Ilmiö

23.07.2011 Uittamo, Turku

Kolmatta kertaa järjestetty Ilmiö petrasi jälleen järjestelyillään aiemmista. Luonnonkauniilla Uittamon paviljonkilavalla noin kahdelle tuhannelle hengelle järjestetyt kekkerit kruunautuivat mainiolla esiintyjäkaartilla. Paikalle pistäytynyt ukkosmyrskykään ei isommin haitannut meininkiä.

Ilmiö-festivaali juontaa juurensa jo vuosituhannen alussa järjestettyihin salaisiin mökkibileisiin, jonne underground-väkeä ja bändejä saapui kauempaakin. Nyt on tuolloisesta yleisöstä kasvanut virallisia tapahtumanjärjestäjiä ja levyttäneitä esiintyjiä, jotka vetivät vähän vaihtoehtoisemmasta musiikista kiinnostunutta yleisöä varsinkin pääkaupunkiseudulta.

Ennakkoon loppuunmyydyssä tapahtumassa oli vähän samankaltainen karnevaalimeininki kuin kahden ensimmäisen Turussa järjestetyn Koneisto-tapahtuman jatkoksi järjestetyillä Uuden Musiikin Festivaaleilla vuosikymmenen puolivälissä – nyt samana viikonloppuna keskustassa järjestetty Turku Modern -tapahtuma kalasteli samoilla vesillä. Ympäröivä vehreä lehtometsä, höysteohjelma performansseineen ja tyynysotineen sekä Ranta-Ilmiö uimarantoineen tekivät Ilmiöstä Turku Modernia viihtyisämmän festivaalin, vaikka nimekkäät ulkomaiset artistivieraat puuttuivatkin.

Päivän alkajaisiksi Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo duetoivat terassilavalla paahtavassa auringonpaisteessa. Setin aloittanut Huomenna (mä oon vielä suurempi mies) oli miesten ensimmäinen yhdessä tekemä kappale, jonka riimeistä vapaa sanoitus lähenteli proosaa ja muistutti Röyhkän Rätön ja Lehtisalon kanssa tekemällään levyllä laulamia iskelmäsanoituksia. Seuranneen tunnelmallisen setin ajaksi Röyhkä tukeutui kitaraansa ja pariskunta soitti melkoisen hittikavalkadin Röyhkän tunnetuimpia kappaleita Doorasta Helvettiin asti. Rohkeampiakin biisivalintoja olisi sopinut soittaa.

Taitavana muusikkona Pyysalo toi Röyhkän biiseihin sellaisia jazz- ja progevivahteita, että Röyhkä vaatimattomana kitaristina itsekin välillä pysähtyi niitä ihastelemaan. Tietoista tai ei, vertailu Ismo Alanko Teholla -duoon oli väistämätön, ja nyt se kallistui selkeästi Röyhkän ja Pyysalon eduksi. Alangon ja Majamäen versioinnit Hassisen Koneen ja kumppaneiden biiseistä eivät taitu samalla tavalla. Röyhkän biisit antavat enemmän tilaa ja mahdollisuuksia uusiokäyttöön. Suosittelen ehdottomasti duon tsekkaamista, mikäli keikka sattuu kohdalle.

Koska olimme tänä vuonna paikalla hyvissä ajoin, päätimme seuraavaksi tutustua Ranta-Ilmiön tarjontaan. Varsinaisen festivaalialueen ulko- tai alapuolella oli uimaranta, missä pyöri nyt isiilop-haalareihin pukeutuneita gorilloja ja rakennettiin hiekkalinnoja. Ilkka Kalevi Tillasen oli tarkoitus aloittaa esiintymisensä rannalla kolmen aikoihin, mutta paikalle saapunut ukkosmyrsky sekoitti suunnitelmat. Rumpusetti hilattiin kaatosateesta miksauskatokseen, missä sinnikkäät rap-artistit aloittivat settinsä salamoinnista piittaamatta. Koska kuuro ei mennyt ohi vartissa, päätimme siirtyä lämmittelemään sisätiloihin. Jätimme puiden katveeseen helsinkiläisen pariskunnan, joka oli fillaroinut Ilmiöön kolmessa päivässä. Tervehenkistä.

Matkalla vaja-nimellä kulkevaan rytmiliiteriin kastuimme lopullisesti litimäriksi. Muutaman kymmenen ihmisen vetoiseen klubitilaan oli ahtautunut sadetta pakoon parisataa ihmistä kuuntelemaan skweee-battlea. Skweee on täysin suomalaissyntyinen ja osin myös paikallisvetoinen vuosituhannen alussa syntynyt konemusiikin genre, mikä yhdistelee funkia, breikkejä ja analogisista synista irtoavia vinkuvia ja surisevia ääniä äärimmäisen mielenkiintoisella, svengaavalla ja tanssittavalla tavalla. Liiterin lattialla oli ihmisten vaatteista valunutta vettä ainakin kaksi senttiä ja höyryävä ihmismassa polki sitä jotenkin kodikkaassa, hyvin intiimissä ja yhteisöllisessä tunnelmassa.

Siirryimme kuivattelemaan vaatteitamme paviljonkiravintolan puolelle, missä Leo Lahti -niminen kosketinsoittaja viihdytti Yamaha Electone HS -uruillaan kansaa koko päivän ajan. Pahimman myrskyn aikana väkeä olikin kuin pipoa. Biisivalikoima vaihteli kevyestä klassisesta elektronisen musiikin klassikoihin ja myös puhtaaseen iskelmään. Taatusti leppoisaa.

Vielä sadekuuron taittuessa suljetussa telttakatoksessa soittanut G-ODD-trio herätti paikalla odotelleessa yleisössä hämmennystä kokeellisella performanssillaan. Telttaseinän avautuessa yleisölle aiempi virittely paljastui kuitenkin soundcheckiksi. Bändin myöhästynyt esitys kärsi varmaan eniten sateesta koko festivaaleilla. Nyt Pekka Tuomen kitaroimia electrorock-biisejä paremmin tuntui irtoavan Veera Tuomen kanssa yhdessä Sex Terror -biisiin luotu analoginen synakudelma, jota Tero-Petri Suovanen vertasi jopa LCD Soundsystemiin. Se, jos mikä on kehu. Tervetuloa uudestaan G-ODD, paremmalla säällä.

Sateen tauottua ja auringon palattua ulkolavalla esiintyi isolle jengille taustanauhan kanssa esiintynyt Super Janne. Minulle entuudestaan vain nimenä Basso-lehdestä tuttu mies ei ollut oikeastaan hip hopia, eikä Suomi-reggaetakaan. Super Janne oli suomalainen soul-laulaja, suomeksi. Esitys näytti uppoavan hyvin niihin, jotka tunsivat artistin ennestään, minut se jätti haaleaksi.

Päälavalla paviljongissa esiintynyt Nicole Willis & The Soul Investigators näytti, että saa esiintyessään edelleen kunnon tanssibileet aikaan. Puoli vuosikymmentä sitten hypetetystä old school flavor -soulbändistä solisteineen ei ollut kuultu mitään pitkään aikaan. The Soul Investigators oli tapetilla keskinkertaisen Myron & E -duon säestäjinä, mutta Willis oli ollut pimennossa.

Willis ei ole livenä mielestäni kansainvälisen mittapuun mukaan mitenkään poikkeuksellisen hyvä laulaja tai esiintyjä, mutta tänä päivänä soul vokalisteja ei ole liikaa, ja juuri saapuneen suru-uutisen – R.I.P. Amy Winehouse – jälkeen heitä on vieläkin vähemmän. Soul Investigators on edelleen maailman parhaita soul-yhtyeitä Dap-Kingsien ohella. Toivotaan mahdollisimman pikaista jatkoa Keep Reachin’ Up -albumille.

Sairastapauksen takia peruuttanutta Eleanoora Rosenholmia terassilavalle paikkaamaan hälytetty Plain Ride ei ole oikein koskaan onnistunut koskettamaan minua levyillään, mutta en ole myöskään onnistunut aikaisemmin bongaamaan bändiä livenä. Jo Sweetheartin ja Chainsmokerin aikoinaan nähneenä täytyy sanoa, että olin erittäin vaikuttunut Janne Westerlundin nykyisestä lavapreesensistä. Circle-yhtyeestä oli tarttunut miesten lavaesiintymiseen paljon hyvää varmuutta ja teatraalisuutta. Westerlundin savuinen ääni oli yksinkertaisesti hieno ja toivottavasti bändiä tullaan kuulemaan vielä paljon isommilla areenoilla.

Hienosta esityksestä toiseen: koska terassilavan yleisökapasiteetti on varsin rajallinen, päätimme jäädä sinne odottamaan Magenta Skycoden esitystä. Se kannatti, sillä parin päiväsaikaan näkemäni rennonletkeän esityksen jälkeen Jori Sjöroos kumppaneineen osoitti pystyvänsä paljon parempaan suoritukseen hämärän rajamailla. Ennen settiä kuultu Toton Africa viritti trooppisessa yössä höyryävän terassin oikeanlaiseen tunnelmaan. Yhtyeen basisti oli aikamoinen shokkiyllätys: pitkäaikainen luottojäsen Kalle Taivainen oli jättäytynyt pois bändistä, ja Lauri Porra (mm. Stratovarius) paikkasi. Kuuluisan muusikkosuvun vesa hoiti myös indiepop-kuviot kunnialla. Kerrankin soundit olivat kohdillaan ja sinisävyinen setti ei jättänyt ketään kylmäksi.

Ehdin nähdä osittain Magenta Skycoden kanssa päällekkäin esiintyneen Rätön ja Lehtisalon setistä vielä lähes viidenkymmenen minuutin mittaisen loppuosan. Selvästi festivaalin parhaan esiintyjän osittainenkin missaaminen kyllä harmitti. Rättö ja Lehtisalo irrotti viimeisetkin estot hipeistä ja hipstereistä, jotka yhtyivät villiin tanssiin Tomi Leppäsen ilmiömäisen motorik grooven tahdissa. Myös aiemmin rytmiliiterissä esiintyneen Alpo ja Tomi -duon toinen puolisko Alpo Nummelin hääri miksauspöydän takana, ja paviljongissa olikin keikan aikana helvetin hienot soundit. Ennenkuulemattoman komea versio kuultiin mm. Uu mama -albumin suosikkibiisistä Viisi ystävää.

Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo ovat pitkäjänteisellä ja määrätietoisella myyräntyöllään onnistuneet kovertamaan Suomirokin umpiluiseen muuriin musiikkinsa mentävän aukon. Sen kautta maamme soundtrack voi olla jonkun vuoden päästä hyvinkin toisennäköinen kuin nyt, jos miehemme vain niin päättävät.

Ilmiön plussat ja miinukset
+ esiintyjät
+ yleisö
+ miljöö
+ normaalihintaiset virvokkeet
+ ystävälliset järjestysmiehet
+ festivaalialueen kapasiteetti mitoitettu hyvin yleisömäärään nähden
- liikaa esiintyjiä, päällekkäisyyttä
- ilmojen armoilla

Jari Mäkelä

Kommentointi on suljettu.