7Pitkän linjan black metal – yhtye Immortal julkaisee ihkaensimmäisen dvd:nsä, johon on taltioitu bändin paluukiertueen huipentuma, Wacken Open Airin -festivaalikeikka vuodelta 2007. Bändi soitti pienillä muutoksilla suurin piirtein saman setin kaikilla paluukeikoillaan, joten esimerkiksi Tuskassa bändin nähneille myös Wackenin keikan konsepti on tuttu.
Kelpo livebändihän Immortal on, ja melko tasaisesti koko uran ajalta poimitut rallit kuten Battles in the North, Withstand the Fall of Time, Unholy Forces of Evil sekä Blashyrk (Mighty Ravendark) ovat alusta loppuun mallikelpoisia pakkasmetallin esimerkkejä. Myös Venom-vaikutteinen liveshow teutarointeineen ja Abbathin tulennielemisineen toimii.
Kun bändi kerran dvd-julkaisuun ryhtyi, niin Immortal olisi kuitenkin voinut ottaa mukaan vaikkapa bändin tähänastiset promovideot. Ainakin Grim And Frostbitten Kingdoms on klassikko erityisesti kuningaspingviinien parissa Etelämantereella. Vanhoja livepätkiä, haastatteluja… varmasti lisämateriaalia olisi ollut bändin 20 vuoden taipaleelta. Kysymys kuuluukin: miksei niitä käytetty?
Jussi Lahtonen

