Heinäkuun 16.-18. Joensuussa järjestettävä Ilosaarirock jatkaa monivuotista ympäristönsuojelutyötään sähköisen, kännykkään ladattavan käsiohjelman myötä. Ilmainen sovellus on ladattavissa festivaalin verkkosivuilta torstaina 1.7. alkaen.
Paperisen version rinnalle tuleva mobiilikäsiohjelma on kehitetty yhteystyössä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton CMC@NP-hankkeen ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Luovien alojen keskuksen kanssa.
Mobiilikäsiohjelman ohella Ilosaarirock panostaa ympäristönsuojeluun Kertakäyttöisyys on kirosana – kampanjan mukaisesti kierrättämällä festivaalilla syntyvää jätettä entistä laajemmin. Lisäksi kesän 2010 aikana teetetään selvitystutkimus tapahtuman päästöistä ja mahdollisuuksista hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.
Ilosaarirockin lipunmyynti edistyy rivakasti. Näyttää siltä, että toistakymmentä vuotta vanha perinne ei murru: Ilosaarirock tullaan myymään loppuun.
- Myynnissä on kaikkiaan ollut 21 000 kahden päivän lippua ja tilanne on se, että viimeisiä viedään. Festivaalin avaava Suloklubi myy myös ennätysvauhtia, joten kannattaa suikkia sukkelasti kauppaan, toteaa Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

