Kamelot.
Kolmastoista Tuska-festivaali järjestettiin kymmenettä ja viimeistä kertaa Kaisaniemen puistossa, ensi vuonnahan tapahtuma siirtyy Suvilahteen. Suen toimittaja Jussi Lahtonen raportoi Tuskasta yhdeksättä kertaa putkeen.
TUSKA OPEN AIR 2010
LAUANTAI 3.7.2010
Sue-lava: Sotajumala, Crowbar, Survivors Zero, Overkill
Inferno-lava: Torture Killer, FM2000, Armed For Apocalypse, Bloodbath
Päälava: Blake, Hypcrisy, Devin Townsend Project, Kamelot, Nevermore
Perjantaina aurinko oli jäänyt pitkälti pilviverhon taakse, mutta lauantaina pilviä ei näkynyt missään. El Scorchio, sanottaisiin vanhan sketsisarjan säätiedotuksessa. Mutta mikäpäs se auringossa paistatellessa kammottavan kylmän ja pitkän talven vastapainoksi.
Tuska-lauantai alkoi, kun päälavalle asteli Tägtrenin Peter, jolla oli vuorossa jo toinen esiintyminen tämän vuoden festivaaleilla. Legendaarisen Hypocrisyn keikka oli komeaa nähtävää tai ainakin kuultavaa heti Fractured Millenniumista ja Adjusting the Sunista lähtien. Visuaalisestihan lavalla ei paljoa tapahtunut, mutta komea on Tägtrenin murahtelu.
Eraserin jälkeen kuultiin katolisten pappien ja aavikon partasuiden teemalaulu Pleasures of Molestation. Moisten paskiaisten kohdallahan ei voi todeta kuin Let the Knife Do the Talking, mikä olikin Hypocrisyn keikan yksi kohokohta. Jykevät, raskaat kuolonmetallisoundit hivelivät korvia, ja biisit kuten Killing Art, Fire in the Sky, A Coming Race sekä Weed Out the Weak toimivat hiekkakenttää pöllyttävinä täsmäiskuina. Lopun kliimaksi Warpath ja ennen kaikkea Roswell 47 saivat ihmettelemään, miten Ruotsista tulee niin paljon kovaa kuolonmetallia.
Sue-lavalla oli Hypocrisyn jälkeen tarjolla hieman erilaista musiikkia, sillä New Orleansin rumat terot olivat saapuneet. Lava notkahteli isojen äijien teutaroidessa hitaasti, raskaasti, ja vielä kerran raskaasti. Crowbarin sludge möyrii, vyöryy ja hautaa alleen, niin raskasta yhtyeen soitanta on.
Blues-pohjaisuus ja biisien moninaisuus tekee yhtyeen musiikista kuitenkin alati kiinnostavaa ja vaihtelevaa, eikä yhtye yritä olla mahdollisimman raskas musiikillisen sisällön kustannuksella. Kovan luokan keikalla Kirk Windstein omisti Planets Colliden edesmenneelle Peter Steelelle, ja jos en nyt ihan omiani kuullut (mikä toki on täysin mahdollista), niin Self-Inflictedin jälkeenhän soitettiin Race War, joka on alun perin Peter Steelen vanhan bändin Carnivoren kappale. Jos tämä havainto meni totaalisesti pieleen, niin "olin Tuskassa, mutten kuullut mitään – se oli virtuaali-Jussi, en minä!"
Crowbarin settilista: High Rate Extinction / Conquering / Lasting Dose / New Dawn / Self-Inflicted / Race War (Carnivore-cover) / Burn Your World / I Am Forever / Planets Collide / All I Had (I Gave)
Isojen miesten ison keikan jälkeen Tuska-organisaatio oli järjestänyt ystävällisesti totaalisen tauon kaikesta, sillä päälavalle könysi taas kerran Devin Townsend. Jos kyseessä olisi ollut edes Strapping Young Lad niin keikkaa olisi voinut seurata, mutta Townsendin soolohäröilyjä ei seuraa edes tuhannen kännissä eikä varsinkaan selvin päin. Ainoa oikea optio olikin heittää sarjakuvista tuttu kyltti "sillä aikaa toisaalla" kehiin ja siirtyä jalkapalloseurannan pariin. Saksahan kohtasi puolivälierissä Argentiinan, ja Diego Maradonan joukot persraiskattiin 4-0 germaanisen jalkapallo-wehrmachtin toimesta. Caramba!
Huikean jalkapallopelin jälkeen oli vuorossa Kamelot, joka veti varsin huikean setin. Bändin esiintyminen Sauna-festivaaleilla muutama vuosi sitten jätti kylmäksi, mutta nyt yhtyeellä oli aivan erilainen tekemisen meininki ja pelihuumori. Varsinkin komeaääninen laulaja Roy Khan näytti taitonsa erittäin vahvalla esiintymisellä.
Kamelotin show’ssa oli suuren maailman makua pyroineen. Khanin aisaparina oli salaperäinen naamioitu mysteerinainen, joka paljastui myöhemmin ruotsalaisen Amaranthe-yhtyeen laulajaksi Elize Rydiksi. Hehkeä, kaunis ja heleä-ääninen Elize muodosti hyvän parivaljakon Khanin kanssa, vaikkei koko keikkaa ollutkaan lavalla.
Kamelot soitti tasaisesti hittejään eri levyiltään, ja olipa mukana myös uusi kappale The Great Pandemonium, joka on esimakua syyskuussa tulevalta uudelta albumilta. Vanhat rallit, kuten Center of the Universe, When the Lights Are Down sekä Karma saivat yleisön mukaansa. Keikka upposi sellaisiinkin katsojiin, jotka eivät aiemmin olleet kuulleet Kamelotia. Nyt kuulivat, ja kuulemma levykauppa kutsuu välittömästi.
Keikka huipentui, kun silmäsitein varustetut "sokeat" naisrummuttajat tulivat lavalle ja March of Mephisto alkoi. Jykevä ja tiukka kappale on operaattisuudessaan Kamelotin parhaimmistoa, ja päätti setin justiinsa eikä melkein.
Kamelotin settilista (ei aivan 100% varma): Ghost Opera / Rule the World / The Great Pandemonium / Center of the Universe / The Human Stain / When The Lights Are Down / The Pendulous Fall / The Haunting (Somewhere in Time) / Karma / Forever / March of Mephisto
Kamelotin erinomaisen, energisen ja karismaattisen keikan jälkeen tuntui, että lauantain suht vaatimaton bänditarjonta oli saavuttanut huippunsa. Kamelotin jälkimainingeissa matka vei kuitenkin Sue-teltalle tai pikemminkin sen ulkopuolelle, koska telttaan ei yksinkertaisesti mahtunut sisään. Jälleen tuli mieleen, että telttoihin on ahdettu aivan vääriä bändejä, sillä Overkillin paikka olisi ollut ehdottomasti päälavalla. Toki päälavapaikkoja on rajoitettu määrä, mutta siltikin.
Kenties oli parastakin, ettei telttaan mahtunut, sillä Overkillin energinen vanhan koulukunnan thrash metal sai juhlakansan aivan pähkinöiksi. Niin kova oli meno, että hengenmeno oli lähellä. Samanlaistahan se oli viime vuonnakin Pestilencen soittaessa samassa teltassa. Bändi oli biisinsä mukaisesti todellinen Wrecking Crew.
Soundeista ei paljoa selvää saanut, eikä bändistä paljoa mitään nähnytkään – en minä eivätkä hyvin lukuisat muut Overkilliä katsomaan tulleet, elleivät olleet koripalloilijoita. Toivottavasti ensi vuonna Suvilahden Tuskassa päästään teltoista tykkänään eroon ja saadaan avoimet sivulavat, mikä mahdollistaisi isommat katsojamäärät ja kunnon soundit muillekin kuin päälavan bändeille.
Overkillin settilista: Green & Black / Rotten to the Core / Wrecking Crew / Hello from the Gutter / Hammerhead / Coma / Ironbound / Elimination / In Union We Stand / Fuck You / Overkill
Toisessa teltassa soittanutta Bloodbathiakin olisi ollut mukava kuulla, mutta minkäs teet. Sen verran paikalle sentään ehdin uloskäyntiä päin edetessäni, että kuulin teltasta raikaavan vanhan kunnon Eatenin.
Eaten herätti nälän, eli ei kun alueelta ulos, terveellistä roskaruokaa kämpille lämmittämään ja valmistautumaan illan kohokohtaan eli jalkapallon puolivälierään Espanja-Paraguay. Jalkapallon MM-kisat tulevat vain joka neljäs vuosi, joten Nevermoren väliin jättäminen oli selviö. Bändillä on omat vahvat ansionsa, mutta ne eivät ole niin suuret, että ne MM-kisojen ohi menisivät.
Teksti ja kuva: Jussi Lahtonen
