Totuttuun tapaan loppuunmyyty Ilosaarirock juhlittiin tänä vuonna hieman tavallista lämpimämmissä sääolosuhteissa. Legendaaristen Bad Religionin ja Faith No Moren huipentamat festivaalipäivät tarjosivat myös loistavaa rytmimusiikkia muun muassa UNKLE:n ja DJ Shadown toimesta. Mainio sää ja euforinen yleisö kannustivat varsinkin monet kotimaiset esiintyjät Joensuussa poikkeuksellisen intoutuneisiin suorituksiin.
Ilosaarirockin sunnuntaista raportoivat Jari Mäkelä ja Tuomas Jalamo.
G-ODD
Rekkalavan lauteet aukaissut G-ODD vastasi sunnuntaipäivän iloisimmasta yllätyksestä. Hieman raakilemaisen ja kokoelmalevymäisen Into the Year 2010 -omakustanteen talvella pihalle pukannut trio oli livenä tiukka bändi, jonka biisit olivat soundillisesti äänitettä yhtenäisempiä. G-ODD sai yleisönsä pomppimaan paahtavasta helteestä huolimatta.
Keikan alussa bändin kosketinsoittajaksi luulemani nainen astui lavalle punaisissa haalareissa Devo-henkisen instrumentaali-intron aikana. Kokoturkkiin (luonnollisesti) pukeutunut gorilla asetti naiselle päähän avaruuskypärän, minkä jälkeen nainen aloitti robottimaiset muuvsinsa samaan aikaan lavalle saapuneen G-ODDin kanssa. Myöhemmin nainen vaihtoi asua ja paitaa (sic) ja gorillakin pyörähteli lavalla perioululaiseen (?) tyyliin.
G-ODDin hyvät synasoundit ja tyylitajuinen kitaristi pistivät korvaan jo ensimmäisen biisin aikana. Yhtyeen musiikkia voisi kuvata Beastie Boysin Intergalactic-electrobiisin ja Devon Satisfaction -new wave funkin risteytymäksi, hip hop -robofunkiksi, johon on sekoittunut vielä ripaus p-funkia ja The Black Keys -yhtyeen hip hop -bluesia.
Bändin ohjelmistossa on lisäksi Highway 71 -niminen funkbiisi, joka kuulostaa meikäläisen korvaan liikaa Eternal Erectionin kaltaiselta Helsinki funk festival -meinigiltä. Sovittamalla biisin rohkeasti uudestaan senkin saisi varmasti istumaan mukaan paremmin. Joka tapauksessa G-ODD sai hyvät iltapäivätanssit aikaiseksi. Tanssijaneitonsa avittamana bändi sai myös ansaitsemansa encoren Johnny Youngin.
Jari Mäkelä
JENNI VARTIAINEN
Päälavan juontaja varoitti yleisöä etukäteen, ettei hänen suosikkibiisinsä Duran Duran kuulemma olisi Jenni Vartiaisen setissä. Olihan se kappale siellä kuitenkin. Helteiseen iltapäivään sopinut ja Ilosaarirockin päälavan pienempiä tanssiareenoita aikuisempi ulospano ei istunut Jennille ihan yhtä hyvin kuin viikkoa aikaisemmin todistamani Ruisrockin discotelttakeikka, mutta hyvin tuo sydämeni Ruisrockissa sulattanut tumma kaunotar mainioine taustayhtyeineen tämän vaativamman areenankin puolelleen valloitti.
Vartiaisen elkeet olivat kautta linjan teatraalisia ja äänestä löytyi sävyjä enemmän kuin levyversioiden huokailuista. Yleisönlaulatus ei sujunut Laulurinteen lavan heterogeenisemmän väen kanssa ihan edellisviikon malliin. Odotetuin kappale oli Nettiin, jota kerjääviä lakanoita heilui kentällä useampiakin. Ihmisten edessä- ja Mä en haluu kuolla tänä yönä -biisien aikana yleisökin hoilasi, mutta Eppu Normaalin karaoke-esitykseen oli sentään vielä yli tunti aikaa.
Encoressa lopeteltiin viimeksi mainitsemani kesken jäänyt überdiscobiisi ja jatkettiin sanoituksensa puolesta luontevasti päätökseen sopivalla Minä ja hän -kappaleella. Koska Vartiaisen keikan aikana taustakankaan virkaa toimitti ensimmäisenä päälavalla esiintyneen Lapkon t-paita, viimeisenä biisinä kuultiin osuvasti rockaavampi Malja. Biisin Ruisrockin ylläripylläri toistui Ilosaarirockissa: vierailevaksi basistiksi lavalle astui Sami Yaffa. Jos olisin juorutoimittaja, voisin kirjoittaa, että Yaffalla on varmaan jotain vispilänkauppaa jonkun Vartiaisen bändin jäsenen kanssa. Onneksi en ole.
Jari Mäkelä
DJ SHADOW
Cut-n-paste -legenda Joshua Paul Davis eli DJ Shadow täytti Ylex-lavan teltan jälleen tanssijoista ääriään myöten – jo kolmas kerta viikonlopun aikana. Pariisin Kevään ja UNKLE:n keikoista viisastuneena ja Circlen uskomattoman spektaakkelin tyydyttämänä pidin pientä bändisapattia ja saavuin paikalle hyvissä ajoin.
DJ Shadow oli varustautunut keikkaansa vain kahdella Macillä ja miksauspöydällä. Shadow:n kädet kävivät ahkerasti, mutta yleisöstä käsin oli mahdotonta nähdä, mitä mies käsillään teki. Liveskrätsäykseen mies käytti mitä ilmeisimmin mp3:ia. Ei liene oletettavaa, että mies rahtaisi korvaamattoman arvokkaita vinyylejään johonkin periferiaan. Lättyjä pitäisi olla sitäpaitsi mukana aikamoiset määrät – niin valtava sämplejä miehen toistaiseksi vain kolmen albumin mittaiseen tuotantoon ja varsinkin Endtroducing… -esikoiselle mahtuu.
Keskellä lavaa puuhastelevaa DJ Shadow:n ympäröivä videoilotulitus oli kenties paras koskaan näkemäni, mutta suurin osa yleisöstä keskittyi visuaalien seuraamisen sijaan ankarasti potkivien hip hop -biittien aikaansaamaan tanssiin, päänsisäiseen transsiin ja mielleyhtymien virtaukseen. Kahdenkymmenenviiden minuutin kohdalla DJ Shadow tervehti Suomea ja esitteli uuden biisin, mikä oli junan lailla jyskäävä monotoninen industriaalibiisi. Tässä vaiheessa pieni osa yleisöstä antoi periksi ja poistui teltasta.
Seurasi keikan hittiosuus, jossa kuultiin mm. levyllä Zack De La Rochan kanssa vedetty March of Death, menestysalbumi The Private Pressin singlebiisit ja drum and bassia. Kun vajaa tunti oli takana, DJ Shadow kiitti Ilosaarirockin yleisöä siitä, että se oli vastaanottavaista muullekin tanssimusiikille kuin 4/4-house-shitille, ja toivotti yleisön tervetulleeksi ensi vuoden kiertueensa keikoille.
Lopuksi DJ Shadow kysyi, haluaisiko yleisö kenties kuulla 75 minuutin setin vai tyytyisikö se tunnin settiin. Hurrauksen määrästä Shadow päätteli, että voisi soittaa vielä reilun vartin mittaisen sektion, jossa kuultiin vielä mm. big beatia, elektroa ja futurockia.
Jari Mäkelä
FAITH NO MORE
Ilosaarirockin päätähtenä oikeutetusti esiintynyt Faith No More soitti nyt päättyneellä reunion-kiertueellaan Suomessa jo kolmanteen otteeseen. Vaikka settilistassa ei kovin mullistavia eroja viimekesäisen Ruisrock-esiintymiseen ollutkaan, katsoo huippuvedossa olevaa kulttibändiä aina mielellään. Myös yhtyeen jäsenet vaikuttivat nauttivan olostaan. Hulvattoman arvaamaton vokalisti Mike Patton intoutui tällä kertaa paitsi hyppäämään yleisön joukkoon, myös lainaamaan keikkaa taltioineen tv-kameran ja juoksentelemaan se kädessään lavan edessä.
Yleisön saivat jälleen kerran innostumaan eteenkin King for a Day, Fool for a Lifetime -levyn kappaleet. Gentle Art of Making Enemies sai aikaan asianmukaisen väkivaltaista liikehdintää, ja Cuckoo for Cacan aikana allekirjoittanut muisti, että "Shit lives forever" -lauseen huutaminen yhdessä suuren yleisömassan kanssa on kovin hauskaa puuhaa.
Eeppisen Just a Manin jälkeen yhtye palasi vielä lavalle soittamaan lyhyen encore-setin. The Real Thingin hiljettyä olo oli enemmän kuin tyytyväinen. Timanttisen livekunnon perusteella voi vain toivoa hartaasti, että Faith No Moren päätyisi keikkailun lisäksi lähitulevaisuudessa säveltämään myös uutta materiaalia.
Tuomas Jalamo
