Lost in Musicin ohjelmisto täydentyy

Tampereella 20.-23.10. järjestettävän Lost in Music -festivaalin artistikattaus on jälleen täydentynyt niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin artisteilla. Ohjelmistoon on alkusyksyn aikana luvassa vielä kymmeniä lisäyksiä.

Aiempaa kansainvälisemmän kaupunkifestivaalin ulkomaista esiintyjäkaartia vahvistavat lauluntekijäsensaatio Asaf Avidan & The Mojos (IL), NME-lehden tämän hetken parhaaksi brittiläiseksi rock-bändiksi julistama Biffy Clyro (UK), laulaja-lauluntekijä Iiris (EST), elektro/hiphop-ryhmä Maskinen (SWE) ja tanskaksi ja englanniksi laulava Nephew (DK).

Ohjelmistoon on lisätty myös lukuisia kotimaisia artisteja, kuten uuden materiaalin julkaisuun valmistautuvat Barbe-Q-Barbies, Jonna Geagea ja Relentless sekä 25-vuotista taivaltaan juhlistava Kumikameli. Mukana ovat myös uudella The Simple Pleasures -videollaan ihastuttanut Magenta Skycode, vaihtoehtoyhtyeet Risto, Grillin’ Willie And The Vegetarians, Kapkap ja Laivue sekä Pauli Hanhiniemi ja Epilä. Rockimpaa osastoa edustavat vastikään uuden albumin julkaissut Sweatmaster sekä mielenkiintoiset tulokkaat Fireal, The Blanko ja The Mama King.

Lisäksi Tampereella nähdään punk-yhtyeet Käpykaarti ja Mars Underground sekä raskaampaa musiikkia esittävät Circle of Contempt, Dead Shape Figure, Fall of the Idols, Lighthouse Project, Snow White’s Poison Bite, Nicole, Pressure Points ja Vinum Sabbatum.

Aiemmin varmistuneet Lost in Music -artistit ovat Adam Tensta (SWE), Einstürzende Neubauten (GER), Fatboy (SWE), Ismo Alanko Teholla, Jätkäjätkät, K-X-P, Last Calls, Le Corps Mince De Françoise, Michael Monroe, Oceansize (UK), Saurus, Uusi Fantasia, Vessels (UK), Villa Nah, Von Hertzen Brothers ja Yölintu.

LOST IN MUSIC
20.-23.10.2010 Tampere

 

Kommentointi on suljettu.