1995 perustettu progressiivisen rockin yhdistys Colossus viettää 15-vuotisjuhliaan pari vuotta myöhässä.
Pääkaupunkiseudulla proge-iltamia verkkaiseen tahtiin järjestävän korporaation ydintuotteeksi on muodostunut vapaaehtoisvoimin tehtävä Colossus-lehti, joka sisältää genrensä oppien mukaisesti komeissa kuorissa pitkiä ja polveilevia artikkeleita alansa suurista ja pienemmistäkin tekijöistä.
Helsinkiin ja Tampereelle sekä kenties myöhemmin keväällä Turkuunkin osuvalle juhlakiertueelle oli valittu edistyksellistä musiikkia 70-, 80-, 90- ja 2000-luvuilta.
Ageness täytti 70-luvun ja kuluvan vuosikymmenen välisen aukon, sillä esiasteensa Scarab julkaisi debyyttinsä vuonna 1983.
Ageness on käynyt läpi metamorfoosin kvintetistä trioksi. Alkuperäisjäsenet, basisti Jari Ukkonen sekä rumpali Kari Saaristo, ja myöhemmin mukaan tulleet kitaristi Speedy Saarinen sekä kosketinsoittaja Heikki Elo, ovat antaneet tilaa Petteri Hirvaselle sekä Timo Ollille. Kokoonpanossa ei nykyisin ole basistia, vaan matalat taajuudet hoituvat ainoan originaalijäsenen, vokalistikosketinsoittaja Tommy Erikssonin toimesta.
Agenessin ohjelmisto sisälsi tällä kertaa vanhaa, uutta ja lainattua. Vanhaa biisistöä edusti aikoinaan singlenä julkaistu Marigold ja lainattua mainoksessakin luvattu Wigwam-materiaali, jota en akuutin aikataulumuutoksen takia ehtinyt kuulemaan kuin setin päättäneen kauniin Cheap Evening Returnin verran. The Dark Albumilta löytyvässä klassikossa tarttui nelikieliseen Wigu-veteraani Måns Groundstroem, joka vaikutti olevan hyvässä soittovireessä. Vanha herra piti myös lennokkaan rönsyilevän onnittelupuheen Tavastialle, Colossukselle ja Agenessillekin.
Uutta tuotantoa kuultiin parikymmenminuuttisen opuksen muodossa. Itselleni korkeintaan varttiprogemiehenä maistuu kuitenkin paremmin bändin tiivistetymmät kappaleet, jollaisia kuuluu myös olevan syntymässä. Muun muassa Annicassa, JackFlashissa ja Monsterboressa kitaroineen Hirvasen liityttyä riveihin jälki saattaa olla hyvinkin mielenkiintoista.
Ageness.
Kalajoelta lähtöisin oleva Jeavestone oli itselleni aikaisemmin tuntematon nimi. Vaikka bändillä onkin vyönsä alla kolme pitkäsoittoa, poppoon suurin singlehitti on basistinsa taannoinen perätön ilmoittautuminen 7,2 miljoonan euron lottopotin voittajaksi.
Jeavestonen itsensä prog’n'rolliksi ristimä ilmaisu kuulosti yhtyeen sivuilta kuunneltuihin koepaloihin verrattuna huomattavasti innostavammalta. Parinkymmenen vuoden takaista Barefoot Brothersia ulkoisesti muistuttava ryhmä kalastelee samoilla vesillä kuin Von Hertzen Brothers, joskin omaa vähemmän tarttumapintaa sekä modernimman ja kylmemmän yleissoundin. Viisikon soitto ja esiintyminen on kuitenkin sen verran energistä, että pienoista pitkästymistä alkoi ilmetä vasta reilun tunnin kestäneen setin loppupuoliskolla.
Bändin lavapresenssiä ei millään muotoa vähennä ilmavuutta äänimaailmaan tuova kosketinsoittajahuilisti Angelina Galactique, jolla taustalaulujen perusteella olisi ollut ainesta ihan soolo-osuuksiinkin. Muutenkin Jeavestonella on köörit kunnossa. Tasapuolisuuden vuoksi on hyvä mainita myös muiden jeavestonejen aliakset eli Tommy Glorioso, Jim Goldworth, Kingo sekä Mickey Maniac, joita Plastic Tearskin todennäköisesti kadehtii.
Kaksi vuotta ensimmäisen 2000-luvun esiintymisensä jälkeen turkulainen Kaamos katsoo ilmeisesti olevansa kypsä esiintymään kotikaupunkinsa ulkopuolellakin. Tosin Helsingissä bändillä on agenttina basisti Jakke Leivo. Tavastian-vierailunsa ei kuitenkaan ole ensimmäinen, vaan Hämäläisten talon lavalle on kavuttu neljä kertaa aikaisemminkin. Tosin viime kerrasta on jo 35 vuotta aikaa.
Ydinnelikko Murtojärven, Leivon, kosketinsoittaja Kyösti Laihin ja vokalistirumpali Johnny Gustafssonin lisäksi lavalla olivat taas kakkoskiipparisti Kai Stenman, lyömäsoittaja Ilari Hongisto sekä taustalaulajat Saana Murtojärvi ja Sanna Vartiainen. Kaamoksen ensimmäisellä reunion-keikalla Turun Vimmassa kakkoskitaraa soittanutta Erik Valkamaa ei taas myöhemmissä esiintymisissä ole näkynyt, eikä välttämättä tarvittukaan.
Varsinaista seurattavaa Kaamoksen esityksessä ei ole, mutta ryhmän musiikillinen intensiteetti ja vahva materiaali korvaavat keulahahmon puutteen. Kaamoksen progressiivisuus mahtuu normaaliin biisinmittaan, jota jatketaan tarvittaessa kosketinsoitin- ja kitaraimprovisaatioilla.
Ensimmäiseen paluukeikkaan verrattuna bändin ainoaksi jäänyt albumi Deeds And Talks kuultiin tällä kertaa kokonaan eli silloin uupunut Moment (Now) oli saatu treenattua esityskuntoon. Viime kesänä Kaamos esiintyi Puutori Blues -tapahtumassa Turussa, jolloin oman materiaalin lisäksi kuultiin Jack Brucea ja Steely Dania. Nyt cover-valinta oli kohdistunut esityksen päättäneeseen Todd Rundgrenin Utopia Themeen, joka saavuttikin hyväksyntää yleisön joukossa. Tanssahtelevia progenaisia alkoi muutenkin kerääntyä lavan edustalle jo edellisen kappaleen, instrumentaali Suitcasen kohdalla, jonka aikana yhtye nousi jo totuttuun lentoasentoon.
Kitaristi Ilpo Murtojärvi keräsi sooloillaan yleisöstä “Ilpo!”-huutoja, mikä varmasti lämmitti tuhansien iskelmäsessioiden konkaria. Tosin onhan Murtojärvellä meriittinään rock-puolella myös edesmenneen turkulaisen resupekan Pasi Raappanan Mysiini -orkesteri, jonka kanssa hän levytti kolme pitkäsoittoa.
Tavastian-veto muodostui parhaaksi näkemäkseni Kaamos-keikaksi tähän mennessä. Kunnon valot sekä areena, asianmukainen äänentoisto ja asialle omistautunut yleisö tekevät paljon. Oli myös mukava huomata, että homma toimii myös muualla kuin kotikatsomon edessä. Kun Wigwam ei enää keikkaile, Kaamos paikkaa hyvin sen jättämää aukkoa.
Teksti ja kuvat: Mika Penttinen
