Funny Games U.S. (USA 2007) Ohjaus ja käsikirjoitus Michael Haneke. Pääosissa Naomi Watts, Tim Roth, Michael Pitt ja Brady Corbet. Kesto: 113 min.
* * *
Kymmenen vuotta sitten ensi-iltansa saanut Funny Games on kylmä kommentti mediasta tulvivaa viihteellistettyä väkivaltaa vastaan. Se ei kuitenkaan tavoittanut sylttytehdasta itseään, Amerikassa kun ei vierasmaalaisia elokuvia (edes dubattuna) juuri katsella. Niinpä Haneke päätti tarttua uudestaan ruorin kun jenkit tarjoutuivat tekemään "hauskoista leikeistä" uusinnan.
Hiukan modernisoitu mutta muutoin ensimmäisen version kanssa melkein yksi yhteen toteutettu Funny Games U.S. saa tarinansa puolesta edelleen Kellopeli Appelsiinin näyttämään Monty Pythonilta, mutta jenkit tuskin innostuvat nytkään Haneken huumorittomasta ilkeilystä.
Onnellinen ja ilmeisen varakas perhe matkaa pramealle kesähuvilalleen, tarkoituksena nauttia purjehduksesta sekä mukavasta ajanvietteestä, kuten oopperakappaleiden esittäjien ja säveltäjien arvailuleikistä.
Mutta kohta idylliin ryömii käärme ja sen perässä toinen, vielä myrkyllisempi. Paul (Pitt) ja Peter (Corbet) ovat päällisin puolin siistejä ja siivoja nuorukaisia. Kun heidän "Tom & Jerry" -sosiopaattisuutensa pääsee valloilleen, ei säästy perheen koiraakaan.
Golfmailan heilauksella Paul murtaa perheen isän (Roth) jalan ja kaappaa äidin (Watts) sekä pojan mukaan sadistisiin "leikkeihinsä". Perheen on pakko osallistua nöyryytyksiin ja yrittää selviytyä hengissä tiettyyn kellonaikaan asti, Paulin esittämän "vedonlyönnin" mukaisesti.
Itävaltalainen, psykologiaa opiskellut Haneke tuli teatterimaailman piiristä elokuvan puolelle vasta 47-vuotiaana. Elämänkokemusta hänellä riittää, kuin myös taitoa manipuloida katsojaa. Funny Gamesia voi pitää Paulin (eli Haneken) äärikipeänä fantasiana, jossa kaikki tapahtuu säädetyn kaavan mukaisesti. Tähän viittaa se, että välillä Paul lausuu niljoja ajatuksiaan suoraan katselijoille, joilla tietenkään ei ole mitään keinoa vaikuttaa kankaalla tapahtuviin julmuuksiin.
Verinen elokuva Funny Games ei ole, mutta psykologisesti sitäkin raastavampi – jos lähtee mukaan Haneken leikkiin. Tuskallisimmalla kohdalla ohjaaja jättää kameran minuuttikausiksi paikalleen seuraamaan uhrien vääntelehtimistä.
Rothille kiinnisidotun kärsijän rooli on jo tuttu esimerkiksi Reservoir Dogsista, mikä on sikälikin sopivaa, että Haneke hyökkää juuri tarantinolaista "väkivalta on viileetä" -asennetta kohtaan. Silti alkuperäinen Funny Games oli iskevämpi juuri tuntemattomien näyttelijöidensä vuoksi. Peli on pelattu, kortit on lyöty pöytään heti alusta alkaen. Sanoma menee kyllä perille kun se golfmailalla sanellaan. Heikkohermoisille Funny Gamesin U.S.-versiotakaan ei voi suositella.
Vesa Kataisto
