The Heartburns

Fixin' to Die

(Combat Rock Industry)

8Ainakin näin skenen ulkopuolelta katsottuna Teemu Bergmanista on tullut nopeasti yksi nykypäivän suomipunkin olennaisimpia hahmoja. Hänen Kakka-Hätä 77 -yhtyeensä on puhutuin ja kohutuin suomenkielinen punk-bändi pitkään aikaan. Manifesto Jukebox, Endstand ja Wasted eivät enää ole aktiivisia, mutta Bergmanin toisella – tai itse asiassa näistä kahdesta ensimmäisellä – bändillä The Heartburnsilla on entistä enemmän saumaa nousta maamme huomattavimpien englanninkielisten punk-ryhmien rinnalle, sinne I Walk the Linen kylkeen.

Toisen pitkäsoittonsa (no, ei se liian pitkä ole; 10 biisiä ja 18 minuuttia) kansissa The Heartburns pukee asenteensa sanoiksi: "In a world like this there’s two ways to go – depressed or retarded." Bergmanille kätyreineen maailma on lietettä tulviva sakokaivo, jossa vain pahikset kelluvat. Sanoitusten perusteella bändin sanoma on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että eihän tätä kestä selvin päin – The Heartburns kyllä piittaa, mutta ei usko voivansa vaikuttaa. Luojan kiitos Fixin’ to Dien nihilistinen, mutta innostava punk rock kuulostaa silti enemmän jälkeenjääneeltä kuin masentuneelta.

Vaikka The Heartburnsin kokoonpano on muuttunut täysin sitten Fucked Up in a Bad Way -debyytin (2006), pääjehu-laulaja-biisintekijä Bergman on onnistunut pitämään närästyksen kurissa. Fixin’ to Die on esikoisen kaltainen ja veroinen kooste nopeita ja koukuttavia punk rock -piikkejä. Koko levy, eturintamassaan Bad Guys Won Again, singlelläkin julkaistu erinomainen Retard on the Run, You’re a Disease, Stay Away ja Toilet Boy, on huikeaa syrjäytymispunkkia, joka ei notkahtele edes klassikko-esikuviensa (mm. Dead Boys) edessä.

Fixin’ to Die on edeltäjänsä ja esikuviensa kaltainen myös tuotannollisesti – ei uskoisi, kuinka törkeän soundin nykyteknologia mahdollistaa. The Heartburnsin äänimaailma on punk-näkökulmasta autenttinen ja uskottava, mutta pistää väkisinkin pohtimaan, kuinka meheviä yksityiskohtia näistä räväköistä riffeistä ja mainioista melodioista on hävitetty tyylisidonnaisen välinpitämättömyyden nimessä. Ei se ole hienostelua, jos biiseistä saa kunnolla selvää.

Ari Väntänen

Kommentointi on suljettu.