Eurooppaa kiertävä rockfestivaali Sonisphere rantautuu Helsingin Kalasatamaan maanantaina 4. kesäkuuta. Yksipäiväisen Sonisphere Festivalin pääesiintyjä on Metallica, joka soittaa keikalla muun muassa Metallica- eli The Black Album -albuminsa kokonaisuudessaan. Sonispheren muita vahvistuneita esiintyjiä ovat Machine Head, Amorphis, Gojira ja Ghost.
Vuonna 1991 julkaistu The Black Album teki Metallicasta megabändin. Levyn tunnetuimpia biisejä ovat Enter Sandman, The Unforgiven ja Nothing Else Matters. Yhdysvalloissa albumi on myynyt 16-kertaista platinaa, ja maailmanlaajuisesti The Black Albumia on myyty yli 28 miljoonaa kappaletta.
Joulukuussa Metallica juhlisti 30 vuoden taivaltaan spesiaalikeikoilla San Franciscossa. Jokaisella neljällä keikalla kuultiin ennenjulkaisematon biisi, jotka Metallica on jakanut faneilleen myös faniklubinsa kautta. Nämä uusimmalta Death Magnetic -albumilta yli jääneet biisit löytyvät Beyond Magnetic -ep:ltä, jota saa digikaupoista ja jonka cd-versio tulee myyntiin Suomessa 1. helmikuuta.
Yhdysvaltalainen Machine Head piipahti Suomessa edellisen kerran viime syksynä, jolloin bändi esiintyi Tampereella ja Helsingissä syksyllä julkaistu Unto The Locust -albumi plakkarissaan.
Kotimainen Amorphis seilaa parhaillaan Karibianmerellä 70.000 Tons of Metal -risteilyllä, kunnes ensi viikolla suuntaa Etelä-Amerikkaan. Bändin tuorein levy The Beginning of Times julkaistiin viime kesän kynnyksellä ja se nousi Suomessa listaykköseksi.
Ranskalainen Gojira tunnetaan äärimmäisten live-keikkojensa lisäksi mm. kantaaottavista ja ympäristötietoisista sanoituksistaan. Roadrunner Recordsille kiinnitetty yhtye työstää parhaillaan viidettä studiolevyään, jonka julkaisua on kaavailtu keväälle.
Ruotsalainen Ghost nähtiin syksyllä Helsingin Jäähallissa In Flamesin lämppärinä. Tällä hetkellä Ghost kiertää Yhdysvaltoja ja Kanadaa.
SONISPHERE FESTIVAL 2012
Metallica, Machine Head, Amorphis, Gojira, Ghost
Helsinki, Kalasatama
Ma 4.6.2012
Portit auki klo 14
LIPUT:
79 euroa + mahd. toimituskulut. Kaikki paikat ovat seisomapaikkoja.
Myyntiin ma 6.2.2012 klo 9 Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netissä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi
Huom! ostorajoitus: max. 8 lippua / ostaja

