8Metallimusisoinnit jo 90-luvulla rokkihommiin vaihtaneen Disgracen kauan kadoksissa ollut kakkosalbumi julkaistiin viime vuonna. Tämän vuoden häpäisyannos pitää sisällään yhtyeen esikoislevyn 20-vuotisjuhlapainoksen.
Grey Miseryllä grind ja death metal paiskaavat sujuvasti vuohenpäitä yhteen. Pääpaino on nopeassa tykityksessä ja tiukassa blast-poljennossa, mutta sekaan mahtuu paljon myös keskitempoisempaa paahtoa sekä hitaampaa riffittelyä. Örinävokaalit on miksattu omintakeista viemäriefektiä käyttäen ja ne kuulostavat siltä kuin brutaali ihmissusi karjuisi sotahuutojaan. Levyltä voi havaita joitain yhtymäkohtia myös Carcassin ja Entombedin tuotantoon, mutta kokonaisuus on kuitenkin persoonallinen ja omilla rosoisilla jaloillaan seisova.
Disgrace oli muutaman muun suomalaisen aikalaisbändinsä tapaan ulkomaanverrokkeja synkempi ja kimurantimpi tapaus. Oma visio ja tyyli ovat varmasti olleet aikanaan melkoisen utuisia käsitteitä ja sen vuoksi keinotekoiset raamit eivät ole rajoittaneet yhtyeen luomistyötä. Levyn kappaleet eivät noudata mitään vakiosapluunaa ja monet ratkaisut ovat melko primitiivisiä varsinkin nykyajan sovitusratkaisuihin peilaten. Erityisesti Abstruse Myth on kaikessa kieroutuneisuudessaan jotain todella piinaavaa ja pelottavaa.
Ville Pekkala
