The Gaslight Anthem Tavastialle

Yhdysvaltalainen The Gaslight Anthem saapuu juuri ilmestyneen American Slang -albumin kunniaksi Suomeen. Viime vuosien menestyneimpiin uusiin punkrock-yhtyeisiin lukeutuva kokoonpano esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 2. marraskuuta.

Vuonna 2005 perustetun The Gaslight Anthemin musiikkia on kuvailtu 2000-luvulle päivitetyksi Bruce Springsteenin ja The Clashin sekoitukseksi, jossa energinen punkrock kohtaa perinteikkään amerikkalaisen folkin ja soulin. Yhtyeen laulaja-kitaristi Brian Fallonin lauluääntä ja elämänmakuisia lyriikoita on verrattu alkuaikojen Springsteeniin, ja The Gaslight Anthem ja "Pomo" ovat myös keikkailleet yhdessä.

Maailmalaajuiseen nousukiitoon The Gaslight Anthem nousi toisen pitkäsoittonsa The ’59 Soundin (2008) jälkimainingeissa. Albumi sai hyvän vastaanoton fanien ja kriitikoiden keskuudessa.

The Gaslight Anthemin kolmas pitkäsoitto American Slang ilmestyi kesäkuun puolivälissä, ja seuraavat kuukaudet yhtye viettää tiiviisti tien päällä. Nokkamies Fallonin lausuntojen ja ensimmäisten arvioiden mukaan uutuuslevy jatkaa The 59 Soundin teemoja, tosin aikaisempaakin henkilökohtaisemmalla otteella.

Aikaisemmin The Gaslight Anthem on vieraillut Suomessa kaksi kertaa. Keväällä 2009 yhtye soitti loppuunmyydyllä Tavastialla ja muutamaa kuukautta myöhemmin kokoonpano esiintyi Ruisrockissa.

THE GASLIGHT ANTHEM
Ti 2.11.2010 Helsinki, Tavastia

Kommentointi on suljettu.