TOM WAITS: Blood Money (ANTI-)

Jari Mäkelä

Tasan kymmenen vuotta sitten tutustuin kahteen mainioon musiikkimieheen. Provinssirock-matkalla tapasin Suen toimittaja Ari Väntäsen. Viikonlopun aikana melkein perustimme pienen levy-yhtiön ja olimme vähällä kiinnittää sille nuoren ja lupaavan garagebändin nimeltä Lothar. Toinen uusi tuttavuus oli nimeltään Tom Waits.

Väntänen oli kirjoittanut Waitsista artikkelin ja kaksi levyarviota Suen toukokuun numeroon. Ostin tuohon aikaan melkein kaikki levydiilerini hyllystä löytyneet vinyyliuutuudet, joten Väntäsen kirjoitusten herättämän kiinnostuksen perusteella hankin myös toukokuun neljäntenä päivänä ilmestyneet albumit Alice ja Blood Money. Ei paljon harmittanut.

Tom Waits oli kummitellut tietoisuuteni rajamailla jo pitempään, mutta hänen levyjään en ollut aikaisemmin uskaltautunut hankkimaan. Muistan eräiden musiikin päälle ymmärtäneiden kavereitteni hurahtaneen jo Waitsin ensimmäiseen itse tuottamaan Swordfishtrombones-levyyn (1983). Tuosta albumista alkoi kymmenen vuoden ajan konventionaalisempia blues- ja jazz-sävyisiä levyjä julkaisseen kulkurin ja baarien miehen ura kokeellisemman musiikin parissa.

Miehen muutoksen liikkeellepanijana voidaan pitää Kathleen Brennania, jonka kanssa Waits oli mennyt naimisiin vuonna 1980. Brennan tutustutti Waitsin toisaalta Captain Beefheartin musiikkiin, toisaalta normaaliin perhe-elämään. Kun Waitsin arki kirkastui ja selkiytyi, hänen musiikkinsa muuttui sumuisemmaksi ja surrealistisemmaksi rahinaksi, kolinaksi ja kilkutukseksi.

Rain Dogs -albumista (1985) lähtien Waits alkoi myös levyttää yhdessä Brennanin kanssa tekemiään biisejä. Waitsin alternative rockin kanssa flirttailleella Bone Machine -klassikolla (1992) puolet kappaleista oli kreditoitu molempien nimiin. Alice- ja Blood Money -levyillä kaikki biisit olivat avioparin käsialaa.

Ilmestymisajankohtanaan ironisesti Guns ’N Rosesin Use Your Illusion -albumeihin verratut Alice ja Blood Money on äänitetty samaan aikaan, osittain samojen muusikoiden kanssa, mutta ne ovat täysin erillisiä teoksia. Molemmat albumit tosin perustuvat ohjaaja Robert Wilsonin kanssa tehtyihin teatteriproduktioihin. ”Trilogian” ensimmäinen osa, yhdessä William S. Burroughsin kanssa kirjoitettu The Black Rider – The Casting of The Magic Bullets oli saanut teatteriensi-iltansa vuonna 1990. Waits julkaisi The Black Rider -albumin vuonna 1993.

Blood Money perustui Wilsonin kanssa tehtyyn sovitukseen Georg Bücnerin kuuluisasta Woyzeck-näytelmästä (1836). Tulkinta sai ensi-iltansa Kööpenhaminassa vuonna 2000. Preussilaisen sotilaan mielen järkkymistä tahdittaneet raastavat kappaleet muodostavat hurjahkon kokonaisuuden, mikä saattoi tuntua Waitsista ja Brennanista julkaisupoliittisesti tasapainottomalta.

Liisa ihmemaassa -kirjan päähahmon oikean elämän esikuva Alice Liddelliin ja kirjailija Lewis Carrollin pakkomielteiseen ihastukseen perustuva näytelmä Alice oli saanut ensi-iltansa Hampurissa vuonna 1992. Waits kertoi A.V. Clubille antamassaan haastattelussa, että Alicen demonauhat varastettiin hänen autonsa takakontista, mutta Waits onnistui ostamaan ne takaisin parillatuhannella dollarilla.

Biisien julkaiseminen ja levyttäminen ei ylipäätään maistunut Waitsille vuosikausiin. Seuraavaa Mule Variations -albumiakin saatiin odottaa seitsemän vuotta. Vorojen kopioimasta Alice-bootlegista tuli Waitsin semilegendaarinen ”kadonnut albumi”. Kun tummasävyisen Blood Moneyn pariksi äänitettiin helpommin lähestyttävä, jousien siivittämä, valssaava, sentimentaalinen ja kriitikoiltakin parempia arvioita kirvoittanut Alice, saivat kuulijat sellaisen kokonaisuuden, mitä olivat tottuneet Waitsilta odottamaan.

Koska itse olen raju ja katu-uskottava rock ’n’ roll -heebo, nostan Blood Money -albumin tietenkin korkeammalle kuin Alicen, jota kuuntelen vain salaa kotioloissa enemmän. Ei vaan, jos totta puhutaan, eivät nuo levyt NIIN erilaisia ole: myös Blood Money -levyllä on herkkiä balladeja kuten kaunis vaudeville-valssi Coney Island Baby, eikä David Lettermanin showssa tuoreeltaan esitetty All The World is Greenkään mitenkään riipivä esitys ole. Liveklipin jälkeen nähdään myös Waitsin haastattelu.

http://www.youtube.com/watch?v=pCbMw9oDgB0

Fantasialeffaohjaaja Terry Gilliam haastatteli myös usein näyttelijänä kunnostautunutta Waitsia kesäkuussa 2002 Black Book Magazineen. Hengenheimolaisten jutustelu nousi ammattijournalistien norminokittelua korkeammalle tasolle. Alice ja Blood Money äänitettiin Waitsin kertoman mukaan Forestvillessa, kahden tunnin automatkan päässä San Franciscosta. Waits toimi despoottisena ohjaajana: muusikoilla ei ollut lupaa kuunnella matkan aikana musiikkia, ja äänitykset alkoivat aamukymmeneltä. Näin varmistettiin se, että soitto ja improvisointi oli puhdasta kenties sopimattomista vaikutteista.

Gilliam vertasi Waitsin tarinoita Grimmin satuihin (työn alla The Brothers Grimm, 2005!), ja imarreltu Waits myönsi tarinoista imemänsä vaikutteet. Keskustelu rönsyili Gilliamin valmisteilla olevaan Tideland-elokuvaan (myös 2005), jonka pääosanesittäjä muistutti kovasti Alicea. Myöhemmin Gilliam ja Waits tekivät yhteistyötä mainiossa leffassa The Imaginarium of Doctor Parnassus (2009), missä Waits ”näytteli” osuvasti itse pirua, Mr. Nickiä.

Woyzeck-näytelmään sisältynyt Diamond in Your Mind -kappale ei jostain syystä ollut mukana Blood Money -albumilla. Se julkaistiin heinäkuussa 2002 ilmestyneellä soul-legenda Solomon Burken paluulevyllä Don’t Give Up On Me, jonka pariin minulla on myöhemmin aikomus palata Replayn puitteissa.

Koko Blood Money -albumi kiteytyi mainiosti Väntäsen sanoihin: ”kuolleen Satchmon hilpeydellä etenevän A Good Man is Hard to Findin hiljetessä on selvää, että Blood Money ei käännä Tom Waitsin uraa mihinkään suuntaan. Pikemminkin se on taas yksi pettämättömällä konseptilla tuotettu levyllinen epäortodoksista musisointia” (Ari Väntänen, Sue 5/2002).

Hiljaisemman 90-luvun jälkeen vetreä kuusikymppinen Waits on julkaissut 2000-luvulla levyjä ja tehnyt kiertueita tasaisen verkkaiseen tahtiin. Vuoden 2011 lopussa ilmestynyt tuorein, sujuvasti kuunneltava Bad As Me -albumi sai osakseen vanhemmalle valtiomiehelle sopivan, varauksettoman positiivisen vastaanoton ja Waitsin uran korkeimmat listasijoitukset (nykyiset myyntimäärät ovat toki bisneksen huippuvuosiin verrattuina vaatimattomia).

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen pop-musiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.