9Epicrenel on uusi helsinkiläisbändi, joka mättää powermetallia. Yhtye etsii parhaillaan levytyssopimusta. On kumma homma, jollei sellaista tällä viiden biisin levyllä irtoa. Varsinkin kaksi ensimmäistä kappaletta, To Cursed Lands Again ja Where Kingdoms Fall, ovat niin tykkitavaraa, ettei mitään rajaa!
Pitkästä aikaa tässä genressä on uutta puhtia. Soittamisen riemu suorastaan kuultaa läpi kiekon kappaleista, joihin upeaääninen laulaja Christian Palin lisää oman mahtavan panoksensa. Stratovarius, Sonata Arctica ja Celesty jäävät nykytuotannollaan kauas taakse. Hieman ihmetytti, miten täysin tuntematon orkesteri voi saada jotain näin tasokasta aikaiseksi, mutta vilkaisu biolappuun toi selvennystä. Yhtyeen jäsenten historiaan kuuluvat esimerkiksi Adamantra ja Olympos Mons, joten taitoa ja tyyliä kyllä riittää.
Epicrenel ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta mikäli yhtyeen joskus ilmestyvän debyyttitäyspitkän taso on tällainen, on yhtyeestä tuleva iso nimi.
Kimmo Jaramo

