Raappana.
Kuudetta kertaa Lohjan Virkkalan Pähkinäniemessä järjestetty Tuntuma-festivaali tarjosi satapäiselle yleisölle laajan kattauksen erilaisia bändejä ja hyvää meininkiä.
Sää perjantaina 23. heinäkuuta ei ollut täysin suosiollinen iloiselle festarikansalle, mutta pahimmalta myräkältä kuitenkin vältyttiin ja yleisöä riitti niin pienemmälle Pähkinälavallle kuin Päälavallekin. Vettä tuli todella pieninä kuuroina, jotka eivät näkyneet juurikaan muuten kuin pienenä kasteena musiikinystävien hartioilla.
Bändien puolelta festarit avasi kaksi lohjalaista hc-punk-orkesteria, jotka jakoivat noin 15 minuutin seteillään yhden keikkaslotin. Aikatauluihin oli merkattu ainoastaan jälkimmäinen, Mario3. Keikkojen energiapitoinen hardcore saattoi hieman kärsiä, sillä soiton alkaessa iltapäivällä kello kolmen pintaan oli suurin osa kävijöistä vielä töissä. Aloittelevat orkesterit hoitivat tonttinsa kohtalaisesti, minkäänlaisia suuria musiikillisia mullistuksia aiheuttamatta.
Vaikka Tuntuman pääpaino oli pitkästä aikaa punkissa, josta festivaali aikanaan lähti, bändipolitiikan pakkaa oli sekoitettu melko paljon. Seuraavana lauteille asteli Stepa, joka oli todennäköisesti perjantaina soittaneiden Rytmihäiriön ja Raappana & Pouta Soundin sekä lauantaina esiintyvän Jaakko & Jayn ohella tämän vuoden Tuntuman tunnetuimpia akteja.
Stepa tarjoili setillisen sitä mistä hänet tunnetaan – hyväntuulista ja rempseää hip-hopia, joka upposi vähälukuiseen kuulijakuntaan. Stepan keikan ajankohta oli artistin suosion huomioon ottaen aivan liian aikainen. Päälavan edustalle olisi myöhemmin illalla voinut odottaa huomattavasti suurempaa yleisöä. Keikka oli mainio.
Midget Fetish.
Stepan jälkeen siirryttin jälleen Pähkinälavalle, jonka otti haltuun kuntaliitosten jälkeen puhtaasti lohjalainen orkesteri Midget Fetish. Paikallisesti hyvin tunnettu pumppu veti juuri niin energiapitoisen keikan kuin siltä odotettiinkin. Yhtyeen soitanta vaihteli melko hitaasta ja psykedeelisestä tunnelmoinnista järjettömään energiapurkaukseen, joka iski jokaisen katsojan kasvoille kuin märkä rätti. Pähkinälavan ahtaus sekä sopi että ei sopinut bändille. Intiimimpi tunnelma sopii Midget Fetishin musiikille mutta bändi liikuu lavalla sen verran, että urheilukenttä saattaisi juuri ja juuri riittää sille. Olisikin mielenkiintoista nähdä Midget Fetish suuremmalla lavalla.
Midget Fetishin jälkeen tuntuman valloitti turkulainen hip-hop. Ronskibiitti on Stepaan verrattuna huomattavasti tylympää ilmaisua eivätkä sanoituksetkaan ole aina sieltä keveimmästä päästä. Turkulaiset vetivät todella vetävän setin ja kruunasivat tuntuman hip-hop-tarjonnan.
Ronskibiitin jälkeen huomio kiinnittyi Pähkinälavalle, jonka otti täysin hallintaansa Tracedawn. Bändi ampui täysilaidallisen teknistä heavytykitystä, jossa vokaaliosasto koostui sekä puhtaasta laulusta että raa’asta karjunnasta. Lava vaikutti olevan hieman liian pieni tällekin ryhmälle. Teknisesti todella taitava yhtye tarjosi yleisölleen rouheita kitaroita, hienoja melodioita ja hyvää yhteissoittoa eli kaikkea, mitä kansainvälisestikin hyviä arvioita saaneelta bändiltä voi odottaa.
Lohjalainen Family Sound valloitti päälavan pirteällä levyjensoitollaan. Molineron ja Uncle Gibsonin luotsaama ryhmittymä toimi loistavana lämmittelyaktina Raappana & Poutasoundille muuten niin punk-, altenative- ja heavypainotteisena perjantaina.
Ennen suomireggaen tämänhetkistä johtotähteä Pähkinälavalla nähtiin kuitenkin hardcore-punkia Suomen länsirannikolta. Porilainen Breamgod puski kaiuttimista todella raskasta ja aggressiivista beatdown hc:ta, joka varmasti pelästytti kansaa Lohjanjärven rannoilla.
Breamgodin jälkeen leposyke laskettiin lähelle horroslukemia, tunnelman kuitenkin pysyesä lämpimänä. Raappana & Pouta Sound keräsi perjantain suurimman yleisön, jonka joukossa oli niin lapsia kuin aikuisiakin. Keikka vetosi lohjalaiseen, kerrankin hyväntuuliseen festarikansaan, joka osoitti kiitostaan tanssimalla karibialaisten rytmien mukana. Keikan hyväntuulisuus ja rentous toimi oikein hyvin ennen perjantain viimeisiä, huomattavasti tummemmin sävytettyjä esityksiä.
Ennen perjantaina pääesiintyjää Pähkinälavan valloitti hardcorepumppu Alley Gods, joka paikkasi sairastapauksen takia estynyttä Delta Force 2:ta. Suomen Turusta tuotiin Pähkinäniemeen Breamgodia huomattavasti kepeämpää ilmaisua. Alley Godsin ulosanti muistutti usein thrash-yhtye Anthraxia. Loistava ja hyväntuulinen keikka tempasi yleisöä mukaansa melko hyvin. Alley Gods ansaitsee kiitokset keikastaan, jolle saapuminen näin lyhyellä varoitusajalla kertoo omistautumisesta.
Rytmihäiriö.
Pienen tauon jälkeen pimentyneen Pähkinäniemen päälavan eteen tunkeutui tummiin pukeutuneita hahmoja. Illan pääaktin logo spurgugrammi oli hyvin edustettuna. Ilmassa oli jännitystä, kun yleisö kutsui suosikkiaan lavalle: "Gambina! Gambina! Gambina!"
Rytmihäiriö oli jälleen timanttinen ja johdatti yleisön hurmokseen. Joku yleisössä sanoi, että tämän lähemmäs Slayeriä ei Suomessa voi päästä. Keikka päättyi yhteiseen runolausuntaan surmacoren sanansaattajien ja sitä ihailevan yleisön välillä: "Sanot ettei väkivalta hyödytä mitään / mutta miten ilman sitä voi surmata ketään? / Sanot että dokaaminen on järjettömyyttä / mutta selvinpäin jos tapat et känniä voi syyttää!"
Tuntuman perjantai sai arvoisensa lopetuksen. Euforiaan vaipunut yleisö siirtyi pikkuhiljaa omille teilleen toistellen jo tutuksi tulleita fraaseja. Tuntuman perjantai oli tunnelmaltaan ja keikkatarjonnaltaan loistava.
Ville Rämö
