Kaivaudutaan Kiinaan saakka

Janne Westerlund on Circlessä rivijäsen. Se sopii hänelle mainiosti.

Muusikko Janne Westerlund istuu helsinkiläisen anniskeluravintolan terassilla ja imee sähkösavuketta. Vuosikausia jatkunut paha tapa on tarkoitus saada lopetettua. Sähkötupakka rätisee, kun 11 milligramman nikotiiniöljy höyrystyy sen pesässä.

– Kyllästyin jossain vaiheessa tupakanpolttoon aivan täysin. En edes tiedä minkä takia. Nyt takanani on muutama kuukausi sähkösavukkeen polttoa, ja ainakin toistaiseksi lopettamispäätös on pitänyt.
Nykyään kenties parhaiten Plain Ridestä ja Circlestä tunnetun, ensi vuonna neljäkymmentä täyttävän Westerlundin ura alkoi 90-luvun alussa Sweetheartissa. Haminasta ponnistaneen, räkäistä ja liki väkivaltaisen äkkiväärää rockia soittaneen yhtyeen keikat ja levyt nauttivat aikoinaan kulttimainetta. Vanhan indiepolven keskuudessa bändiä muistellaankin yhä lämmöllä.
– Sweetheart oli hyvä bändi. Siinä oli nuoruuden vimmaa ja piikiven kipinää. Ei se toisaalta ollut mitään muuta kuin osa normaalia musiikillista kasvua. Yritän kovasti välttää sitä, että aika kultaisi muistot. Minusta tuntuu, että jos Sweetheart soittaisi nyt keikan, siellä olisi ehkä joku 20 katsojaa paikalla. Paljon kivempaa on jättää se yhtye historiaan.
Sweetheartin jälkeen Westerlund perusti Chainsmokerin, jolle hän antoi Suen haastattelussa määritelmän ”Mikko Niskanen goes techno”. Chainsmoker ehti julkaista kaksi levyä (Guarana Planet vuonna 2001 sekä Stations vuonna 2003), ennen kuin yhtyeen tie katkesi saksofonistin ja Westerlundin tuolloisen partnerin Killi Härkösen kuolemaan.
Jälkeenpäin kuunneltuna Chainsmokerin elektroninen klangi tuli toden teolla muotiin vasta muutama vuosi yhtyeen hajoamisen jälkeen. Westerlund kuitenkin kiistää, että Chainsmokerin ajoitus olisi ollut jollakin tavoin väärä.
– En osaa ajatella sitä noin. Asiat ja musiikkityylit kiertävät aina sykleissä. Minusta me olimme konemusiikin saralla vain sellainen pieni sivuhaara. Tuollaisissa asioissa on aina kyse sattumasta.
Killin kuolemaa käsitelläkseen Westerlund kirjoitti kasan kappaleita, joista muodostui Plain Ride -yhtyeen debyyttialbumi Oh the Flow.
– Killin kuoleman jälkeen minulla oli yksinkertaisesti sisäinen pakko tehdä ne kappaleet, jotka tulivat Plain Riden ensimmäiselle levylle. En ajatellut asiaa tuolloin sen pidemmälle – eikä minulla edes ollut tuolloin valmiuksia ajatella asiaa sen pidemmälle.
Circle-yhtyeen nokkamies Jussi Lehtisalo lupasi julkaista Plain Riden debyyttilevyn omalla Ektro-levy-yhtiöllään. Plain Riden albumidiskografia on nyt neljän levyn mittainen ja lisää on tulossa lähitulevaisuudessa.
Kaikki Plain Riden levyt ovat ilmestyneet Ektron kautta. Lehtisalon ja Westerlundin tuttavuus yltää kuitenkin huomattavasti kauemmaksi – aina 90-luvun alkuun.

Rivijäsenen osa

90-luvulla Sweetheart soitti useaan otteeseen Circlen kanssa yhteisillä keikoilla. Muutenkin samanhenkiset soittajat pyörivät samoissa paikoissa Helsingissä: Shadow Clubilla ja ravintola Ilveksessä. Jo tuolloin Westerlund huomasi, että hänellä oli samanlainen suhtautuminen musiikkiin kuin Circlen nokkamiehellä Jussi Lehtisalolla. Kun Lehtisalo myöhemmin soitti Westerlundille ja pyysi tätä kitaristiksi Circleen, ei tämän tarvinnut asiaa sen kummemmin miettiä.
Noihin aikoihin tapahtui myös Circlen musiikissa tyylillinen muutos. Siinä missä yhtye ennen nojasi saksalaisen 70-luvun krautrock-tyylilajin suuntaan, mukaan alkoi tulla yhä enemmän perinteisen 70-80-lukulaisen hevimusiikin elementtejä. Westerlund kuitenkin kieltää vaikuttaneensa Circlen kehitykseen tässä mielessä.
– Jokainen Circlen jäsen tuo bändiin oman panoksensa ja kokemuksensa, mutta pääasiallisesti Jussi antaa aina ne kehykset, joiden sisällä operoimme. Kaaostahan Circlessä toimiminen aina on, mutta kyllä kaikessa on aina tarkkaan mietitty näkökulma. Esimerkiksi laulaja Mika Rätön tyyli on niin omintakeinen ja poikkeuksellinen, että totta kai huomio kiinnittyy siihen aina ensimmäisenä.
– En ole koskaan uskonut mihinkään äänestyksiin tai näennäisdemokratiaan bänditoiminnassa. Arvostan suunnattomasti Jussin ohjaajankykyjä yhtyetilanteessa: hän tietää, miten ihmisistä saa eniten irti. Jussi on Circlen Lars von Trier, joka periaatteessa määrää mitä seuraavaksi tehdään, mutta vision toteuttaminen jää soittajien harteille.
Siinä missä Plain Ridessä Westerlund toimii kapellimestarina, Circlessä hän on yksi soittaja muiden joukossa. Tämä sopii hänelle paremmin kuin hyvin.
– Totta kai se on erilaista touhua, mutta olen tietoisesti pitänyt työskentelytavat etäällä toisistaan noiden bändien välillä. Plain Ridessä korostuu kappaleiden henkilökohtaisuus ja kertova tarinankerrontatyyli. Circle on minulle se jazzbändi, jonka suojissa yritän vapautua soittajana ja omasta egostani muusikkona. Nuo lähestymistavat ovat melkeinpä soittamisen vastakohdat ja ruokkivat toisiaan hyvin.

Fyysinen ilmaisu tärkeää

Circlen soitto kuulostaa parhaimmillaan liki improvisaatiolta, eikä yleisö voi koskaan arvata, mitä lavalla seuraavaksi tapahtuu. Livetilanteessa oleellinen osa yhtyeen esiintymistä on sen teatraalinen aspekti. Esiintymiset ovat tarkkaan harkittuja kokonaisuuksia.
– Rituaalit ovat tärkeitä, ja rituaaleihin kuuluu olennaisena osana ajatuksen fyysinen ilmaisu. Fyysinen tapa toimia ruokkii ja ohjaa ajatuksia. Mutta sama homma toimii myös toisin päin. Kun kirjoitan, käteni tottelee käskyjäni. Kun elimistö tekee jotain, aivot tottelevat mukana ja se muuttaa näin ollen koko ajatusmaailmaa. Siksi fyysinen ilmaisu ja sen toteutuksen miettiminen ja on niin tärkeää.
Circle on siitä harvinaislaatuinen yhtye, että sen esiintymiset tuovat vahvojen musiikillisten kokemusten lisäksi liki aina myös hymyn katsojan huulille. Westerlund myöntääkin, että Circlessä myös ilolla on suuri merkitys esiintymistilanteessa, vaikkei yhtyeen musiikki lähtökohtaisesti humoristisuuteen pyrikään.
– Circlen taustalla on vilpitön ajatus välttää kliseistä kategorisointia. Esimerkiksi avantgardehan voi olla todella hauskaa, ja absurdi on ihmisistä aina huvittavaa. Monilla ihmisillä on yhä sellainen mielikuva että taiteellinen musiikki olisi jotenkin vakavaa, mutta eihän sen niin tarvitse olla. Emme tietoisesti pelleile lavalla Circlessä soittaessamme, mutta emme missään tapauksessa myöskään välttele naurunalaiseksi joutumista, mikä tuntuu olevan monille ihmisille pahin mahdollinen kohtalo. Naurunalaiseksi joutumisen pelko on muutenkin aivan turhaa.
Circlellä on niin koti- kuin ulkomaillakin oma, aktiivinen fanikuntansa. Yhtyeen musiikki on sellaista, että sitä kuuntelevat lähinnä parrakkaat päälle kolmekymppiset miehet, joille musiikin keräily on elämäntapa.
– Kun soitimme viime vuonna Flow-festivaaleilla tuntui siltä, että Circlellä oli pientä nostetta. Nopeasti se hipstereiden into kuitenkin lopahti. Mutta kyllähän Circlen fanit ovat aivan oma kastinsa. Ulkomaan kiertueilla olen joskus ollut hetken aikaa myyntipisteellä myymässä levyjämme, ja sieltä tulee aina sellaisia kysymyksiä ja nippelitietoa albumeista, ettei minulla itselläni ole niistä hajuakaan.
Kenties parhaiten Westerlund summaa Circlen yhtyeenä kertoessaan bändin toimintatavoista treenikämpillä.
– Hommat lähtevät lapasista aina ensiminuuteilla, mutta sitä me toivommekin. Se vaatii kuitenkin aina jonkun joka hoitaa sen ensimmäisen älähdyksen, minkä jälkeen koiralauma alkaa räksyttää. Tärkeintä on kuitenkin se, että asiat lähtevät menemään jollakin tavoin odottamattomaan suuntaan.
– Joskus hommat menevät toki aivan penkin alle. Silloin pitää vain toivoa asioiden menevät niin syvälle, että kaivaudumme Kiinaan saakka.

To 26.7. Indie-iltamat, Klubi, Turku

Kommentointi on suljettu.