Marko Annala, Mokoma.
Ruisrock vietti 40-vuotisjuhliaan erittäin helteisessä säässä. Ruisrockin raskaamman linjan kattaus vaati jälleen kerran oman raportoijansa, ja metallisemman näkemyksen Ruisrockista esittää jälleen kerran Suen toimittaja Jussi Lahtonen.
SUNNUNTAI 11.7.2010
Slash (USA), Belle & Sebastian (UK), Anti-Flag (USA), The Ark (SWE), Flogging Molly (USA), Florence & The Machine (UK), Midlake (USA), Regina Spektor (USA), The Sonics (USA), Chisu, Joensuu 1685, Kaikukasti, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Mokoma, Popeda, Reckless Love, Samuli Putro, Sonata Arctica, Vesa-Matti Loiri
Jos oli lauantain metallisempi anti kaksijakoinen, niin sunnuntain anti oli yksijakoinen – ja erittäin olematon. Ainoa metallibändi päivemmällä oli Mokoma, joka tietysti onkin katsomisen väärti joka kerta.
Mokoma soitti paviljonkilavalla, jossa oli yleisöä kohtalaisesti, mutta enemmänkin olisi saanut ehdottomasti olla. Voi tietysti olla, että thrash/death metal -pläjäys "aamuvarhaisella" ja infernaalisessa helteessä ei kaikkia vedä lava eteen, mutta ainakin uskollisimmat fanit olivat paikalla, ja pyöripä Ruissalossa pienimuotoinen pittikin.
Tiukan festarisetin vetänyt Mokoma oli kovassa iskussa. Uuden Sydänjuuret-albumin biisien kuten Rautaa rinnoista ja Hei hei heinäkuu lisäksi bändi soitti kattavasti vanhempia rallejaan, joita Mokomalla on kuin ässiä hihassa. Lujaa tekoa, Hiljaisuuden julistaja sekä Valapatto sivalsivat kuin piiska, ja vanha kunnon Kasvot kohti itää saa alkumetreillään Chuck Schuldinerin kääntymään haudassaan ja nyökkäämään tyytyväisenä.
Marko Annala, Mokoma.
Marko Annalan lavapreesens on aina ollut hyvä, ja miehen vokaalikapasiteetti on kasvanut levy levyltä uusiin mittoihin. Suu virneessä lavalla heilunut vokalisti pystyy niin römeään murahteluun, kireämpään ärinään kuin puhtaisiinkin lauluihin. Tosin usein Annalan ei itse tarvitse edes laulaa, sillä moni biisi meni yleisön laulamana.
Mokoman kahdentoista biisin setti huipentui vielä kolmanteentoista biisiin. Encoreksi soitettiin +30 asteen kunniaksi vanha kunnon Takatalvi.
Mokoman settilista: Rautaa rinnoista / Haudan takaa / Hiljaisuuden julistaja / Marras / Hei hei heinäkuu / Lujaa tekoa / (uusi biisi, jäi tunnistamatta Mokoma-huumassa) / Kuu saa valtansa auringolta / Sydänjuuret / Valapatto / Kasvot kohti itää / Pahaa verta / encore: Takatalvi
Onneksi edes allekirjoittaneen elämä ja musiikkimaku eivät ole sataprosenttisesti metallimusiikkiin sidoksissa, korkeintaan 99,5% edestä. Olihan Ruisrockissa Mokoman jälkeen myös suuri taiteilija Vesa-Matti Loiri, tunteiden tulkki ja herkkä, äärettömän karismaattinen ikoni.
Ruisrockin konsertti telttalavassa oli senkin takia elämää suurempi asia, että Loirilla oli kirjaimellisesti kyse elämästä ja kuolemasta, kun hän joutui Rovaniemellä sairaalaan kesän alussa. Suuren miehen maallinen tomumaja ei enää ole entisen veroinen, mutta sen sisällä loimuaa edelleen erittäin väkevä elämänjano.
Telttalava oli aivan tupaten täynnä, ja osa kuulijoista joutui jäämään teltan ulkopuolellekin. Loirin saama vastaanotto oli erittäin intensiivinen ja harras, josta Loiri itsekin liikuttui. Loiri kertoikin, että on yksi hänen elämänsä parhaita kokemuksia, kun hän saa esiintyä Ruisrockin lavalla. Vesa-Matti Loiri on paljon kokenut ja erittäin paljon saavuttanut, joten kommentti tuli suoraan sydämestä.
Vaikka yleisöä oli paljon, ja kappaleiden välillä se osoitti rajusti suosiotaan huutamalla Loirin nimeä, niin kappaleiden aikana teltassa oli pääosin hiljaista. Ihmiset kykenivät aidosti kuuntelemaan ja hiljentymään Vesa-Matti Loirin tulkintojen äärelle, mikä oli positiivisella tavalla suuri yllätys.
Viimeksi Turun Caribiassahan yleisön tietty osa käyttäytyi erittäin moukkamaisesti ja ramppasi ees taas konserttihallia, vaikka kyseessä oli olevinaan ns. "paremman väen" konsertti, jossa ihmiset istuivat tuoleilla puvut päällä, joten olisi voinut olettaa, että pikku pikku bikineissä olevat naiset ja paidattomat festarisällit olisivat käyttäytyneet vähintään samalla tavalla. Mutta ei, nuorempi festariyleisö oli paljon omistautuneempaa kuin Caribian käytöstapoja vailla olevat ja aina niin "kiireiset" silmäätekevät.
Loirilla oli mukanaan Lappi-trilogiasta tuttu miehistö eli Olli Haavisto, Pekka Gröhn sekä viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä Hannu Pikkarainen. Miehet säestivät Loiria, joka lauloi antaumuksella ja komeasti.
Monellahan on suorastaan halveksiva suhtautuminen Loiriin, joka ei aina laula ns. "puhtaasti", mutta nämä ihmiset eivä tajua sitä tosiseikkaa, että "puhdas" laulu ei ole mikään kummoinen meriitti. Konekin saadaan soittamaan kaikki nuotilleen ja suurin osa valtavirtapopin kiiltokuva-artistien lauluista autotunetetaan kohdalleen. Oleellisinta laulajan työssä on ennen kaikkea tulkinta ja karisma, kyky välittää tunteita ja tunnetiloja ja elää laulun sanojen mukana.
Siinä taiteilija Loiri on mestari, ja siinä hän onnistuu ainutlaatuisesti. Loirin tulkintakykyhän saa heikoistakin kappaleista hyvän kuuloisia, eikä monia Loirin esittämiä kappaleita viitsi edes kuunnellakaan alkuperäisversioina. Sori vaan, CMX ja Miljoonasade, mutta ikinä ette minun levylautaselleni tule pääsemään muuten.
Loirin konsertin kappaleet olivat pitkälti samoja kuin mitä hän on esittänytkin viime vuoden lopussa. Lapsuuden sankarille, Meitä odotellaan mullan alla ja Myrskypääsky olivat erittäin ansioituneen konsertin kohokohtia. Loirille oli varattu tunti esiintymisaikaa, mutta sehän ei mestarille riittänyt, varsinkin kun Sisältäni portin löysin -kappaleen usvaisen progressiivisen päätöksen jälkeen Vesa-Matti huudettiin takaisin lavalle kumartamaan yleisölle kiitokseksi.
Yleisö ei tähän tyytynyt vaan mylvi lisää, joten valtaisa suosio sai muusikot vielä kerran soittamaan. Encoreksi Loiri esitti Rakkauden ammattilaisen, jota ei esimerkiksi Caribia-hallin konsertissa kuultukaan. Yhteensä Loiri oli lavalla lähes 80 minuuttia, pidempään kuin suurin osa muista Ruisrockin esiintyjistä, mikä tietysti taiteilijan arvolle sopiikin.
Vesa-Matti Loirin konsertin settilista: Tästä asti aikaa / Myrskypääsky / Pyhä toimitus / Minun nimi on nimessun / Hetken tie on kevyt / Lapsuuden sankarille / Olkinainen / Voi kuinka me sinua kaivataan / Silmitön talvi / Pelasta maailma / Meitä odotellaan mullan alla / Sisältäni portin löysin / encore: Rakkauden ammattilainen
Vesa-Matti Loirin suurenmoisen konsertin jälkeen olisi ollut tuntikausien luppoaikaa ennen seuraavia kiinnostavia esiintyjiä, joista tuskin yksikään olisi ylittänyt Loirin luomia tunnelmia – hän jätti kaikki varjoonsa. Varjoa toki tarvittiinkin sunnuntain lämpötilan huitoessa lähellä kolmeakymmentä.
Sitä paitsi elämässä on muitakin asioita ja arvoja kuin musiikki – kuten MM-jalkapallon finaali. Ennen pelin alkua oli aikaa miettiä yhteenvetoa vuoden 2010 Ruisrockista. Festivaali oli aiempien vuosien tapaan etupainotteinen, Ozzy-perjantain ollessa paras päivä ja Loiri oli sunnuntaina poikkeus säännöstä, kirkas valopilkku vaisun tarjonnan keskellä. Muiden päivien tarjonta oli liiaksi poppipainotteista ja peruskauraa tarjoavaa rutiinitavaraa, eikä festivaalin 40-vuotisjuhlinta lopulta näkynyt juuri missään, jos ei Canned Heatin buukkaamista lasketa. Ainoastaan Ozzyn tapainen suuri taiteilija toi tapahtumaan omaleimaisuutta, ruisrokkimaisuutta.
Väkeä tuntuu alueelle tunkevan, vaikka siellä soitettaisiin pelkästään Dannyn Hyttyskesää nonstoppina, joten sinänsä bändeihin panostaminen ei ole taloudellisesti ajateltuna ykkösprioriteetti vaan valtaosaltaan lähinnä välttämätön paha. Enemmän variaatioita ja rohkeampia satsauksia kuitenkin kaivataan. Toivottavasti vastoin kaikkea todennäköisyyttä ensi vuoden Ruisrockissa niitä myös saadaan.
Teksti ja kuvat: Jussi Lahtonen
