Tavastialla juhlittiin Stupido Recordsin kahta tuoretta post punk -julkaisua; Eilisen jälkeen -kokoelmaa ja Varjon Viimeistä näytöstä.
Stupido Recordsin julkaisema Eilisen jälkeen on uusi ainoastaan kokoelmana; materiaali on vuosilta 1981 – 1987 ja levyllä esiintyvät bändit kuuluvat menneiden kerhoon. Kyse on kuitenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta julkaisusta, jota pitääkin juhlia arvokkaasti arvovieraiden kera.
Levyllä esiintyvistä yhtyeistä julkkarijuhlien lavalla nähtiin Liikkuvat lapset ja Päät. PMMP:n levyltäkin tuttu lausahdus ‘Päät soittaa’ oli totta vain yhden kerran, mutta Lapset liikkuvat kevään aikana Tavastian lisäksi myös kolmelle muullekin keikalle.
Illan avauksesta vastasi Liikkuvat lapset. Bändi esiintyi vuonna 1987 hajonneessa kokoonpanossaan: Tuula Amberla (laulu), Hoss Siivonen (basso), Börje Eskelinen (rummut), Ränni Mäkinen (saksofoni) sekä Olli Kauniskangas (kitara).
Kokoonpanon mukaisesti settilista painottui kahteen viimeiseen albumiin. Ainoa alkuperäismiehistönaikainen biisi oli encoressa kuultu Varjokuvat. Albumiraitojen lisäksi kuultiin kolme sinkkubiisiä (Sinut haluan, Marssi ja Sinä löit minua) sekä levyttämätön biisi Aikojen alus, joka kuulosti enemmänkin Tuula Amberlan soolotuotannolta kuin Liikkuvilta lapsilta.
Vaikka uusi biisi (uusi ja uusi; yhtye soitti Aikojen alus -kappaletta jo vuosituhannen vaihteessa testaillessaan paluuajatusta) oli lähes iskelmällinen, niin muuten Liikkuvat lapset oli erittäin tiukassa ja asianmukaisen (post)punkahtavassa kunnossa. Soundi oli kohdallaan ja yhtye soitti 25 vuoden takaisella nuoruudeninnolla. Samaa intoa löytyi yleisöstäkin, josta suurin osa oli varmasti nähnyt yhtyeen aiemminkin. Teinien seassa ei tarvinnut seistä ja olo oli nuorekas, kun päätä käänsi.
Encore oli onnistuneen keikan jälkeen itsestäänselvyys. Viettelyksen vaunun kertosäkeessä yleisöstä irtosi taustalauluapua enemmän kuin lavan lännenkuorolta. Suurimman hittinsä jatkoksi Liikkuvat Lapset soitti ahdistavan version Varjokuvista sekä rokkaavan Siegfridin.
Lasten live-kunto oli sellainen, että tämä olisi sääli jättää yhteen keikkaan – ja onneksi niin ei tapahdukaan. Maaliskuussa Liikkuvat lapset soittaa Turun Dynamossa (17.3.) ja Helsingin Loosessa (18.3.) ja huhtikuussa TVO:n jäähyväisissä (18.4.).
Vuosina 1978 – 1992 elänyt Päät-yhtye aloitti uransa punk-bändinä ja siirtyi tummasävyisen tyylipopin kautta tanssisoundeihin. Parhaat levynsä yhtye teki uraansa hallinneella tummasävykaudellaan. Loogista olikin, että keikalla Päät keskittyi ainoastaan albumien Onnenhetkiä (1982) ja Pitkä marssi (1985) materiaaliin.
Kokoonpano oli Onnenhetkiä-miehistö ilman kosketinsoittaja Taina Ketosta. Lavalla siis nähtiin laulaja-kitaristi Juhani Kansi, nykyään parhaiten Idols-tuomarina tunnettu kitaristi Asko Kallonen, basisti J.P. Pulkkinen sekä tohtori ja Oulun yliopiston kehitysbiologian professori Sidi Vainio rumpalina.
Liikkuvien Lasten tavoin myös Päät oli tiukassa kunnossa. Erityisesti Sidi Vainio osoitti, että tieteelle omistautuminen ei vie rumpalilta tarkkuutta eikä toisaalta kekseliäisyyttäkään. Vaikka levy-Päät onkin paikoitellen koskettimien hallitsema, onnistui live-Päät luomaan kahdella kitaralla rikkaan soundin.
Pitkissä välispiikeissään Juhani Kansi peilasi nykyisyyttä Päät-nuoruuteensa. Kaiken kruunasivat viimeiset kiitokset: Onnenhetkien takakannessa osoitetut kiitokset "niille, jotka jäivät ja niille, jotka lähtivät" muuttui muotoon "Kiitos niille, jotka lähtivät ja niille, jotka jäivät". Ironia meni hukkaan siinä mielessä, että monet olivat lähteneet keikalle ja kaikki jäivät katsomaan setin loppuun asti. Kesken keikkaa ei tarvinnut lähteä, vaikka encorena kuultu Talking Headsin Psycho Killer tuottikin enemmän iloa soittajille kuin kuulijoille. Tarkoitus varmaankin oli osoittaa kunniaayhtyeelle, joka aikoinaan antoi vaikutteita Päille.
Liikkuvat lapset
Varjon varjossa
Eilisen jälkeen oli aika siirtyä nykypäivään. Siinäkin tosin mentiin ajassa taaksepäin. Vuosi sitten jäähyväiskeikkansa tehnyt Varjo julkaisi tammikuussa jäähyväisalbuminsa. Lavalle levyä juhlistamaan nousi Silent Scream -yhtye, joka on suoraa jatkumoa Varjolle. Viimeisimmästä Varjo-kokoonpanosta perustajajäsen Henry Waldén poistui traagisesti tulipalossa. Muut kolme jatkoivat matkaansa Henryn muistoa kunnioittaen uutena yhtyeenä.
Keikka oli yhdistelmä Varjon Viimeinen näytös -levyä sekä Silent Scream -biisejä, joista toistaiseksi vain yksi on julkaistu. Viimeisellä näytöksellä Varjo on siirtynyt entistä enemmän kohti post punkia tai death rockia. Silent Scream puolestaan on ottanut sitäkin suuremman askeleen kohti Killing Joken opettamia kolistelu- ja rymistelysoundeja.
Silent Scream -osuus ei vakuuttanut Varjon tapaan, ja yhtyeen uusi suunta oli jonkinlainen pettymys. Vokalisti-kitaristi Antti Lautalan ja Henry Waldénin herrasmiessopimus Varjon lopettamisesta nykyisenlaisissa olosuhteissa on ymmärrettävä ja uudet kuviot varmasti auttavat surutyötä, mutta kuulijana olisi toivonut varjomaisempaa jatkoa. Erityisesti kielenvaihto englantiin tuntuu ainakin vielä tökkivän sekä Antilla että basisti Matthew‘lla, joka nimestään huolimatta spiikkaa biisejä aidon suomalaisesti tyyliin ‘vö änimäl ruum’.
Encoressa rumpaliksi tuli Mustan paraatin Ykä Knuutila,ja rumpalin tavoin Hyvää yötä -biisi lainattiin Paraatin Peilitalossa-levyltä. Encoren toisena biisinä kuultiin yleisön kovasti kaipaamaa Varjon vanhaa materiaalia. Kaiketi viimeisen kerran.
Aku-Tuomas Mattila
