Ilosaarirockin punk-klubi Töminä siirtyi tänä kesänä kolkosta jäähallista festivaalialueen Sue-lavalle. Vahtoehtoräyhäyksestä raportoi Jukka Kittilä.
Matka-aikataulun vuoksi Töminän ensimmäiset bändit jäivät tänäkin vuonna todistamatta. Mutta siinä missä Kylmän sodan jäähallivetäisyn missaaminen harmitti viimeksi kovasti, ehdin tänä vuonna todistaa turkulaista hossea ja punkkia isoilta screeneilta, tällä kertaa tosin jäähallin sijaan Sue-lavalla.
Selfishin tapauksessa tämän kaltaiselle musiikille isohkot puitteet tekivät oikeutta etenkin Kupiaksen sooloille. Eikä The Dwyers suoriutunut lavalla lainkaan kehnommin, vaikka nelikon katupunk ei vakuuttanutkaan vielä ihan ennakkohehkutusten veroisesti. Täytynee todistaa porukan keikkakunto toistekin.
Toista kitaristia vailla soittaneen Lighthouse Projectin keikkakunnossa ei ollut moittimista, mutta jotenkin persoonattomaksi yhtyeen entisestään metallisoituva materiaali minun korvissani jää. Keikan ykköshetkeksi jäi kieltämättä aivan helkkarin hyvä metalliriffi, jonka kunniaksi basisti Samuli nosti kätensä kohti taivaita selvänä riffinpalvonnan merkkinä.
Ärhäkästi piiskannut Kvåteringen taas kärsi liian tunnistettavasta Ruotsi-soundista. Näitä d-beatiin kallellaan olevia, lähes samanlaisia ryhmiä kun puskee länsinaapurista useampiakin. Joku väitti kuulleensa setissä Ain’t No Feeble Bastard -coverin, mutta minulta jäi Discharge tunnistamatta. Jos se tosiaan setissä komeili, on häpeä yksin minun.
Vasta paikan päälle saavuttuani tajusin, kuinka hienoa olisikaan pian nähdä Wasted, bändin varhaistuotanto kun oli tuoreeltaan runsaassa soitossa vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Viimeisin livehavainto Wasky Aidista keväältä 2002, jolloin Down And Out oli vasta vuoden ikäinen nuorukainen. Aloitusbiisi oli sama silloin ja nyt: It Won’t Go Away. Myöhäisempi tuotanto, jota soitettaessa Ville Rönkkökin tarttui kitaraan, ei ole itselleni oleellista, mutta poikavuosiensa vimmasta hyvällä tavalla rentoutuneen bändin veivatessa In the Suburbsin ja Disconnectin kaltaisia uuden Suomi-punkin valioita hymyilytti, ja kovasti hymyilyttikin. Ja encoreputkessa Hatecrime, Fuel ja No End in Sight! Mukana tuli hoilattua, mutta hyppäsinkö pittiin? En. Harmittaa edelleen.
Jukka Kittilä
