Jumper, USA 2008. Ohjaus: Doug Liman. Pääosissa Hayden Christensen, Samuel L. Jackson, Diane Lane, Rachel Bilson. Kesto 90 min.
*
Eivät kaikki yhden tähden elokuvat ole täysin toivottomia. Tämäkin on ihan vain tosi huono, mutta mitä mielenkiintoisimmalla tavalla kamala. Itse katsoin Jumperin kahteen kertaan, joten periaatteessa tähtiä ei tullut kuin puoli per esitys. Käsikirjoituksen voisi kuvitella olevan 12-vuotiaan kakaran hengentuote, jonka leffayhtiön tyypit ovat ottaneet mukaan hyvin pitkälle (yksipäiväiselle) lounaalle, ja värkänneet siinä sivussa nyt nähtävän version. Camp-klassikkouteen on kuitenkin vielä matkaa.
Perusidea on yksinkertainen: tyyppi tajuaa kykenevänsä siirtymään paikasta toiseen telekineettisesti. Tajuamisen hetkellä hän sanoo asian herättävän itsessään "miljoona kysymystä", kuten miten homma oikein toimii ja miten sitä pystyy itse kontrolloimaan. Loput kysymykset jäävät katsojan pääteltäviksi – kuten myös kunnon vastaukset jopa näihin kahteen ääneen mainittuun. Kaikesta puuttuu periaatteessa pieninkin tolkun hiven, vaikka jotain marginaalisen järjellistä kokonaisuuteen onkin ympätty.
Ensimmäinen kyvyn hyödyntämiskohteista on pankki, jossa ovela sankarimme pyytää johdattamaan itsensä yleisövessaan. Se tietenkin sijaitsee tilan kellarissa aivan pankkiholvin vieressä, ja vankkojen kaltereiden takana sijaitsevan holvin avoimeen oveen on, totta kai, suora näkymä. Kyllä varmasti joo! Sen jälkeen rahaa piisaa, mutta eipä herra vanhentuessaankaan jaksa hankkia itselleen elämää. Elokuvan ainoassa silkkaa realismia edustavassa jaksossa sankarimme vie unelmiensa neidon Roomaan saadakseen pesää – vaikka olisihan homman onnistumisen tielle voinut edes jonkun esteen tahi hankaluuden keksiä.
Jumpereita paljastuu olevan useitakin, ja heillä vielä kaltaisiaan vihollisia, mutta eipä tuosta irtoa kuin silkkaa sössöä vainen. Vanha kunnon Teräsmies sentään käytti puhelinkoppihämäystä, mutta nämä tyypit viuhtovat ilman mitään huolta paljastumisestaan, mistä iso miinus.
Periaatteellisen viihdyttävyyden takaa ohjaaja Limanin tiivis ote toiminnallisissa kohtauksissa, vaikka hitaammat keskusteluosiot ovatkin latteaa ja lahjatonta perushuttua. Perusidea toimii, joten tässä pedatusta jatko-osasta saattaisi irrota jo oikeaakin iloa.
Markku Halme
