9Rytmihäiriön virallinen määritelmä lienee edelleen surmacore, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, että silkkaa hevistelyähän Sarvet, sorkat, salatieteet on. Riffit ja aiempaa lukuisammat lead-kitaroinnit vihjaavat niin Testamentin, Slayerin kuin mustanpuhuvampienkin ryhmien suuntaan, ja sielunvihollinen on entistäkin vahvemmin läsnä. Jos paluulevy Saatana on herra (2005) yhdistikin klassiset Rytmihäiriö-elementit mestarillisesti metallisempaan ulosantiin, on kaikkein suoraviivaisin räime jäänyt Seitsemän surman siunausliitolla (2006) ja uutuudella vähemmälle huomiolle.
Kappaleiden käydessä pidemmiksi on Rytmihäiriö ymmärtänyt rajoittaa niiden määrää. Kymmenen biisiä reiluun puoleen tuntiin saattaa toki kuulostaa melkoiselta eepokselta Rytmihäiriön tapauksessa, mutta Sarvet, sorkat, salatieteet osoittautuu johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Hieman tiivistämisen varaa olisi tosin ollut, sillä vaikka akustinen(!) Alibi-balladi Tein henkirikoksen mukiinmenevä välisoitto onkin, olisi ilmankin pärjätty. Joitain sinänsä hyviä ideoita taas on viljelty turhan runsaasti. Gambina O.D:n tuhansien spurgujen kuoro on mainio, mutta toimisi paremmin, jos samainen kuoro ei olisi esittäytynyt jo edellisessä Lupa tappaa humalassa -kappaleessa.
Seitsemän surman siunausliiton jälkeen tuntui, että askelkin metallisempaan suuntaan veisi Rytmihäiriöstä jotain olennaista. Sarvet, sorkat, salatieteet ottaa tuon askeleen, mutta Laitapuolen hyökkääjä ja Siriuksen samurai rikostovereineen heiluttavat sorkkia niin raivokkaasti, että askel on perusteltu. Härskeimpiäkin hevityksiä käsitellään kekseliäästi, ja tuskinpa mikään olennainen katoaa niin kauan kuin lähimmäistä isketään lähietäisyydeltä ja viinapirun harteilla ratsastetaan helvettiin.
Siinä missä Slayer on veivannut Raining Bloodia verisateessa, olisi hienoa nähdä Rytmihäiriön peittyvän omaan punaiseen tavaramerkkinesteeseensä Sataa Gambinaa-kappaletta soittaessaan. Mutta toisaalta, karmeaa tuhlaustahan sellainen olisi.
Jukka Kittilä
