Monster Metal Madness: Stratovarius, Hammerfall, Wingdom

29.10.2005 Caribia, Turku

Kaksi skandinaavisen hevimetallin johtotähteä, Stratovarius ja Hammerfall, ovat yhteisellä pääesiintyjäkiertueella, joka saapui kolmen konsertin ajaksi Suomeenkin. Suomen Turussa pääesiintyjänä toimi kotoinen Stratovarius, kun taas esimerkiksi Ruotsissa Hammerfall päättää illat.

CainsTurun konserttipaikaksi valitun kylpylä-hotelli Caribian nurkalla oli vinoparkissa muutama komean näköinen bussi. Oli nahkasohvat, joissa sopii köllötellä ja televisiot, joita katsella. Ainakaan bändien liikkumista paikasta toiseen ei heti luulisi paljon mukavammaksi saavan. Caribian ovet aukenivat kahdeksalta. Lipunlunastaneet näyttivätkin totelleen ilmoitettuja aikatauluja, koska paikalla oli jo puoli yhdeksän kieppeillä runsaasti väkeä.

Vasta noin viikkoa ennen kiertueen Suomen-osuutta kolmanneksi pyöräksi kiinnitetty keskisuomalainen Wingdom oli monille tuiki tuntematon nimi. Orkesterin ainoa nimekäs jäsen on ennen Sonata Arcticassa koskettimia soittanut Mikko Harkin. Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Reality viime keväänä. Tuolloin mukana oli vielä italialaisbändi Rhapsodyn entinen basisti Alessandro Lotta, mutta nyttemmin mies on jättänyt Wingdomin.

Bändin noin puolen tunnin mittaista settiä seurasi sen verran ihmisiä, ettei heidän tarvinnut onneksi tyhjälle salille soitella. Ilmeisesti tehokas mainonta ja huhut aikaisista soittoajoista olivat kerrankin menneet useimmille perille. Jostain syystä Wingdom päätti muuten mukavan soittotuokionsa Helloweenilta lainattuun Why-kappaleeseen, vaikka orkesterilla itsellään olisi takuulla ollut omaakin materiaalia tarjottavanaan.

Keikkapaikkana Caribia on loistava. Lava oli nyt sijoitettu tervettä maalaisjärkeä käyttäen salin toiseen päähän kuten useimmilla muillakin kerroilla. Valitettavasti pari kertaa lava on ollut tönkösti melkeinpä keskellä salia, jolloin järjestely on näyttänyt hölmöltä. Ylihintaisista alkoholijuomista voisi tietysti rutista vaikka maailman loppuun asti – jos 0,4 litran olut olisi maksanut markka-aikana 30 markkaa, tuskin ihmiset olisivat montaakaan tuoppia illan aikana juoneet. Nyt tilanne on aivan toinen, kun eurot eivät mene päässä samalla lailla jakeluun, joten viiden euron hinta lämpimästä litkusta ei muka tunnukaan juuri missään. Samaa voisi sanoa konserttilipuista – 30 euron lippu olisi takuulla markka-aikana ollut alle satasen.

Hammerfall – Kasarihevin kierrättäjät

Illan toinen pääesiintyjä, ruotsalainen Hammerfall kiteyttää monessa suhteessa kaiken sen mistä hevissä on kysymys, niin hyvässä kuin pahassakin. Yhtyeen jäsenten kuteet saavat varmasti monille hymyn suunpieleen, ja musiikkihan on varsinaista kasarihevin kierrätysmateriaalia. Projektibändinä 90-luvun puolivälissä aloittanut yhtye on imenyt HelloweenAcceptJudas Priest -akselilta lähes kaiken minkä vain irti saa. Hammerfallin koukku on tehdä se niin pirun tehokkaasti ja hyvin, että oikein ihmetellä pitää. Tuskin Ruotsin pojat osasivat aikoinaan odottaa miten suosituksi heidän bändinsä vielä tuleekaan.

HammerfallIntron soidessa yleisön päälle satoi vaahtopalleroita, jotka näyttivät ensin paperisilpulta. Verhot auki ja menoksi – uusimman Chapter V – Unbend, Unbowed, Unbroken -levyn Secrets-kappale lähti käyntiin. Lavan takana oli pahvinen jäävuorimaisema samaan tapaan kuin edellä mainitun levyn kannessa. Bändin koreografia oli tarkkaan suunniteltu soittajien asentoja myöten, joita hieno valojen käyttö tuki. Rumpali Anders "Jensin veli" Johanssonin kannut olivat todella massiiviset – rumpusettiin kuului esimerkiksi neljä bassorumpua! Eipä äijä olekaan mikään eilisen teeren poika soittohommissa, joten kaipa niille kaikille käyttöä löytyi. Andersin rumpusoolo ei ollut mitään tavanomaista takomista, jollaista hevibändin rumpalilta olettaisi tulevan.

Hammerfall ei selvästikään tee juttuaan aivan hampaat irvessä. Laulaja Joacim Cans jutteli biisien välillä sitä sun tätä ja "ruotsaalaane hommo" -spiikki sai naurunremakan aikaan. Bändin esittämät kappaleet olivat yhtyeen tuotannon helmiä, joskin varaa olisi ollut valita vielä muitakin tykkibiisejä. Hammerfallin esitys oli erittäin ammattitaitoinen, ja kappaleet kierrätysmetallin aatelia. Yhtye saattaa olla monille eräänlainen länsinaapurin Teräsbetoni, mutta se on heidän ongelmansa.

Hammerfallin setti: Secrets, Riders of the Storm, Renegade, Let The Hammer Fall, Hammerfall – rumpusoolo,´Fury of the Wild, At the End of the Rainbow, Steel Meets Steel, Blood Bound, Heeding the Call, Templars of Steel, Hearts on Fire

Stratovarius jälleen voimissaan

Pääesiintyjä Stratovariuksen viimeaikaiset ongelmat ja niiden sopiminen ovat olleet otsikoissa taajaan. Nightwish-mittapuulla yhtyeen riidat ovat toki olleet perin vaatimattomia mediassa, mutta Stratovariuksen laulaja ei olekaan esiintynyt Anna-lehden kannessa kertaakaan eikä hän ole nainen.

TolkkiUuden, ilman vähäisintäkään mielikuvituksen häivää nimetyn Stratovarius-levyn tiimoilla musiikillinen uudistuminen oli yhtä tyhjän kanssa, ihme että sellaisesta edes alettiin puhua. Ainoa muutos linjaan oli levyn aloituskappale Maniac Dance, jossa kitaristi Timo Tolkki käy läpi hullun vuotensa tapahtumia. Kappale oli myös Caribian keikan avaus.

Yleisö oli alusta asti todella kiihkeästi menossa mukana. Comeback-levyn biisejä setissä oli neljä. Kiekon parhaimmistoon kuuluvat Fight ja United ovat paikkansa ansainneet, mutta myötähäpeää aiheuttava The Land of Ice And Snow oli tarpeeton valinta. Melkein kaikki hitit Eagleheartista Black Diamondiin kuultiin. Pitkä, eeppinen Destiny oli jännä valinta. Progeosastoa ei kuultu lainkaan, mikä lienee harkittua. Vain Destiny täyttää osittain proge-vaatimukset.

Laulaja Timo Kotipellon välispiikit toistavat valitettavasti samaa kaavaa vuodesta toiseen. Nyt turkulaiset saivat kehuja, koska olivat huutaneet kovempaa kuin helsinkiläiset ja tamperelaiset. Jos keikkapaikkajärjestys olisi ollut toisinpäin, olisi turkulaisia haukuttu Helsingissä ja helsinkiläisiä Tampereella.

PorraUuden basistin, Lauri Porran, bassosoolo oli piristävä. Mies on myös tuonut kaivattua eloa bändin lavatyöskentelyyn – enää Kotipellon ei tarvitse yksin liikkua lavalla muiden patsastellessa taustalla.

Stratovarius näyttäisi olevan jälleen voimissaan. Hammerfall oli kumminkin tällä kertaa niin kova lämmittelijäbändi, että ainakin minun osaltani se voitti illan viimeisen bändin. Monster Metal Madness oli ideana todella toimiva. Vastaavia paketteja voisi tulla Suomeen enemmänkin. Ei niiden tarvitsisi olla mitään ulkomaisia jäähalliluokan yhtyeitä. Läheltäkin löytyy, sen ilta Caribiassa osoitti.

Stratovariuksen setti: Maniac Dance, Speed of Light, Kiss of Judas, Eagleheart, Father Time, Twilight Symphony, Fight – bassosoolo, The Land of Ice And Snow, United, Hunting High And Low, Destiny, Black Diamond

Kimmo Jaramo

Kommentointi on suljettu.