Death By Snoo Snoo

Tästä saat!

(Creative Class War)

9Suomenkieleen vaihtanut oululainen punknelikko on pitkäsoitollaan kuukauden positiivisin uusi tuttavuus. Sekopäistä tykitystä kuunnellessa mielessä vilahtelee sellaisia mairittelevia vertailukohteita kuin Sur-rur, Radiopuhelimet ja Sonic Youth, mutta kimakan ja raikkaan vokalisti Hannen ansiosta homma nousee ihan toisiin sfääreihin.

Kaikki jäsenet ovat osallistuneet biisintekoon ja noin kolmenkymmenen kappaleen joukosta levylle on valikoitunut kahdeksantoista biisin ja puolen tunnin tehohoito, mikä auttaa muun muassa kevätväsymykseen, hc-punkin puutostilaan ja markkinatalousähkyyn. Kappaleiden aiheet vaihtelevat henkilökohtaisten tuntemusten (Karvajalka, Paperi vaivaa) ja yhteiskunnallisten ongelmien (Pentutehdas, Vientituote) käsittelystä fantasiaan (Raketti). Asioita ei turhanpäiten alleviivata ja mielikuvitukselle jätetään tilaa liihottaa.

Sotaveteraanit poikkeaa joukosta hurtin äijähuumorinsa vuoksi. Biisin tyylistä tarttuvaa punk-polkkaa ei kuitenkaan onneksi ole levyllä sen enempää. Muutaman kymmenen kuuntelukerran jälkeen osaa arvostaa sitä, ettei kappalemateriaali kulu puhki liian nopeasti. Myös Out Of Tune -bändissä soittava rytmiryhmä Otso ja Lauri suoltavat levylle kiinnostavia jippoja, ja Lauri saa kitaristi Lauran kanssa aikaan miellyttävästi pörisevän äänivallin, johon ei toista kitaraa tai lisätilutteluja kaipaa.

Jari Mäkelä

Kommentointi on suljettu.