Tanskalaisyhtye Mew saapui jälleen konsertoimaan Suomeen. Marraskuisen Jäähallin-keikan jälkeen vuorossa oli kaksi peräkkäistä esitystä pienemmillä areenoilla. Tero Heikkinen raportoi Helsingistä.
Mew‘n minikiertue Slick Monsters Tour käsitti vain kahdeksan keikkaa kolmessa tarkkaan valikoidussa maassa. Kahden menestyksekkään Norjan-keikan jälkeen vuorossa oli Suomi, jonka jälkeen Japani pääsi nauttimaan neljästä esityksestä.
Ensimmäinen Suomen-keikoista pidettiin Helsingin Kulttuuritalolla. Se on keikkapaikkana varsin haasteellinen Mew’n kaltaiselle visuaaliselle tekijälle. Talon akustiikka on toki enemmän kuin kunnossa, mutta kun seinät ja katto ovat kalpean valkoisia, tausta-animaatiot eivät pääse oikeuksiinsa – mitä pimeämpi halli, sen parempi Mew’lle. Bändin ihastus kirkkaisiin valoihin alkaa tosin olla jo liiallista, etenkin jos kärsii epilepsiasta. Mew’n kitaristi Bo Madsen kuitenkin vakuutti Kulttuuritalon olevan paljon parempi paikka kuin "se helvetin vanha Jäähalli".
Tanskalaiset käyttivät tilan hyödykseen heijastamalla osan visuaaleistaan valkoiseen kattoon. Silloin kun näin ei tehty, bändin jäsenten alituisesti liikkuvat varjot elävöittivät salin tunnelmaa. Alussa laulaja Jonas Bjerren ääni ei kuulunut kovinkaan hyvin, mutta tilanne korjaantui parin biisin jälkeen. Yhtä onnekas ei ollut ruotsalainen lämmittelijä Taxi Taxi!, jonka puolituntinen setti upposi puuroisiin soundeihin.
Mew aloitti settinsä jykevästi Frengers-albumin hitillä Snow Brigade, joka sai jengin liikkeelle. Setin ensimmäiset viisi raitaa olivat sellaista hittitykitystä (mm. Hawaii ja Introducing Palace Players), että hyvää livekuntoa vaadittiin myös yleisöltä. Vasta tuoreimman No More Stories -albumin rauhallisempiin biiseihin lukeutuva Silas the Magic Car rauhoitti tilanteen hetkiseksi.
Mewin settilistat ovat viime aikoina vaihdelleet paljon, siinä missä muutaman vuoden takaisen And the Glass Handed Kites -albumin tiimoilta esitykset olivat poikkeuksetta ennalta-arvattavia. Kutsuisinkin Helsingissä kuultua settilistaa Mew’n Suomen-keikkahistorian parhaaksi, vaikka eeppistä, itsestäänselvyydestä harvinaisuudeksi muuttunutta Comforting Soundsia ei kuultukaan. Yltiösurullinen Louise Louisa toimii keikan päätöskappaleena aivan loistavasti. Suomalaiset eivät kuitenkaan ilmeisesti ole tottuneet kahteen encoreen, sillä monet olivat jo poistuneet keikkapaikalta ennen edellä mainittua biisiä. Muutamat kuitenkin juoksivat ripeästi takaisin kuuntelemaan tunteellista lopetusta.
Varsinaisen setin päättänyt, paremmin livenä kuin levyllä toimiva Cartoons And Macramé Wounds haastaa Comforting Soundsin eeppisyydessä. Kyseisestä kappaleesta kasvanee vielä odotettu suosikki. Sen taustavisuaalit eivät kuitenkaan tuntuneet täysin viimeistellyiltä. Toisen live-ensiesityksensä saaneen biisin, Tricks of the Traden animaatioita ei nähty Helsingissä lainkaan. Ne esitettiin ensimmäisen kerran vasta Japanissa.
Mew oli harvinaisen puhelias kappaleiden välissä. Bjerre mainitsi suomalaistyöryhmän tekemän mewx.info-fanisivuston olevan enemmän ajan tasalla kuin yksikään heidän omista sivustoistaan. Hän kertoi myös suomeksi, kuinka kivaa täällä on käydä ja huomautti kielemme olevan kaunista kuunneltavaa, mutta vaikeaa oppia.
Kitaristi Madsen soitti Special-hitin intron eri tavalla, lopetti soiton noin minuutin kuluttua ja halusi soittaa biisin alusta, koska uusi intro kuulosti niin hyvältä. Seuraavan illan keikka Tampereen Pakkahuoneella paljasti, että uusi intro oli jäänyt Specialiin. Tampereen-keikka oli monella tavoin Helsingin-keikkaa parempi, mutta pääkaupungissa settilista oli onnistuneempi.
Teksti: Tero Heikkinen
Kuvat: Pete Heikkilä
Settilista: Snow Brigade, Hawaii, Circuitry of the Wolf, Chinaberry Tree, Introducing Palace Players, Silas the Magic Car, Apocalypso, Saviours of Jazz Ballet, Bamse, (Uda Pruda), Beach, Am I Wry? No, 156, Repeaterbeater, Sometimes Life Isn’t Easy, Tricks of the Trade, Cartoons And Macramé Wounds / Special, The Zookeeper’s Boy // Louise Louisa
