Vaikka Risto Ylihärsilä on suorituspaineiden lisäksi kadottanut myös yhteyden tunteisiinsa, hän ei halua synkistellä.
Risto-yhtyeen nokkamies Risto Ylihärsilä ei tapaa ylpeillä tekemisillään, eikä hänen puheensa uusimmasta Sähköhäiriöön-levystäkään ole kovin markkinahenkistä. Edelliset levyt ja niiden saamat kehut aiheuttivat rimakauhua, mutta sen Ylihärsilä voitti yksinkertaisella tavalla.
- Kun sanoin Mopille etten pysty tekemään hyviä biisejä, hän antoi neuvon, että tee huonoja. Siitä löytyi semmoinen tekemisen ilo, jota tunsi ennen ensimmäistä levyä: että ei tavoittele mitään elämää suurempaa, vaan voi tehdä melko kevyitäkin kappaleita.
Ylihärsilä toteaakin eleettömästi tietäneensä etukäteen, että uuden levyn vastaanotto tulee olemaan keskiverto, sillä hänen mielestään levy ei ole parista hyvästä biisistä huolimatta samantasoinen kuin edelliset. Kaiken kaikkiaan hänen suhtautumisensa levyyn on ambivalentti. Vaikka Sähköhäiriöön onkin soitoltaan ja soundeiltaan ensimmäinen, johon Ylihärsilä itse on tyytyväinen, hän pitää sen sanoituksia pintapuolisina. Aiempien levyjen tekstejä oli suhteellisen helppo lähteä kirjoittamaan, kun useiden sanoitusten aihe, mielen pahoinvointi, oli pitkällisten masennusvaiheiden vuoksi muutenkin ajatuksissa.
- Nyt olen sellaisen uuden asian edessä, että minulla ei ole aitoja tunteita olemassakaan, Ylihärsilä sanoo, naurahtaa pelottavan surullisen kuuloisesti ja jatkaa tyyneen sävyyn:
- En ole tällä hetkellä varma, millaisissa kosketuksissa olen ollut omien tunteitteni kanssa ikinä. Nyt on sellainen tilanne, että vanhasta en voi tehdä enää mitään ja seison jonkin sellaisen edessä, josta ei tiedä mitään. Elä siinä sitten sen jutun kanssa ja tee kappaleita. Kai tästäkin saa tehtyä intensiivistä matskua, jahka tästä tajuaa jotain joskus.
Vaikka toteutus tai aiheiden käsittelytapa onkin hieman toisenlainen kuin aikaisemmin, Sähköhäiriöön ei eroa Riston aiemmista levyistä radikaalisti. Uudella levyllä on juonteita, jotka ovat olleet aina mukana Riston musiikissa, mutta joista ei ole juuri puhuttu. Sähköhäiriöön-levyllä viitataan usein Jumalaan. Mikä Ylihärsilän suhde hengellisyyteen on?
- En minä Jumalasta mitään tiedä, enkä välttämättä usko siihen. Silti mä keskustelen sen kanssa, otan siihen kontaktia ja ainakin toivon kovasti, että jossakin on tie. Että olisi Jumalan toive siitä, mikä tämä maailma on, mitä kohti pitää pyrkiä, ja että jos sinne sattuu pääsemään niin sitten alkaa ehkä kulkemaan ihan hyvin. Että löytäisi sen onnen jostakin muualta kuin ulkopuolelta, sisältään, hän hahmottelee, vaikka sanoo olevansa huono puhumaan näistä asioista.
- Kun pääsee tietynlaiseen rauhan tilaan, josta löytyy sellainen tosi kirkas olo, niin tietää ympäristöstään ja sisimmästään kaiken sillä hetkellä. Silloin ei tarvitse ajatella mitään tai lähteä pukemaan sitä sanoiksi.
Ylihärsilällä ei ole tietoa siitä, miten hänen kuvailemansa kirkkaan tilan voi saavuttaa. On meditaatiokursseja, tai voi käydä kirkossa tai narkata, jos kokee sen toimivan. Tapoja on lukemattomia.
- En harrasta mitään noista mainituista asioista. Joskus siihen tilaan onnistuu pääsemään, kun siihen vain menee. En ole hirveän uskovainen, mutta kun antaa itsensä Jumalalle silleen, että nyt tee minulla ihan mitä tahot, niin silloin siltä alkaa saada vastauksia. Siinä on yksi tie, ja sitä minä käytän monesti.
Vaikka keskustelun ja levyn aiheet raskaita ovatkin, Ylihärsilä kieltää olevansa synkkä edes päätöskappaleessa Putoan kaivossa, jossa usko ja toivokin ovat mennyttä.
- Sellaiset hetket ovat vahvistavia, vaikka vielä menisi rakkauskin. Silloin paon mahdollisuudet on evätty ja on helppo katsoa todellisuuteen. Se kappale on enemmän toteava kuin synkkä, Ylihärsilä toteaa ja taitaa samalla tulla kuvailleeksi itseään.
Pyry Hallamaa
