Nomeansno, Cause For Effect, Fun

18.04.2007 Klubi, TampereA

Siitä on lähes 17 vuotta, kun näin Kanadan punkprogecore-hirmu Nomeansnon tässä samassa paikassa, jonka nimi oli silloin vielä Tulliklubi. Nuori julli (tai no, nuori ja nuori) oli puulla päähän lyöty NMN:n meiningistä. Siitä vain muutaman päivän päästä Provinssirockissa Nomeansno räjäytti pään. Eihän siinä auttanut muu kuin haalia hyllyyn bändin levyt ja ihmetellä. Niistä hetkistä lähtien Nomeansnon tekemisiä on seurattu suurennuslasin kanssa.

Tiiviin fuusiogrindin taitaja Cause For Effect tarjoili puoli tuntia pelkistettyä musisointiaan. Riffit sinkoilivat Tuomon bassosta tuliaseen voimalla vaihtuakseen vain hetken päästä suorastaan seesteiseksi maalailuksi, ja taas kohta duo kaahasi tuhatta ja sataa. CFE:n musiikkia on vaikea kuvata sanoin, se pitää kokea silmin ja korvin. Cause For Effect kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään Tuomon mainioiden örinävälispiikkien ja rumpali-Arin eleiden ja ilmeiden takia. 29 biisiä puoleen tuntiin. Pistäkää paremmaksi. Myös Fun sopi hyvin illan teemaan koukkuisine ja äänekkäine biiseineen. Tylsästi sanottuna Funissa on aineksia vaikka mihin kunhan soittokokemus vielä karttuu.

NMN

Onneksi roudaustauot eivät venähtäneet pitkiksi ja verhot avautuivat alta aikayksikön. Nomeansno’n entisestään harmaantuneet miehet olivat iloisella tuulella heti alkuhetkistä lähtien. Kunhan basisti-laulaja Rob Wright oli naukkaillut kuumaa juomaa kupista, rävähti show käyntiin I’m an Assholen sävelin. Vaikka Nomeansno-äijillä eläkeikä häämöttää, niin soitto tuntuu vain tiukkenevan. Vuodesta -79(!) asti soittaneet Rob ja rumpali-veljensä John Wright ovat dynaaminen voimakaksikko, joita ilman Nomeansno ei olisi Nomeansno. Basso/rummut-pohjainen jytä on vedonnut kautta-aikojen ihmisiin yli musiikkirajojen. Nytkin lavan edessä ja takavasemmalla heilui monennäköistä hiihtelijää.

Setti koostui iskusävelmistä kautta bändin pitkän historian painottuen viime vuonna julkaistuun All Roads Lead to Ausfahrt -pitkäsoittoon. Heaven Is The Dust Beneath My Shoes soi livenäkin nautittavasti toisen "progejärkäleen" Small Parts Isolated And Destroyedin lomassa. Keikka ei kuitenkaan mennyt silkaksi kymmenminuuttisten biisien veivaamiseksi, siitä pitivät huolen menopalat tyyliin Two Lips, Two Lungs And One Tongue, joka tosin venähti kitaristi Tom Hollistonin yleisön kanssa vitsailun ja Motörhead-versioinnin takia levyversiota huomattavasti pidemmäksi, ja iki-ihana Dark Ages. Varsinaisen setin päättänyt Slugs Are Burning jätti sopivan nälän.

Nomeansno lampsi lavalle vielä kahdesti. Hollistonin laulama Big Dick -funkkailu toimii parhaiten ilman kitaraa. Rockabilly-poljentoinen Now jäi illan viimeiseksi valssiksi. Vaan ei vanhoja miehiä voi koko yötä vaatia lavalla elämöimään, vaikka setti jäikin Oh No!Bruno!:a vajaaksi. John Wrightillä oli muuten jalassaan älyttömän hienot Kanada -shortsit, joiden teemana oli jääkiekko. Tietysti.

Oli kiva yllätys, että bändit soittivat inhimilliseen aikaan. Minä ja kaltaiseni kauempaa paikalle tulleet pääsimme kotiin ennen aamuauringon sarastusta.

Teksti ja kuva: Jouko Lehtinen

Kommentointi on suljettu.