Vuk.
Massiivinen yhden päivän festivaali Ilmiö järjestettiin Turun Uittamolla tanssilavamiljöössä.
No, nyt sitten sataa.
Kello on yksi yöllä, festivaali lopettelemassa, porteilta alas rinnettä vievän polun päästä löytyy pimeä uimaranta. Vaatteiden riisuminen pressun alla, pulahdus kusenlämpimään meriveteen. Ohitse lipuu diskotiskijukkien isännöimä risteilyalus, se kuljettaa viimeistä satsia humalaisia festivaalivieraita Uittamolta kaupunkikeskustaan.
Ja nyt se sadekin loppui.
Se pikku ropina, jonka piti etukäteen, kaikkien maailman sääennusteiden mukaan olla koko Turun raiskaava hirmumyrsky, lauantain festivaalin alleen hukuttava vihmainen megamonsuuni. Parempi toki näin, sillä pilvinen mutta kuiva keli takasi jälleen onnistuneen ja rennon terassifestivaalin muutamine musiikillisine huippuhetkineen. Siitä lisää sanoin ja kuvin.
Ilmiö on noin 1500 hengen festivaali Turun Uittamolla, ehdassa tanssilavamiljöössä. Paikallisten hippien järjestämää festaria vietettiin ensimmäistä kertaa viime suvena. Hyvien juhlien jälkimainingeissa tänä vuonna järjestäjiltä tuntuikin jo karanneen mopo käsistä päälle kolmeakymmentä esiintyjää buukatessa.
Yhden päivän festivaaliksi ohjelmaltaan tavattoman massiivinen Ilmiö alkoi jo kello 12. Toimittajan alueelle astelemista säesti jo neljäs esiintyjä, kahdelta aloittanut Laineen Kasperi. Kassun veto ei tuntunut kokonaisvaltaisesti kaikista skarpeimmalta, mutta Palava kaupunki -orkesterinsa kanssa otettu rentoiluvaihde toimi päivänavauksena. Parhaimmillaan se oli setin päätöskappaleessa, Saatana saapuu Sörnäisiin -albumin Sitten kun -tulkinnassa.
Liekki.
Moni festivaalivieras tuntui ajoittaneen saapumisensa kolmeksi, jolloin soittovuorossa oli Liekki. Bändin hiljaiselon – nettisivujen viimeinen päivityskin on vuodelta 2008 – keskellä Liekki oli yksi Ilmiön odotetuimpia esiintyjiä. Keikka sai hienon alun yhtyeen uuden singlen, viehättävän hippifolkahtavan Luudanvarren seuratessa sitä kaikista ensimmäistä singleä, mahtavan Magio-levyn Aavetta. Runoilijan leukaparran kasvattanutta Jannea ei olisi Janskuksi kadulla tunnistanut, muuten bändiä katseli kuin vanhaa tuttavaa tapaisi.
Jotain erikoisfiiliksiä taisi olla soittajistossakin, ainakin Päijänteen introssa Janne ja basisti Teemu herkistelivät pitkiä katseita vaihtaen. Entä syksyllä ilmestyvän levyn uusi materiaali? Mikäli Luudanvarsi antoi jo odottaa paluuta sinne allekirjoittaneelle rakkaimpaan Magio/Korppi -poppailuun, muut uudet maistiaiset tuntuivat jatkavan edellislevyn rockimmalla tamppauksella. Kontrasti puuduttavaan keskitempojammailuun olikin suuri Veit omasi lentoon -päätöskappaleen puhdistaessa ilman melodioillaan.
Markscheider Kunst.
Ilmiön parista ulkomaanvieraasta tuli katsastettua venäläinen Markscheider Kunst. Reippaasti myöhässä aloittanut yhtye onnistui mahduttamaan lavalle kaikki yhdeksän jäsentään. Soittimiston koostui muun muassa saksofonista, trumpetista ja vetopasuunasta. Näillä tuutaten pistettiin pystyyn niin hulppeat humpat, ettei usein Suomessa vierailleen bändin keikkamainetta voi tuulesta temmatuksi väittää. Rytmikkään menon tahteja ammennettiin niin slaavilaisesta kuin lattariperinteestä, ja etenkin vauhdikkaammissa paloissa oltiin tanssin ytimessä. Venäjänkielisine lyriikoineen Markscheider Kunst oikeastaan täydensi Ilmiölle leimallista lukuisten laadukkaiden instrumentaaliyhtyeiden joukkoa.
Omaa ohjelmistoaan läpi päivän pyöritti pienessä parakkirakennuksessa elektrolava. Sen ahtaus oli Ilmiön ainoita kompastuskiviä, sillä kiinnostavimmat aktit jäivät helposti etäisiksi kapean tilan täyttyessä tukkoon. Suomi-Ruotsi -skweee-maaottelua pääsi vielä tunkemalla kurkkaamaan, mutta eritoten Op:l Bastards kärsi liian pienestä esiintymispaikasta.
Op:l Bastardsin liian pieni esiintymispaikka.
Tilaa sen sijaan piisasi avoimella ulkolavalla rinteen harjanteella soittaneella Kap Kapilla. Ohikulkumatka katkesikin kertaheitolla Kap Kapin ihmettelyksi: onpa tässä lupaava uusi bändi! Yhtyeen suurieleiseen soittoon tarttuminen kesti hetken, mutta parhaimman junnausvaiheen peesiin pääseminen palkitsi. Kap Kap vastasi päivän parhaasta yrityksestä sateen manaamisessa, sen verran synkkää riffiä ja viileän kohtalokasta soundia yhtyeestä irtosi. Circlet on kuunneltu, mutta monipuolisen bändin kraut-tulkinnasta löytyy paljon omaakin. Myöhemmin illalla esiintynyt Emily Cheeger eli Vuk vahvisti lavalla bändiä, joka Ilmiön jälkeen siirtyy astetta suuremmille areenoille, eli Flow-festareille lämmittelemään LCD Soundsystemiä ja Chemical Brothersia.
Magyar Posse.
Kap Kapin jälkeen ei Magyar Possekaan kuulostanut niin jylhältä kuin yleensä. Jälleennäkemisen makua oli ilmassa tämänkin kotimaisen vaihtoehtokentän konkarin keikalla, vaikkei viime aikoina etenkin elokuvamusiikin parissa puuhaillut Magyar Posse missään taolla olekaan ollut. Paviljongin hämärässä Random Avenger -albumin reippaimmat "hitit" ja Kings of Timen uljaimmat palat kuulostivat totutun hienoilta, mutta kylmien väreiden crescendot jäivät tällä kertaa väliin. Päällimmäinen tunne keikasta oli, että kovaa pauhatessaan bändi oli parhaimmillaan, mutta suvantovaiheissa vähän ulapalla. Harmi että Vuk ei joka paikkaan vierailijaksi ehtinyt, laulajatartahan on usein kuultu Magyar Possen keikoilla ja levyillä.
Op:l Bastards jäi tosiaan harvojen herkuksi muutaman kymmenen henkeä vetävässä kopissa esiintyessään. Tai no eipä sitä herkuista tiedä, sisään mahtuneiden kommentit "huono äänentoisto" ja "edes Scorpius ei kuulostanut hyvältä" eivät ainakaan totaalisen vakuuttavasta esityksestä kertoneet.
Kap Kap.
Totaalisen vakuuttavuuden palvonnaksi meni sen sijaan Vukin oma keikka. Jos äsken tuli valitettua esiintymistiloista, nyt oli kaikki kohdallaan. Merelle avautuva kallioterassi loi loistavat puitteet intiimille musiikkihetkelle ja lahjakkuuden loistolle. Edellinen näkemäni Vukin keikka oli vielä sitä teräsputkien kilkuttelua, mutta nyt mentiin The Plains -levyn singer/songwriter-tyylissä. Eikä nyt sovi sortua liian geneeriseen tulkintaan moisesta määritelmästä, niin uniikista ja uskaliaasta artistista on kyse. Vuk vuoroin soitti polkuharmoonia, paukutteli kehärumpua tai näppäili autoharppua – eräänlaista kanteleen ja haitarin yhdistelmää – sekä tietysti kutoi laulunsa sopusointuun tämän kaiken kanssa.
Neidon perässä soittimissa niin ikään vuorottelivat apurit Katri Onnela, Kap Kapista vastavuoroisesti vieraileva Juho Alajuuma sekä Ville Leinosen Majakan soittokunnan oivan tyylitajuinen rumpali Janne Lastumäki. Täydellisen tunnelman rakentanut kokoonpano teki sen minkä liven kuuluukin: sai The Plains -levyn laulut kuulostamaan entistä paremmalta. Esimerkiksi The Arms of Spirits -kappaleen väliosa kasvoi flegmaattisesta levyversiosta livenä tekstinsä vaatimaan riutuneempaan tulkintaan. Yksi biiseistä myös omistettiin Varjon edesmenneelle Henry Waldenille. Encoressa Vuk vielä yllätti esittämällä täysin pysäyttävän versionsa eräästä vanhasta serbialaisesta kansanlaulusta sellaisella syvyydellä, johon saattoi vain upota.
Cleaning Women.
Toisaalla Paviljongissa Cleaning Womenilla oli jo hurlumhei parhaimmillaan. Tutut ristiinpukeutujat paukuttivat härveleitään mahtavalla intensiteetillä, ja ilmiöitsijät saivat mitä halusivat: tampata jalkaa lattiaan ja sekoilla aivan vapaasti kukin tyylillään. Eipä niillä biiseillä väliä, kun haltuunotto on tätä luokkaa. Bilebändi parhaasta päästä, ja oiva valinta muutenkin artistilinjauksillaan kiitettävän arvosanan ansaitsevalle Ilmiö-festivaalille.
Teksti ja kuvat: Samu Valleala
