Bob Mould plays Copper Blue by Sugar, Sur-Rur

06.08.2012 Tavastia, Helsinki

Bob Mould yhtyeineen esitti Sugarin debyyttialbumin kappaleet intohimoisesti.

Hüsker Dü -yhtyeen hajottua vuonna 1988 kaksi sen kolmesta jäsenestä jatkoi musiikin tekoa omilla tahoillaan. Basisti Greg Norton taas keskittyi oman ravintolan pitämiseen.

Yhä musiikin parissa aktiivisista toinen eli Grant Hart oli silminnäkijähavaintojen mukaan viime vuonna Helsingin Korjaamolla soittamassa harvalukuisen yleisön edessä – itseltäni kyseinen esiintyminen jäi olosuhteiden pakosta väliin. Bob Mouldilla sen sijaan pyyhkii Suomessa hieman paremmin. Mouldin Sugar-yhtyeen Copper Blue -debyytin 20-vuotisjuhlaa oli kuulemassa ilahduttavan runsaslukuinen väkijoukko.

En muista koskaan kuunnelleeni Copper Blueta yhdeltä istumalta läpi. Sen särökitaroita ja popmelodioita naittavat kappaleet eivät missään nimessä ole huonoja, mutta levy kärsii epätasaisuudesta. The Act We Act, Changes sekä If I Can’t Change Your Mind ovat loistavaa säröpoppia, eikä levyn lopuissa kappaleissakaan vikaa ole – ovatpahan vain niin kaukana noista täysosumista, että jäävät vääjäämättä varjoon kotistereoista kuultuna.

Elävänä asia oli kuitenkin toisin. Kun musiikki räjähti korvakäytäviin uskomattoman kovaa ja trio pysyi täydellisesti kasassa, maanantai-ilta muuttui laiskasta nostalgiatripistä ajankohtaisen, luonnollisesti vanhentuneen indien kummisedän orkestroimaksi voimapopillaksi. Copper Blue soitettiin läpi intohimolla. Eturivin yleisökin näytti kenties loppukesän kunniaksi löytäneen hymyhuulensa, sen verran messingillä naamat olivat.

Copper Bluen jälkeen kuultiin materiaalia Bob Mouldin uudelta, vielä julkaisemattomalta albumilta. Melodiataju on yhä tallella, mutta luonnollisesti näiden kappaleiden vastaanotto jäi vaisummaksi. Loppukeikka mentiin Hüsker Dün tahdissa, ja muutamat nelikymppiset näyttivät ratkeavan liitoksistaan.

Bob Mould täyttää 52 vuotta lokakuussa, mutta lavalla sitä ei uskoisi: mies kurittaa kitaraansa isolla kädellä ja ennen kaikkea ÄÄNEKKÄÄSTI. Keikkaa seuraavana päivänä korvissa inisee, kun Copper Blue vei mennessään ja pakotti eturiviin tuijottamaan karismaattista nallekarhua.

Illan avaaja Sur-Rur soitti omintakeista, hieman naivistista poppunkkiaan ihailtavalla hällä väliä -asenteella. Yhtyeen laulaja Ville Vuorenmaa vitsaili erään kappaleen jälkeen sointukuvioidensa sekoamisesta, rumpali otti kuvia yleisöstä ja bändikollegoistaan ja yhtye tarjosi yleisölle karkkia. Lopun kaunis tarina jalkapallojoukkueen tähtipelaajan karkaamisesta muille maille nosti hymyn huulille.

Jarkko Fräntilä

Kommentointi on suljettu.