Angelus Apatrida

The Call

(Century Media)

9Espanjalainen Angelus Apatrida teki vaikutuksen jo edellisillä levyillään, mutta The Call tappaa talossa ja puutarhassa. Pois alta risut ja männynkävyt, sillä AA-kerhon kokoontuminen on tuottanut yhden vuoden parhaista thrash metal -albumeista, jonka edessä ei voi kuin nöyrästi kumartaa, nostaa päätään, kumartaa ja heiluttaa samalla lettiä yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Kutsu on kuultu!

Espanjalaisten vimmainen, rosoinen ja aggressiivinen tyylilaji tuo mieleen keskieurooppalaisen thrashin parhaat päivät 80-luvulta, ja erityisesti Kreatorin ystävien korvakäytävät puhdistuvat vahasta silkasta ilosta. Bändi ei kuitenkaan ole mikään pastissibändi saatika retroyhtye, sillä AA on kehittänyt oman, armottoman linjansa ja oman tyylinsä.

Avausbiisi You Are Next on nimensä mukainen, ja kakkosbiisi At the Gates of Hell kuvaa hyvin koko albumia. Mikä parasta, tahti tai taso ei hiivu kovien avausbiisien jälkeen yhtään ja keskivaiheilla on tarjolla häijyn tasokkaita kipaleita kuten Killer Instinct sekä Blood on the Snow. Angelus Apatrida etenee yhtä taidokkaasti ja vakuuttavasti voittoon kuin Espanjan maajoukkue jalkapallon arvokisoissa.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.