Korpiklaani: uusi viulisti, uusi albumi

Folkmetalliyhtyeen kahdeksas pitkäsoitto ilmestyy maaliskuussa

Pelimannimetalliorkesteri Korpiklaanin viimevuotisen, listoillakin viihtyneen Ukon Wacka -albumin seuraaja on hyvää vauhtia valmistumassa.

Tuo vielä nimeämätön levytys on Korpiklaanin kahdeksas albumi, mutta myös ensimmäinen levy vastikään orkesteriin pestatun viulisti Tuomas Rounakarin kanssa.

- Tuomas napattiin matkaan, koska hän oli meille se ainoa järkevä vaihtoehto, Korpiklaani kommentoi. – Olimme jo aikaisemmin ajatelleet Tuomaksen sopivan yhtyeeseen mutta luulimme häntä silloin liian kiireiseksi Korpiklaaniin. Tämä bändi vaatii runsaasti aikaa kaikilta jäseniltään. Lopulta kysyimme asiaa häneltä suoraan. Kävi ilmi, että mies pitikin pestiä jännittävänä haasteena ja suurena mahdollisuutena. Siispä hän suostui ottamaan komennon yhtyeen uutena viuluniekkana. Siihen vasta olemmekin tyytyväisiä!

- Juuri nyt yhtye on koolla äänitystiloissa. Olemme levytyksen viimeisessä vaiheessa: Jonnen kajauttelee laulujaan ja pelimannit pistelevät viimeisiä lurituksiaan. Albumin on määrä olla maaliskuun lopussa miksausta vaille valmis.

Kommentointi on suljettu.