Tarja Turusen joulukonsertit Helsingissä ja Tampereella

Sopraano Tarja Turunen palaa Suomeen kahta kirkkokonserttia varten.

Hiljattain Etelä-Amerikan ja Euroopan kiertueilta kotiutunut entinen Nightwish-laulaja konsertoi jouluisissa tunnelmissa yhdessä suomalaisten huippumuusikoiden Kalevi Kiviniemen, Marzi Nymanin ja Markku Krohnin kanssa Helsingissä ja Tampereella marraskuun lopulla. Joulun Henkäys 2008-kirkkokonsertit järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa 28. marraskuuta ja Tampereen Tuomiokirkossa 29. marraskuuta. Konserttien järjestäjänä toimii Rowan3 Productions.

Tarja Turunen on kuluneena vuonna ehtinyt ulkomaiden kiertueiltaan konsertoimaan Suomessa ainoastaan kesäkuussa Helsingin Tavastialla, joka toimi samalla hänen Storm in Europe 2008 -kiertueensa päätöskeikkana. Lisäksi hän on ahkeroinut tulevan, uuden albuminsa parissa.

Joulun kirkkokonsertteja Tarja odottaa innolla.

- Minulla on lapsuudesta useita rakkaita joulumuistoja. Aina jouluisin laulettiin yhdessä joululauluja ja käytiin paljon konserteissa. Joulu on lähimmäisten, rakkauden, ilon ja rauhallisuuden aikaa, jolloin myös musiikki koetaan tärkeäksi.”


JOULUN HENKÄYS-KIRKKOKONSERTIT 2008 – Tarja, Kalevi, Marzi ja Markku

Tarja Turunen: laulu

Kalevi Kiviniemi: urut

Marzi Nyman: kitara

Markku Krohn: lyömäsoittimet

28.11.2008 Helsinki, Vanha kirkko klo 19
29.11.2008 Tampere, Tuomiokirkko klo 20

Kommentointi on suljettu.