Candlemass

Ashes to Ashes

(Nuclear Blast)

8Kynttilämessusta kajahtaa! Uransa uuteen kevääseen noussut Candlemass on ollut kahdella viime albumillaan erinomaisessa vireessä, ja yhtyeen mahti on ollut suuri myös keikkalavoilla. Viime kesänä esi-Tuskassa bändi oli Tavastialla keikalla, ja tuskin kukaan tuolla keikalla ollut voi kiistää yhtyeen kertakaikkisen suuruuden. Todistettavasti keikalla tapahtui herätyksen ja käännytyksen ihme, sillä keikka vakuutti sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin Candlemassia olleet juuri edes kuunnelleet. The Bleeding Baroness!

Tästä syystä onkin hienoa, että täsmälleen samat biisit sisältävä keikkatallenne on julkaistu nyt dvd:llä. Tosin tämä tallenne on Sweden Rock Festivalilta, eikä ulkoilmakeikan fiilis yllä klubikeikan intensiteettiin. Senpä vuoksi onkin hienoa, että Candlemass veti ässänä hihastaan dvd:lle vielä paljon pidemmän klubisetin Ateenasta, johon mahtui vielä muutama armoitettu klassikko.

Hopeakiekolla on myös yhtyeen puolen tunnin haastattelu ja kuvagallerioita, ja onpa paketissa Sweden Rockin -keikka myös cd-muodossa. Turhia kikkailuja, konstailuita tai ylimääräisiä tilkkeitä ei tarvita, kahden livekeikan paketti on sellaisenaan rautainen paketti.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.