Jo kuopatuksi luultu Sapattivuosi palasi yllättäen Marco Hietala keulillaan tuliaisinaan albumillinen joidenkin mielestä väärän Black Sabbath -vokalisti Ronnie James Dion aikakauden tavaraa. Ennen Hietalan seuraavaa Nightwish-komennusta ryhmä ehti heittämään myös viiden keikan pyrähdyksen.
Kaksi Black Sabbath -käännöslevyä aikaisemmin julkaissut Sapattivuosi ei ole tuntunut allekirjoittaneesta tarpeelliselta idealta. Jos mieli käy Sapatin suuntaan, miksi ihmeessä kuuntelisin siitä suomeksi tulkittuna, vaikka soittopuoli kuinka autenttiselta kuulostaisikin. Aikaisempi tuotantonsa onkin jäänyt itselläni vain muutaman radio-otoksen varaan. Mielenkiinto nousi kuitenkin parikin potenssia, kun tieto Ihmisen merkki -albumista julkistettiin. Ensimmäisen Dio-kauden kaksi pitkäsoittoa kun ovat lyömättömiä sarallaan, eikä uteliaisuutta vähentänyt se, että niiden hartaita sävelmiä tulkitsisi lajityypin Suomen mestari Marco Hietala.
Torstainen palvelus keräsi kiitettävästi väkeä nuorista innokkaista aina yli viisikymppisiin hevipatuihin, mistä voi varmasti kiittää aiennettuja soittoaikoja. Viikkokeikoilla käynti ei enää ole vain opiskelijoiden ja työttömien erikoisoikeus. Täsmällisesti luvattuna aikana oikeaoppisesti E5-150-introlla alkanut setti polkaistiin käyntiin Mob Rules -käännöksellä Laki 666, joka sai seuraajakseen samaiselta albumilta peräisin olevan Maalaistytön. Antero Aunesluoman alkuperäistä kunnioittaneella bassosoololla pohjustettu S.Ä.N.K.I. ja Sotasiat sekoittivat pakkaan Live Evil -konserttitallenteen henkisesti Ozzyn tunnetuksi tekemää sävelaarteistoa. Psykedeelisessä Planeettakaravaanissa bändi istahti alas ja Hietala tarttui akustiseen kitaraan. Kyseinen biisi olikin setin ainoa valinta, joka ei ole jossain vaiheessa kuulunut Dion fronttaaman Sabbathin rosteriin.
Pari kuukautta sitten Tarotin riveissä samalla lavalla täydelle salille esiintyneen Hietalan palkeista irtosivat suvereenisti myös Osbourne-palat. Ainoat kohdat, joissa mies ei päässyt alkuperäisesittäjän tasolle, olivat Yö saan ja Ihmisen merkin eli Die Youngin ja Sign of the Southern Crossin pehmeämmin lauletut osuudet, jotka Marcolla jäivät Dioa ohuemmaksi. Simo Vehmaksen kannuista irtosivat niin Bill Wardin kokeellisemmat kompit kuin Vinnie Appicen kulmikkaammat tahdit, vaikka rytmiryhmä näyttikin ulkoisesti olevan lainassa ennemminkin turkulaisesta Multimediakonsulteista kuin mustan sapatin viettäjiltä. CMX:n nössöimpänä jäsenenä pitämäni Janne Halmkrona yllätti myös Iommin-roolissaan. Paholaisen sävelet irtosivat Gibson SG:stä kuin esikuvallaan parhaimpina päivinään.
Sapattivuoden kaltaista latausta Heaven And Hellinä nykyisin tunnettu Dio-Iommi-Butler-Appice-nelikko ei enää materiaaliinsa saa, eikä vastaavia uusia helmiäkään enää kynästään irtoa. Alkuperäislive-esityksiin verrattuna äärimmäinen kappaleiden venyttely oli onneksi myös tiessään, mitä nyt Halmkrona innostui Hautuumaan lapsissa hieman revittelemään. Tuli ja maa eli Heaven And Hell oli mukava kerrankin kuulla elävänä inhimillisen mittaisena.
Yleisön joukossa takanani seisoneet kaksi varttuneempaa, hieman liikuttuneessa tilassa olevaa kaverusta virkkoivat keskenään, että "Sapattivuosi on Suomen paras bändi tällä hetkellä, vaikka Amorphiskin on hyvä". Tiedä sitten, voiko Janne Halmkronan projektia aktiivisena yhtyeenä pitää, mutta parhaat biisit sillä on ainakin setissä ja lavatoimintakin pelaa esimerkillisesti. Iommin myöhempien Sabbath-inkarnaatioiden repertuaarissa olisi vielä kevyesti aineksia jälleensyntymiseen ja Volyymi Neloseen, joten toivotaan, että Sapattivuosi ei vielä ole kokonaan vietetty.
E5-150 / Laki 666 / Maalaistyttö / S.Ä.N.K.I. / Sotasiat / Uneen hukkuneet / Yö saa / Kännin piikkiin / Planeettakaravaani / Hautuumaan lapset / Rautamies / Valtaa / Tuli ja maa / Ihmisen merkki / Pelon lait
Teksti ja kuvat: Mika Penttinen
