Order of Ennead

An Examination of Being

(Earache)

7Deiciden perustajajäsen, rumpali Steve Asheim oli perustamassa myös toista bändiä, vuonna 1997 aloittanutta ja sittemmin hajonnutta Council of the Fallenia. Tämän yhtyeen lopetettua toimintansa osa Council-jäsenistä jatkoi yhdessä ja perusti Order of Enneadin. Mukana yhtyeessä on myös Kevin Quirion, Deiciden jäsen hänkin.

OOE:n samanniminen ensilevy vuonna 2008 ei nostattanut hurraa-huutoja tai aiheuttanut ikimuistoisia kokemuksia, eikä sitä tee myöskään kakkosalbumi. Bändi soittaa death/black-vaikutteista äärimetalliaan vakaalla kädellä ja varmalla ammattitaidolla, mutta myös täysin ennalta-arvattavasti, vailla levyltä välittyvää intohimoa sekä särmää. Albumia voisi kutsua virkamiesbläkkikseksi.

On tietysti soittajien itsensä kannalta hienoa, että aikaa, energiaa ja tarmoa riittää toiseenkin bändiin, mutta kun huomioi Deiciden rutinoitumisen ja pitkän aikaa laskusuuntaisena olleen tason, niin sitä ennemmin toivoisi, että parhaat paukut käytettäisiin vain yhteen bändiin ja saataisiin aikaan jotain massasta erottuvaa.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.