Anathema saapuu syyskuun lopussa neljä konserttia kattavalle Suomen-kiertueelle (24.-27.9.). Seinäjoen, Oulun, Tampereen ja Helsingin konserteissa illan avaavat The Gathering -yhtyeestä tuttu Anneke Van Giersbergen sekä Petter Carlsen.
Anneke van Giersbergen tuli tutuksi hollantilaisen The Gatheringin laulajana. Hän on ehtinyt työskentelemään myös Napalm Deathin, Devin Townsendin, Within Temptationin ja Globusin kanssa. Van Giersbergenin viimeiseksi The Gathering -esiintymiseksi jäi vuoden 2007 Ankkarock, jonka jälkeen nainen on keskittynyt perheeseensä sekä tehnyt musiikkia Agua de Annique -yhtyeensä kanssa. Lokakuun puolessa välissä nainen julkaisee livealbumin Live in Europe, joka tulee sisältämään myös kolme uutta kappaletta.
Tummaa, melodista musiikkia tekevä norjalainen Petter Carlsen on Anatheman kiertueen myötä päässyt toteuttamaan suuren unelmansa, sillä Anathema on yksi miehen suurimmista musiikillisista esikuvista. Carlsen julkaisi debyyttialbuminsa You Go Birdin vuosi sitten. Levyn julkaisuun mennessä Carlsenin musiikki muuttui alun raskaasta heavysta lempeämpään ja tunnelmallisempaan suuntaan, joka ylitti kaikki odotukset. Ahkerana live-esiintyjänä tunnettu mies työstää parhaillaan toista albumiaan.
Anathema kiertää Eurooppa pitkään odotetun, kahdeksannen albuminsa We’re Here Because We’re Heren tiimoilta. Intiimeistä ja yleisönsä huomioon ottavista keikoistaan tunnettu yhtye nähtiin Suomessa edellisen kerran viime uudenvuodenaattona Helldone-festivaalilla, jossa se soitti akustisen keikan.
Anathema Suomessa:
Pe 24.9.2010 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
LIPUT: 22 € + mahd. toimituskulut (Selmu ry:n jäsenet 20 €), K-18
La 25.9.2010 Club Teatria, Oulu
LIPUT: alk. 25 € + mahd. toimituskulut (ovelta 30 €), K-18
Su 26.9.2010 Klubi, Tampere
LIPUT: alk. 25 € + mahd. toimituskulut, K-18
Ma 27.9.2010 Tavastia-klubi, Helsinki
LIPUT: alk. 27 € + mahd. toimituskulut (ovelta 29 €), K-18
LIPUT: Myyntiin to 17.6.2010 klo 9
Tiketin myyntipisteistä puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,50 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi. Seinäjoen ja Oulun keikkojen liput myynnissä myös Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) ja netissä www.lippupalvelu.fi
www.myspace.com/weareanathema
www.myspace.com/annekevangiersbergen
www.myspace.com/pettercarlsen
Maritta Kettunen | Promotion Manager
Tel: +358985673453 | Fax:+358985673451 | Mob:+358505481747
E-Mail: maritta.kettunen@livenation.fi
Address: Hämeentie 15, Lintulahdenkatu 2-6 | Helsinki | 00500 | Finland
www.livenation.fi
Please consider the environment – do you really need to print this email?
This message is confidential and may be legally privileged or otherwise protected from disclosure. If you are not the intended recipient, please telephone or email the sender and delete this message and any attachment from your system; you must not copy or disclose the contents of this message or any attachment to any other person.

