Kotiteollisuus – ”Älkää ampuko pianistia”

04.11.2005 Kåren, Turku

Kodinkoneet eivät ole mitään verrattuna Kotiteollisuuteen, joten perjantai-iltana oli syytä jättää ylenmääräiset medialaitteet käynnistämättä ja suunnistaa sen sijaan Hämeenkadulle kohti Kårenia ja toista KT:n vuoden viimeisistä konserteista.

Vettä satoi kuin raamatullisen naishenkilön ruumiin takaosista, mutta tunnelma lämpeni huomattavasti jo Kårenin poikkeuksellisen ystävällisen palvelutason takia. Lämppäriä ei ollut tällä kertaa tuotu, vaan ennen keikkaa "dj turvaton karkulaistyttö" (Kotiteollisuuden kotisivujen mukaan) soitteli trion lempimusiikkia.

Lieneekö Rumban taannoisella gallupilla ollut vähäistä vaikutusta, mutta yhtyeen setti ei tällä kertaa alkanutkaan kukon kolmasti kiekuessa aamuhämärässä. Valtaosa maksavasta yleisöstähän haluaa nähdä soittavat yhtyeet lavalla monta tuntia aikaisemmin kuin nykyisin on tapana – arkikeikkojen tulisi omasta mielestänikin alkaa viimeistään yhdeksän maissa, ja viikonloppuisinkin viimeistään tuntia, paria myöhemmin. Kaljamyynnillä perustelu on huteraa, sillä arkisin valtaosa kuulijoista ei naukkaile missään tapauksessa ns. remakkaa anaalikänniä, ja viikonloppuisinkaan monet keskittyvät tajunnantilansa hämärtämiseen vasta orkesterin taaksepoistumisen jälkeen. Joka tapauksessa joskus vasta yhden korvilla nähty yhtye remelsi lavalle jo joskus puoli kahdentoista kieppeillä, mikä oli positiivinen yllätys – jopa niin positiivinen, että avausbiisi pääsi menemään ns. sivu suun ja ohi korvien. Taakkansa itse kullakin, ja joskus perin Raskas kantaa.

Kottarit olivat varsin letkeällä ja soitonhaluisella päällä, ja vahva setti sai salillisen väkeä oitis mukaansa. Perinteisen keskipaikan sijasta herra Hynynen oli majoittunut lavan oikeaan laitaan. Miehen entistäkin karvaisempi habitus oli jo elämää suurempi, sillä partajumaluus muistutti jo edesmennyttä Rasputinia. Sinkkonen oli sijoitettu tukevasti rumpuineen keskelle, ja basso-olemus Hongisto hallitsi vasenta sektoria, runtaten tavanomaistakin rouheampia ja tymäkämpiä ääniaaltoja – kielisoitinvalli oli muutenkin niin murea, että sen päällä olisi voinut paistaa sämpylöitä.

Hongisto ei tosin joutunut pitämään vasenta laitaa kiinni koko keikkaa yksin, sillä valtaosan keikasta Hongiston vierellä musisoi yhtyeen miltei neljäs jäsen. KooTee on toki edelleen trio ja varsin kiinteä sellainen, mutta kosketinsoittaja Tuomas Holopainen on jo vieraillut niin usein sekä keikoilla että myös levyillä, että kiteeläisen voi laskea jo bändin ulkojäseneksi. Ja mikäs siinä, sillä Holopaisen sävelet tuovat KT Big Bandiin oman, erinomaisen särmänsä.

Viimeaikaiset Holopaisen pääyhtyeeseen liittyvä, järjettömät mittasuhteet saanut mediaryöpytys on ollut valtaisaa, ja puolen yön aikoihin Hynynenkin esitteli Tuomaksen sanoilla "älkää ampuko pianistia" ennen mahtavasti kulkeneita Valtakuntaa sekä Kielletyn puun hedelmää. No, tästä ei ollut pelkoa sillä turkulaiseen tapaan yleisö otti vieraan vastaan sydäntäsärkevän lämpimästi: puoli salia ulvoi "Tuomas! Tuomas!" -huutoa pitkän tovin, toivottaen herran tervetulleeksi. Holopainen nauttikin selvästi lomailustaan Kotiteollisuuden riveissä, ja viihtyi koko loppukeikan lavalla koskettimiensa takana.

Kaihola kuulosti tänään paremmalta kuin koskaan: vaikka en vieläkään pidä KT:n uusia, hitaampia ja pidempiä kappaleita aivan entisten veroisina, niin on myönnettävä että joka kuuntelukerralla kappaleista löytyy jotain uutta livenä. Elävän tilanteen tuoma ruhjova lisämurska teki biisistä erittäin hyvän. Jyhkeä Kuningas Mammona pauhasi vanhemmalta kuulijakunnalta amalgaamipaikatkin irti – nuoremmathan ovat jo välttyneet metallin kosketukselta purupinnoissaan. Murheen mailla sekä Siemen alla routaisen maan jatkoivat hämmentävää kokemusta, jossa hitaat ja levyllä turhan tasapaksut kappaleet muodostuivat taas kerran oikein hyviksi.

Puoli yhden aikoihin bändi poistuikin jo lavalta, vain palatakseen huutomyrskyn saattelema soittamaan lisää. Vaikka jo aiemmin kehumani uudet kappaleet olivat tänään perin onnistuneita, niin Holopaisen liki maagisesti täydentämä Tuonen joutsen oli jotain aivan omaa luokkaansa. Lappeenrantalaisten repertuaarista alkaa löytyä jo kymmeniä loistavia kappaleita, mutta joutsen on niidenkin rinnalla omaa luokkaansa. Turun alueen yleisöllehän kappaleen nimikin tuo jo mieleen Aurajoen rannan, ja lokalisoitu kertosäehän kuuluu täällä päin tietystikin muodossa "Suomen Joutsen" (myönnettäköön, ehkä päivän kehnoin yritys korostaa Varsinais-Suomen mittavaa kulttuuriperintöä huterasti notkuvaa one liner -aasinsiltaa apuna käyttäen. Tämä ei toistu).

Vieraan sanomaa rokkasi ja rullasi, ja kuin kiusakseni KT iski taas kehiin uudemman levyn hitaampaa puolta. Perkeleen syli kulki niin komeasti, että bändikään ei malttanut sitä lopettaa. Loppuriffejä toistettiin minuuttitolkulla. Tämä ei kuitenkaan estänyt pientä vilvoitteluhetkeä: hämmennykseni oli kieltämättä suuri, kun näin kesken biisin Hynysen tulevan kitaroineen päivineen lavalta alas, kävelevän baaritiskin kautta ohitseni, vaihtavan pari sanaa miksaajan kanssa ja palaavan lavalle.

Rouhiva riffittely jatkui, ja seuraavaksi Hongisto teki samanlaisen kunniakierroksen. Hongiston matka oli tosin Hynystä hankalampi, sillä känninen setämies kulki puolet matkaa miehen takana, naputtaen tätä pakkoliikkeenomaisesti etusormella olalle. Keikan jälkeen miekkonen varmaankin jo kirosi "ylimieliset suuret taiteilijat, joilla ei ollut enää aikaa faneilleen". Me muut olimme kuitenkin tästä hyvillämme, sillä Hongiston palattua lavalle oli aika vaihtaa Minä olen -ralliin. Rempseän ja äärimmäisen letkeän konsertin tunnelmasta kertoo sekin, että soiton huumassa Hynynen meni kertosäkeessäkin kerran sekaisin, ja kuittasi loppusäkeistön "vitulla" (siis verbaalisesti) ennen seuraavaa pätkää.

Neljän lisäbiisin jälkeen minkä tahansa yhtyeen tarjonta olisi riittänyt, mutta tänään KT halusi antaa itsestään irti viimeisetkin hien- ja alkoholinhajuiset pisarat. Yleisö kuunteli liki juhlallisena, kun Tuomas Holopainen soitti Satu peikoista -kappaleen alkusoiton ah niin kovin kauniisti. Monipolvinen kappale on harvinaista, mutta aina yhtä hyvälle maistuvaa herkkua, ja raskaasta runttauksestaan huolimatta liki progemainen eepos kruunasi tämän illan vastaansanomattomasti.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.