8Aikoinaan Porista Turkuun kotiutunut Rendez-Vous on saavuttanut jonkinlaista mainetta lähinnä teinityttöjen keskuudessa, mutta isompaan läpimurtoon se ei ole rockpiireissä vielä kyennyt. Yhtyeen jälkipunk on hyvin pitkälti sellaista, jota Pyhät nuket teki 80-luvulla ja jossain määrin Dingokin. Sittemmin samantapaista musiikkia on levyttänyt ainakin Tehosekoitin, jonka suuntaan Rendez-Vous Punaiset lyhdyt -levyllään eniten kallistuukin.
Sanoituksista on paikoin vaikea saada selvää miksauksen ja laulaja Juffin artikuloinnin takia. Tämä lienee tiedostettu yhtyeen parissakin. Rummut kuulostavat konemaisilta, joka sekin saattaa olla harkittua. Muutama kappale on mukaansatempaavan hyvä – Pako on kuin Pyhät nuket parhaimmillaan. Hitaammissa biiseissä kuten Tuulen selkään orkesteri on vähän liikaakin Tehosekoittimen pauloissa.
Jonkunlainen Tehiksen manttelinperijä Rendez-Vousista voisi tuillakin, mikäli bändiä pystyttäisiin markkinoimaan kunnolla.
Kimmo Jaramo

