Tuli torstai, tuli tammi. Tuli ilta, tuli talvi. Tuli Turku, tuli Ensiferum. Miekat singahtivat huotristaan ja tanner peittyi hurmehella, kun Turun Klubilla raavaat miehet lauloivat sankarillisista ja verisistä teoista. Esitaistelijoina toimivat Exsecratuksen nuoret uroot ja sorjat neidot.
Exsecratus on ehtinyt vierailemaan Turussa jo kerran aiemminkin. Itse en tuota keikkaa nähnyt, mutta kertoman mukaan bändin kokoonpano olisi sen jälkeen mennyt uusiksi kitaristia ja laulajaa myöten. Bändillä ei tosin ikää ole muutenkaan liiaksi, sillä orkesteri on perustettu vajaat kolme vuotta sitten. Tyylilaji on vielä hieman hakusessa, mutta tällä hetkellä tuplabassarit, naissopraano, örinälaulu, koskettimet sekä vimmaisen melodiset riffit tarkoittavat kutakuinkin sitä, että Children of Bodom kohtaa Nightwishin, koukaten paluumatkalla McEnsiferum’sin kautta.
Ensilevyäkään ei ole vielä julkaistu, mutta siitä huolimatta Exet soittivat miltei 50 minuuttia. Kunnioitettava määrä demotason bändiksi, harvalla on edes biisejä näin pitkään settiin. Vaikka periaatteessa yksikään tuntemattomampi lämmittelybändi ei saisi juuri milloinkaan soittaa puolta tuntia pidempää settiä (ns. "Väntäsen lämppäriaksiooma"), demobändeistä puhumattakaan, Exsecratusta kuunteli ja katseli kuitenkin mielellään. On sitä paljon huonompiakin keikkoja todistettu – vieläpä useita studiolevyjä tehneiltä bändeiltä, joten pitkä soittoaika oli täysin perusteltu.
Yhtyeen laulaja, klassinen sopraanoblondi Leeni-Maria Hovila astelee reippaasti ensiaskeleitaan niillä musiikillisillä poluilla, joita pitkin muut sopraanoblondit (ja tummaveriköt) metallibändeissä ovat urallaan kulkeneet. Heleä ja kirkas ääni ei tosin ole ainoa, mikä Leeni-Mariassa kiinnittää ensimmäisenä huomiota, ei ainakaan terveillä miespuolisilla heterokatsojilla. Näyttävä vaalea kaunotar seksikkään kireissä nahkahousuissaan ja mustissa rintaliiveissään on sensuelli ja toimiva yhtyeen keulakuva – varsinkin kun pääasia eli lauluääni on kunnossa.
Soitto- ja esiintymistaito tietysti ratkaisevat, joten metallibändissä soittava nainen saa luonnollisesti olla vähän karummankin näköinen (kuten eräässä nimeltämainitsemattomassa englantilaisessa death metal -yhtyeessä). Sorjasta ulkomuodosta ei ole kuitenkaan keikoilla haittaakaan, päinvastoin. Exsecratuksen kohdalla lahjakasta naiskauneutta oli tarjolla lisääkin, sillä kosketinsoittimien takaa löytyi tumma kaunotar Emmi Silvennoinen, joka tuuraa alkuvuoden myös Ensiferumissa, vakiokosketinsoittaja Meiju Enhon keskittyessä opintoihinsa. Muuallakin yhteiskunnassa toivotaan naiskiintiöitä, joten näin eduskuntavaalien alla vaadittakoon enemmänkin kauniita ja lahjakkaita naisia metallibändien jäseniksi, tasa-arvon nimissä!
Mutta pois maalliset ajatukset, varsinkin kun bändin jäsenet ovat sen verran nuoria, että vanhempaa jo tutisuttaa. Basisti Timo Kauhajärvi on syntynyt vasta 1989, ja saa juuri ja juuri tulla sisään paikkaan, jossa soittaa. Valtaosa muista jäsenistäkin on syntynyt vain vuotta aiemmin, mutta nuorenahan se on vitsa väännettävä. Ainoastaan bändin nokkamies ja ainoa perustajajäsen, kitaristi Olli Mattila on ’84 syntyneenä hieman vanhempi. Ja Mattilan syntymävuonnakin allekirjoittaneella oli jo koulussa yllään W.A.S.P:in bändipaita, jossa Blackie Lawless litki verta kallosta. Herra varjele.
Nuori ikä ei ole kuitenkaan kenellekään este, sillä siitä onneksi kasvaa ohi ja yli. Niin kuin Eläkeläiset sanoivat, mitä nopeammin aloitat vanhenemisen, sitä nopeammin se on ohi. Exsecratus on vielä suhteellisen hiomaton timantti, mutta yhtyeessä löytyy potentiaalia, varsinkin ottaen huomioon nykyisen keikkakokoonpanon lyhyen toiminta-ajan. Setin biiseistä For You sekä The Last Fall jäivät mieleen, joten tästä on hyvä jatkaa, kunhan bändin nettisivuilta ensin heitetään tumman talvimaiseman ja mustan fontin yhdistelmä alas helvettiin. Jos tekstejä pitää lukea maalaamalla teksti hiirellä, käytettävyysgurut kääntyvät haudoissaan.
ENSIFERUM
Exsecratuksen poistuttua lavalla alkoi kuumeinen virittely ja soundcheck. Ison E:n oli ilmoitettu etukäteen aloittavan puoli yhdeltätoista, ja bändi pääsikin lavalla vain viitisen minuuttia myöhässä alustavasta aikataulusta. Näin arki-iltana olisi silti toivottavaa, että pääesiintyjän keikka alkaisi viimeistään kymmeneltä. Näinhän on viime aikoina tapahtunutkin Klubilla, mikä on ollut yksi paikan parhaista päätöksistä koskaan.
Viikonloppuisin keikat voivatkin alkaa hieman myöhäisemmin, mutta arkisin suurimmalla osasta yleisöä on edessä ankea, aikainen aamuherätys. Oma lukunsa ovat myös julkiset liikennevälineet. Jos yleisö tulee autolla, se ei voi pahemmin ostaa juotavia Klubin baaritiskiltä, ja jos yleisö tulee julkisilla kulkuvälineillä, arkisin viimeiset bussit lähtevät noin puoli kahdentoista aikaan. Yleisöä oli tosin tullut paikalle varsin mukavasti, mutta osa yleisöstä näytti poistuvan vähän ennen bussien maagista takarajaa.
Miekankantajien keikkaa kelpasi kylläkin katsella koko rahan edestä, ja bändiä olisi katsellut vielä pidempääkin. No, jos tekee mieli tuijottaa Enskoja pari tuntia, kannattaa satsata bändin erinomaiseen 10-vuotis-DVD:hen. Kalevala-intro mukaanluettuna yhtyeen tämäniltainen setti kattoi 15 biisiä, ja vajaan puolentoista tunnin sankarillinen paahto otti salin haltuunsa heti Treacherous Godsin ja Ironin ensitahdeista alkaen.
Nyt eroteltiin jyvät akanoista ja saatiin mestarit lavalle näyttämään oppipojilleen, miten pannaan kirveet suhisemaan. Lavan reunalla näkyikin likipitäen koko Exsecratuksen miehistö ottamassa oppia ja nauttimassa kovatasoisesta keikasta. Upouusi, pian sinkkunakin ilmestyvä kappale One More Magic Potion osoitti, että herooisen folk metalin saralla ei ole pelkoa rintamalinjojen murtumisesta. Illan aikana soitetut kaksi muuta uutukaista, todella kipakka The New Dawn ja encorena soitettu Blood Is the Price of Glory antavat odottaa paljon aikanaan tulevalta kolmannelta kokopitkältä Victory Songs.
Toisaalta pohjatyökin on teräksenluja. Harvan bändin esikoislevy on niin tasokas kuin Ensiferumin, ja illan aikana kuultiinkin yhteensä kuusi sivallusta ensimmäiseltä levyltä, suurin osa loppuvaiheessa. Token of Time ja Hero in a Dream lopettivat varsinaisen keikan, ja vihoviimeiset encoret Guardians of Fate ja Battle Song vetivät koko illan halki, poikki ja pinoon.
Kakkoslevynkään ei tarvinnut tässä seurassa hävetä. Tale of Revenge on erinomaisen tarttuva ja melodinen ralli, ja puoliksi suomenkielinen, puoliksi englanninkielinen jollotus Lai Lai Hei on tarkoitettu kirvoittamaan laulua koko yleisöltä. Vokaalit sujuivat tosin mallikelpoisesti myös Petri Lindroosiltakin, jolla on sekä Ensiferumin että Northerin riveissä kiireistä aikaa. Puhtaat taustalaulut sujuvat puoliksi kitaristi Markus Toivoselta ja Ensiferumin elosalamalta, kunnon keikkajumalan elkeitä omaavalta partaiselta basistilta Sami Hinkalta.
Paidattomat soturit pitivät vimmaista tahtia yllä, ja tenhoava metalli täytti kuulijoiden päät mielikuvilla urheista sotureista ja satunnaisista myyttisistä kansanrunoutemme hahmoista. Naapurimaidemme menneisyyttäkin muisteltiin Dragonheadsin muodossa. Mahtavat lohikäärmelaivat herättivät aikanaan pelkoa ja kauhua kaikissa, jotka draakit näkivät. Paitsi tietysti Kokemäenjoella 1050, jolloin parisataa suomalaista rökitti 200 laivan ja yli 2000 miehen viikinkiarmeijan perinpohjaisesti. Siihen loppui sekin lysti, kun varapäällikkö Egil tapettiin heti kättelyssä, ja ylipäällikkö Freygeir pötki kuolettavasti haavoittuneena karkuun. Kävisipä näin lätkämatseissakin.
Tänä iltana ei tapettu yhtään ruotsalaista, mutta eipä enää tarvitsekaan turvautua moiseen väkivaltaan, kun suomalaiset herooiset folk metal -yhtyeet, pakanametallistit ja viikinkimetallistit turvautuvat suomalaisten perinteisten runonlaulantakeinojen moderneihin muotoihin ja laulavat muiden maiden kokelaat suohon. Ensiferum on tässä joukossa etunenässä.
Ensiferumin settilista: Kalevala-intro / Treacherous Gods / Iron / One More Magic Potion / Windrider / Tale of Revenge / The New Dawn / Into Battle / Dragonheads / Token of Time / Hero in a Dream / encoret: Blood Is the Price of Glory / Lai Lai Hei / Guardians of Fate / Battle Song
Teksti: Jussi Lahtonen
Kuvat: Petri Kipinä
