Ghost Machinery

Out for Blood

(Limb Music)

9Oululainen Ghost Machinery julkaisi Haunting Remains -debyyttilevynsä vuonna 2004. Kotimaassaan melko vähälle huomiolle jäänyt kiekko oli pätevää power metallia vähän Helloweenin ja Gamma Rayn hengessä. Pääjehu Pete Ahonen on tällä välin työstänyt muiden bändiensä musiikkia, eikä Kummitusrakkinettakaan ole koskaan haudattu. Kun ensimmäisellä levyllä Ahonen hoiti kitaran ohella myös laulupuolen, on jälkimmäistä virkaa nyt toteuttamassa turkulainen Taage Laiho. Miehen meriitteihin kuuluvat esimerkiksi Kilpi ja Hevinkelium. Ääneltään Laiho sopiikin Ghost Machineryyn kuin nenä päähän.

Out for Blood on avausraita Face of Evilistä alkaen varmaa tavaraa. Kappaleista löytyy tarttumapintaa vaikka muille jakaa. Guilty edustaa hieman rankempaa osastoa, kun taas Blood from Stone kallistuu jenkkiheviin. Kappale voisi olla tehty 80-luvun lopulla tukkahevin kulta-aikoina. Levyn kruunaa mahtava Blackfoot-laina Send Me an Angel.

Ahosen tunnetuimman kokoonpanon Burning Pointin kanssa Ghost Machineryllä on niin paljon yhteistä, että yhdistelemällä näiden kahden ryhmän musiikit olisi kasassa varmaankin täyden kympin levy. Vaikea sanoa, kumpi bändeistä on parempi, sillä molemmat lykkäävät ulos todella pätevää heviä.

Kimmo Jaramo

Kommentointi on suljettu.