Jos tiännennii ihan vaan sattumoisin tupsahitte, niin kahtokee pohojustus osottehesta sue.fi – sieltä uutisempaskan sejasta. Mutta:
Täs näi luettavihisa olevihien DocPoint-elokuvien arvosteluisa pääryin tieteellistaiteellisesti perusteltuhun pisteytyksehen, joka mennee astehikolla 1-5, siis yhyrestä viitehen. Ja eiköhän nyt olisi jo aika siirtyä arki/yleissuomalaisesti ymmärrettävä(h)än kiele(h)en. Edellä määritellyn asteikon mukaan siis arvosana kuusi tarkoittaa kohtuullisen absoluuttista parhautta.
Ja eiköhän kyseiseen ääripäähän heti jo päästäkin. Ainakin kaikille Bush-faneille (ei, en kumpaakaan G:tä tarkoita) on Come Back Kate (esitys 24.1.) ihan pakkokauraa. Hollantilaiskaksikko Helena Muskens ja Quirine Racké on löytänyt vajaan tunnin mittaiseen dokkariinsa viisi positiivisella tavalla musiikkijumalatar Kate Bushin tekemisiin umpihurahtanutta ihmistä. Skaalan ääripäitä toimittavat jenkkiläinen filosofian professori ja walesiläinen Bush-lookalike, jonka videoitu esitys Wuthering Heightsista on niin kuvallisesti kuin äänellisestikin (kyllä!) äärimmäisen lähellä sitä aitoa ja ainoaa kuin vain olla ja voi. Kolme hyvin perusteltua täydentäjähenkilöä tarjoavat hienon ristivalotuksen valaistuneen Bush-fanittamisen kokonaiskuvaan. Täydet kuusi (6) pistettä.
Tähän vaiheeseen sopinee leikkaus surullisempiin suomalaisiin kuvioihin. Annika Grofin ohjaama Liikkumavara (esitetään 23.1. ja 2.12.) kuvaa eduskunnan valiokuntakäsittelyä koskien julkisen terveydenhoidon maksujen korotusta. Kun valiokunta sai asiantuntijatahoilta syvästi järkyttyneet kommentit koskien uuden lain sisältöä, kehtasi Sirpa Asko-Seljavaara (kok) päästää suustaan kommentin tyyliin "miten ne kehtaa käyttää näin jyrkkää ja törkeää kieltä? Pitäisihän niiden tajuta, että tää laki menee joka tapauksessa läpi". Eli se mielipiteenvapaudesta, vahvempi kun on aina "oikeassa". Tästä opitaan korkeintaan se, että todellisuus on huomattavasti tragikoomisempi farssi kuin mihin koulutettu ja kokenutkaan käsikirjoittaja kykenisi. (4 ja puoli)
Yhtä hassuntraaginen kertomus on Oskari Pastilan ohjaama, koripalloseura Porvoon Tarmon nousua ja tuhoa kuvaava Täynnä Tarmoa (22.1.). Urheilua vierastavien ei tarvitse tätä dokkaria karttaa, sillä kyseessä on kerrassaan oivaltavasti rakennettu kuva paskasti organisoidusta ihmisyydestä ja kommunikaation konkurssista. Vaikka dokumenttia ei voikaan käsikirjoittaa, on tähän tapaukseen pystytty luomaan aivan täydellinen draaman kaari – huomattavasti tehokkaampi ja koskettavampi kuin mihin pääosa fiktioelokuvista kykenee. (5)
Jatkotilitystä myöhemmin, heti muuta tarjontaa todistettuaan, lupaa allekirjoittanut.
Markku Halme
