Nyt tai ei koskaan (The Bucket List), USA 2008. Ohjaus: Rob Reiner. Pääosissa: Jack Nicholson, Morgan Freeman Kesto: 99 min.
* * * * *
Nyt tai ei koskaan on äärimmäisen 70-lukulainen elokuva, ilmaisun parhaassa mahdollisessa merkityksessä. Se keskittyy ihmiselon aivan olennaisimpaan ytimeen, ja aihe on meille jokaiselle yhteinen. Kyse on kohtaamisesta väistämättä jossain vastaan kävelevän hra Deathin, tuon julman kalmaveijarin kanssa. Arkaan aiheeseen tartutaan juuri sopiva pikku pilke silmäkulmassa – juuri siinä samassa nurkassa, josta myös kyyneleet poskille vierähtävät. Yhden yksittäisen kerran elokuva jopa naurattaa, ja kyseinen vitsi on epäkorrektiudessaan juuri tasan niin asiaankuuluva kuin vain olla ja saattaa.
Toinen keskushenkilöistä on Jack Nicholsonin esittämä multimiljonääri Edward Cole, joka päätyy oman sairaalansa vuodepotilaaksi, mutta tahtoo tulla käsitellyksi (melkein) kuin kuka tahansa potilas. Huoneen hänen kanssaan jakaa Morgan Freemanin esittämä automekaanikko Carter Chambers, jonka vaiva on jokseenkin samanlaatuinen kuin Colen – kummallekin herralle ennustetaan elinaikaa maksimissaan vuoden verran.
Miehillä on eroa yhtä paljon luonteenpiirteissä kuin varallisuusasteessakin, mutta jotain Chambersilla on enemmän kuin Colella: edes hienoinen aavistus elämän tarkoituksesta. Hän on jo nuorena alkanut kirjata paperille asioita, jotka pitäisi kokea ennen kuolemaa. Chambersin summittaisen suunnitelman ja Colen määrättömien varojen ohjaamina miehet lähtevät, lääkärien ohjeistuksesta piittaamatta, matkalle läpi lukuisten maailmankolkkien ja elämysten lähteiden. Olennaisimpana osana reissua on kuitenkin matka halki oman mielen ja sen laadun.
Nicholson tekee parhaan roolisuorituksensa vuosikausiin. Tutut maneerit loistavat poissaolollaan, mutta äijä on koko ajan niin läsnä, että ei rajaa eikä mitään. Hänen osaltaan sairaalaosuus tuo mieleen elokuvan Yksi lensi yli käenpesän, ja reissupuoli herättää eläviä muistikuvia Hal Ashbyn upeasta Saattokeikasta vuodelta 1973. Elokuvan teemat ja käsittelytapa tuovat mieleen myös kolmen vuoden takaisen Sidewaysin. Freeman tekee niinikään loistosuorituksen. Kaikki sentimentaaliset karikot kierretään niin kaukaa, että hattuni nousee lähelle taivaan kantta.
Markku Halme
