.-28.07.2012 Puntalan leirialue, Lempäälä

Kolmekymppisiään viettänyt Puntala-Rock juhlittiin helteiden keskellä. Lämpö ei sulattanut bändejä, vaan kahden päivän aikana nähtiin useita hienoja lavaperformansseja.

Tänä vuonna Puntala-Rockissa suurin mielenkiinto kohdistui Poison Ideaan. Jenkkiveteraani oli buukattu perjantain viimeiseksi bändiksi, mutta sitä ennen kahlattiin läpi iso liuta suomalaisia ja ei-niin-suomalaisia ryhmiä. Iltaan mahtui useampi kiinnostava tuttavuus.

Hääräyksen ontuva punkrock sai hymyn huulille. Seksihullujen rokkaavuus ja kiukkuinen laulajatar sai peukut pystyyn. Saksalainen No More Art oli minulle perjantai-illan SE bändi:  äärettömän tyylikkäästi soitettua punkkia ilman turhia kikkailuja. Narkoosin tiukasti soitettu hardcore kulminoitui uljaasti nimettyyn Nyt kuollaan -biisiin.

Käpykaarti ja varsinkin Ydinaseeton Pohjola olivat suorastaan pitkästyttäviä.  Käpykaarti kärsi kaiken lisäksi teknisistä ongelmista. Ydinaseettoman Pohjolan monotonista melutaidetta jaksoin seurata tovin kunnes mitta tuli täyteen.

Odotukset Poison Ideaa kohtaan eivät olleet järin suuret, sillä kokoonpanossa ei ollut alkuperäisistä jäsenistä mukana kuin laulaja Jerry A. Keikan alku olikin suorastaan laiskanpulskea, ja pettymyksen tunteet lähes hiipivät puseroon.  Bändi kuitenkin vertyi keikan mittaan. Plastic Bomb, Motorhead (kyllä, sama biisi) ja encoren Punish Me kulkivat jo melkein kuin sen kullanhohtoisen Poison Idean soittamana.  On se Jerry A iso mies.

Lauantain urakka käynnistyi heti puolenpäivän jälkeen. Shitstreetin 77-hajuinen punk toimi erinomaisesti auringon hyväillessä Puntalaa. Riftin Washington D.C –soundeilla kyllästetty musiikki oli sekin positiivinen kokemus. Emoa? No, ei tästä Fugazi ja vastaavat tule ensimmäisenä mieleen.

Tohtori Koira korjasi koko potin. Saakeli, mikä meno oli päällä koko setin ajan! Suu auki tuli ihmeteltyä ja todettua, että alustava kuuntelu Bandcampissa ei kertonut koko totuutta Tohtori Koirasta. Pakko mainita  vielä erikseen laulavan rumpalipojan kaunis Peter And The Test Tube Babies -paita. Encorena (Tohtori Koira sai lähes ainoana Mökkilavan bändinä sellaisen) kuultiin Stiff Little Fingersiä.

Mutta entäs sitten venäläinen Beerocephals, jonka showta tuli seurattua syömisen lomassa? Haitari on sellainen soitin, että sillä vesitetään helposti hienotkin ideat, mutta tuskin tätä rillumarei-elämöintiä olisi pelastanut edes haitarin puuttuminen. Vaan näkyipä Beerochephalsillakin ystäviä löytyvän.

Ruotsalaisen Utbrottin heleää musisointia oli mukavaa kuunnella kaikenkarvaisen punkin ja hardcoren lomassa. Ennen taukoa räväytti vielä Projekti 15 oman Terveet Kädet -tyylisen settinsä.  Tylyä oli. Soittajistossa entisiä ja nykyisiä TK-miehiä.

Päivän kääntyessä iltaan oli tiedossa vielä monen sorttista esiintyjää. Joskus monta Puntalaa sitten Ärsyke taisi lähinnä ärsyttää, mutta nyt sen tiedostava punk oli positiivinen yllätys. Myös Punk Lurex oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Setti oli harmittavasti liian pitkä ja paras jännite katosi. Puoli tuntia on setin ihannemitta varsinkin Puntala-Rockissa.

TV Smithin käninää tuli kuunneltua puolellatoista korvalla. Onhan se toki hienoa, että vanha mies jaksaa olla vihainen. Minulle Telkkari on ”punkin Neil Young”. Päätelkää vapaasti, onko se hyvä vai paha asia. Setin loppumetreillä lavalle ilmestyi jälleen Punk Lurex, ja kuulimme vielä mm. Gary Gilmore’s Eyesin, tuon Adverts-ikivihreän.

Vivisektio runnoi aika yllätyksettömästi joskin jykevästi niin vanhat kuin uudetkin biisit. Kaipaan yhtyeen ilmaisuun lisää 80-luvulta tuttuja anarkopunk-sävyjä.

Harmitti, ettei ranskalainen La Fraction ollut entuudestaan tutumpi. Rullaavaa melodista punkkia naislaululla nimittäin on usein toimiva yhtälö. Armless Childrenin meluhyökkäys vei sananmukaisesti jalat alta, bändin esiintymisestä kivellä istuen. Jälkeen päin korvissa soi ja vihelsi. Huh!

Englantilainen Doom on kehissä taas, mikä ilahduttanee monia bändiin vihkiytyneitä. Crustin esi-isät vierailivat Suomessa jo 90-luvulla. Puntalassa Doom luukutti niin että portillakin kuultiin. Liian yhdestä puusta tehtyä musiikkia minun korvilleni.

Tauolta palanneen Wastedin rasvapäät soittivat Puntalassa energisen ja kompaktin sing-a-long-punksetin.

Amerikan Yhdysvaltojen Avengers sai kunnian päättää vuoden 2012 Puntalan. We’re the One aloitti noin tunnin setin. Avengers on vielä iäkkäämpi kuin Poison Idea, mutta vuodet eivät näy ainakaan laulaja Penelope Houstonin habituksessa. Paint It Black ei ole maailman omaperäisin cover-valinta, mutta sopihan se tummaan yöhön. Penelope katseli taivaalle ja oli pettynyt kuin ei näkynyt tähtiä. Olisin halunnut haltioitua, mutta kun se jokin puuttuu, niin se vain puuttuu. Luulen, että moni Avengersin paremmin tunteva sai hienon päätöksen festareilleen.

Festivaalin päätteeksi ukkonen salamoineen saapui Puntalan leirialueen ylle. Loppuhuipennukseksi saatiin siis eräänlainen ilotulitus.

Jouko Lehtinen

Kommentointi on suljettu.