Mikael Åkerfeldt. Kuva: Taru Tuulia Tittonen
Itsenäisyyspäivää voi viettää monella tavalla. Linnanjuhlia seuranneiden haarukassa olivat julkkiksista kauneimmat ja edustavimmat. Helsingin jäähallissa päivän ruotsalainen kuningas oli Opeth.
Opeth on yksi maailman tunnetuimmista ja ylistetyimmistä progressiivisen metallin edustajista. Alkutaipaleellaan 1990-luvun alussa yhtye oli kotimaisen Amorphiksen linjoilla: molemmat yhtyeet viljelivät synkkiä melodioita ja lauluosuuksissa oli huomattavan paljon örinää.
Vuosikymmenen loppuun mennessä Opeth alkoi erottua muista. Yhtyeen keulahahmo, vokalisti-kitaristi Mikael Åkerfeldt ryhtyi suosimaan puhdasta laulua, ja ohjelmistoon lisättiin jopa akustisia kappaleita. 2000-luvulla yhtye teki muutaman levyn Porcupine Tree -yhtyeestä tutun Steven Wilsonin suojissa, ja örinä väheni edelleen.
Mikael Åkerfeldt. Kuva: Taru Tuulia Tittonen
Vuonna 2008 julkaistu Watershed oli osittain paluu vanhaan. Muutama kuukausi siiten julkaistu Heritage puolestaan on askel uuteen suuntaan, kohti Opethin 1970-luvun vaikuttimia ja suuria idoleita. Juuriaan etsinyt ja astetta kevyemmälle vaihteelle vaihtanut Opeth on kuitenkin edelleen tyly isäntä vieraallakin maalla.
Konsertti alkoi Heritage-albumin ensimmäisellä singlellä The Devil’s Orchardilla ja jatkui I Feel Darkilla. Kun kaksi ensimmäistä biisiä oli soitettu, Åkerfeldt pääsi tervehtimään yleisöä: ”Hyvää itsenäisyyspäivää… me tulemme Pohjoismaiden ylivertaisesta maasta, Ruotsista. Hail hail Ruotsille.”
Illan kolmas kappale, Still Life -albumin Face of Melinda, oli keikan toiseksi vanhin biisi. Konsertin pääpaino oli kahdella viimeisellä albumilla. Face of Melindaa seurasikin Porcelain Heart, jonka alkuvaiheessa rumpali Martin Axenrot otti tilan haltuun yli seitsenminuuttisella kilkuttelusta maailmanloppua enteilevään paukkeeseen edenneellä rumpusoololla.
Porcelain Heartin jälkeen Åkerfeldt visailutti yleisöä soittamalla Judas Priestiä, kunnes esitteli seuraavan biisin Mahavishnu Orchestran ja Tasavallan Presidentin inspiroimaksi: uuden albumin Nepenthe on yksi Opethin tunnelmallisimmista kappaleista. Jäähalliolosuhteisiin loistavasti sopinut tunnelmaosuus jatkui seuraavan kahden biisin ajan, kun sähkökitarat vaihtuivat akustisiin.
Yhtye esitti toistaiseksi julkaisemattoman, God of War -peliä varten kirjoitetun biisin A Throat of Winterin. Åkerfeldt ihmetteli, miten biisi sopii peliin, jossa soditaan ja hakataan päitä irti. Tilauksen tehneet eivät kuitenkaan olleet kertoneet, mitä odottivat, joten sitä saivat mitä eivät tilanneet.
Martin Mendez. Kuva: Taru Tuulia Tittonen
Illan vanhin biisi Credence on Opethin kolmannelta albumilta My Arms Your Hoarselta. Välittömästi Credencen perään kuultiin ainoa Damnation-albumilta mukaan kelpuutettu biisi Closure. Sen jälkeen Opeth soitti Heritage-albumin Slitherin, joka on kunnianosoitus Ronnie James Diolle. Slither ja suora siirtymä siitä Deliverence-albumin A Fair Judgementiin eivät jättäneet jäähallillista faneja kylmäksi.
Illan toiseksi viimeistä biisiä Hex Omegaa edelsi vajaan puolen minuutin tauko, pimeys ja hiljaisuus. Siirtymä pimeydestä harvinaiseen ja ruutiseen herkkuun oli hieno. Ennen illan viimeistä kappaletta Mikael ”Micke” Åkerfeldt pahoitteli sitä, että siinä on pätkä ruotsalaista kansanmusiikkia. Heritage-albumin kappale Folklore oli hyvä päätös kaksituntiselle keikalle, jonka kuluessa Opeth esitti, että se kykenee vetämään raskaan setin ilman örinääkin.
Tarjonta oli monipuolinen ja osoitti, että Opeth kykenee kasaamaan vakuuttavan ja monipuolisen setin jopa ilman tunnetuimpia biisejään.
Teksti: Tommi Laitinen
Kuvat: Taru Tuulia Tittonen
The Devil’s Orchard (Heritage) / I Feel the Dark (Heritage) / Face of Melinda (Still Life) / Porcelain Heart (Watershed) / Nepenthe (Heritage) / A Throat of War (single) / Credence (My Arms Your Hoarse) / Closure (Damnation) / Slither (Heritage) / A Fair Judgement (Deliverence) / Hex Omega (Watershed) / Folklore (Heritage)
