Lama ja Pertti Kurikan Nimipäivät Lutakko Liekeissä -festivaalille

Lutakko Liekeissä -festivaali järjestetään Jyväskylässä 25. elokuuta. Ensimmäiset varmistuneet esiintyjät ovat Lama ja Pertti Kurikan Nimipäivät.

Vuosina 1977-1983 aktiivisesti toiminut Lama julkaisi urallaan muutaman singlen sekä yhden LP:n, jota pidetään klassikkona. Lama palasi lavoille keväällä 2011 tehden muutaman keikan pituisen klubikiertueen. Kiertue pysähtyi muun muassa Lutakossa. Tälle vuodelle yhtye ei ole sopinut  esiintymisiä Lutakko Liekeissä -festivaalin lisäksi.

Vuonna 2009 perustettu Pertti Kurikan Nimipäivät on julkaissut yhden oman vinyyli-EP:n ja toisen yhdessä Kakka-Hätä 77:n kanssa sekä yhden kasettisinglen. Yhtyeestä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttu saa ensi-iltansa helmikuun lopussa. Aiemmin yhtyeen musiikkia on kuultu muun muassa Vähän kunnioitusta -elokuvassa. Viime vuonna Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyi Lutakko Liekeissä -festivaalin loppuunmyydyllä avajaisklubilla ravintola Mustassa Kynnyksessä. Nyt bändi nähdään ensimmäistä kertaa Lutakossa.

Lutakko Liekeissä -festivaalin tulevaisuus on ollut epävarma Tanssisali Lutakon aluetta ympäröivien rakennustyömaiden vuoksi. Vuoden 2012 festivaali joudutaankin toteuttamaan aiempaa pienemmissä puitteissa ja samalla esiintymislavojen määrä vähenee kolmesta kahteen. Festivaalin ennakkoliput tulevat myyntiin keväällä, kun aluejärjestelyt ovat lopullisesti selvinneet ja koko ohjelma valmistunut. Ohjelma täydentyy sekä ulkomaisilla että kotimaisilla nimillä.

LUTAKKO LIEKEISSÄ 2012
Paikka: Tanssisali Lutakko ja Tanssisali Lutakon piha, Jyväskylä
Aika: 25.8.2011
Varmistuneet esiintyjät: Lama, Pertti Kurikan Nimipäivät
Liput: TBA
Internet: www.lutakkofestival.com
Facebook: http://www.facebook.com/lutakkofestival
Järjestäjä: Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry (www.jelmu.net)

Vastaa

Kirjaudu Twitter tai Facebook -tunnuksillasi

Connect with Facebook