8Kitaristi Andreas Svenssonin alias Dregenin kiireestä kantapäähän tatueerattu sleazerockretkue julistaa palanneensa juurilleen raa’an ja energisen katurockin pariin – Children of Bodomin jalanjäljissä angloamerikkalaisten rocklistojen huipulle tähtäävä Spinefarm-debyytti on nimetty ytimekkäästi Backyard Babiesiksi.
Mitä juurille palaaminen Backyard Babiesin tapauksessa sitten tarkoittaa? Tuskinpa ainakaan Diesel & Power -esikoislevyn aikoihin palaamista. Oikeasti Nässjön pikkukaupungissa jo kahdeksankymmentäluvun lopussa perustettu bändi ei ole valitsemaltaan tieltä koskaan poikennut; ellei sitten harha-askeleiksi lasketa Dregenin Hellacopters-visiitin aiheuttamaa hiljaiseloa tai aikoinaan ylituotettuna pidettyä Making Enemies Is Good -albumia.
Kuudennella levyllään bändi ei aivan räjäytä pankkia, mutta keksii paljon lisää ruutia. Laskujeni mukaan albumi tarjoaa seitsemästä yhdeksään uutta potentiaalista Backyard Babies -klassikkoa. Muun muassa Degenerated, Come Undone, Drool, The Ship ja Zoe Is a Weirdo ovat juuri sellaisia nopeita, tarttuvilla kertosäkeillä sekä "na-na-naa"- ja "hey-hey-hey" -hoilotuksilla kruunattuja jyräpoptykityksiä, joita tältä yhtyeeltä toivookin kuulevansa. Keskitempoinen Back on the Juice on "vain" pirun tyylikäs rockbiisi. Rauhallisesti starttaavasta ja kevyemmin eteenpäin rullaavasta poppunk Abandonista on varmasti mietitty amerikanhittiä.
Levyn väkinäisimmät biisit on aseteltu paraatipaikoille alkuun ja loppuun. AC/DC-tyylisen riffin ympärille kyhätty single Fuck Off And Die on mainiosta nimestään huolimatta kireä kappale, jossa Nicke Borg kuulostaa voimattomalta. Koruton ja konstalematon, ehkäpä herkkä ja omakohtainenkin Saved By the Bell on varmasti monen mielestä hienointa, mitä yhtye ikinä on julkaissut – minun korviini laulelma kuulostaa kulahtaneelta.
Jari Mäkelä
