8Pieksämäkeläinen kolmen veljeksen bändi Dr. Hammer Inc. ei ole maakuntasarjaa tunnetumpi, mutta toisella julkaisullaan Death from Abovella porukka pyrkii murtamaan kuntarajat.
Yhtyeen nimi ja kansi antavat odottaa jotain saksalaistyylistä thrashmetallia Sodomin tai Destructionin tapaan, mutta vastassa onkin brittiläistä kasariheviä. Etenkin Motörhead on vaikuttanut pieksämäkeläisiin vahvasti. Lähes joka kappaleessa on kaikuja tuosta Lemmyn porukan tekosista. Moottoripää-levyt Orgasmatron ja Rock’n'Roll ovat lähinnä Dr. Hammer Incin tuotantoa, osin jopa soundeja myöten. Soundit ovatkin tämän kiekon heikoin lenkki, sillä paikoin aivan liian laimea äänimassa ei anna oikeutta tällaiselle musiikille, joka vaatisi kunnon bassot. Dr. Hammer Inc. on soittanut Motörhead-lainoja Motörheadache-nimisenä, joten eipä ole ihmekään jos vaikutteita on ropissut.
Yhtyeen laulaja Marko Lyyra ei ole kovin kummallinen tontillaan, mutta kuitenkin sen verran pätevä, että tätä kuuntelee mielellään. Biisit ovat kauttaaltaan hyviä, eikä Smokie-laina I’ll Meet You at Midnight ole lainkaan pöllömpi valinta.
Kimmo Jaramo

